Juoksevia haista paska-ajatuksia

Tytär lähti treeneihin. Talo on hiljainen, ellei oteta lukuun kummallista porinaa. Se porina kuuluu jalkakylpylaitteesta. Hieronta ja poreet pitävät suhteellisen kovaa meteliä, muttei se haittaa nyt. Minä yritän nauttia. Huomio: Yritän!

Ensimmäinen ilta kahteen viikkoon, kun saan istua sohvalla. Ensimmäinen ilta, kun minulla ei ole kiire mihinkään! Saan katsoa rauhassa televisiota, juoda samppanjaa ja antaa jalkojeni lillua lämpimässä vedessä.

Alkaa melkeinpä jo ahdistaa, kun ei ole mitään tekemistä. Eikö kukaan todellakaan kaipaa minua missään? Eikö ihan oikeasti ole mitään, mitä pitäisi tehdä? Ei ole. Totuus, mikä on tässä vaiheessa stressitasoa suhteellisen vaikea käsittää. Mieli ei pysty pysähtymään, koska se on ollut aivan liikaa liikkeessä. Ja ADHD-aikuisella se mieli on jo luonnostaankin levoton.

Alan pohtia opinnäytetöitäni. En ole aloittanut vielä kumpaakaan, vaikka ideoita onkin, ja myös teoriakirjallisuutta. Alkaa iskeä paniikki. Onko kohta jo liian myöhäistä? Ehdinkö tehdä ne, sillä palautus on jo toukokuussa? Alan pohtia myös opinnäytetöideni aiheita. Ovatko ne ihan järkeviä? Voisinko saada paremman opinnäytetyön aikaiseksi valitsemalla toisen aiheen? En ole tekemässä tohtorinväitöskirjaa, mutta haluan saada tehtyä opinnäytetöistä kuitenkin hyvät. Ehkä jopa sellaiset, mistä voisi olla iloa jollekin joskus tulevaisuudessa. Pro gradu-työni oli jo yksi haista paska-työ, vaikka sainkin siitä arvosanaksi parhaimman mahdollisen: Siitä ei kuitenkaan ole mitään iloa kenellekään, eikä se tuo uutta tietoa missään määrin mihinkään. Eli se on haista paska-työ. En haluaisi tehdä enää uusia haista paska-töitä.

Televisiossa pyörii Panin labyrintti. Kaadan toisen lasillisen samppanjaa. Jalat ovat lilluneet tarpeeksi kauan, joten sammutan kylpylaitteen, kuivaan jalkani ja rasvaan ne. Ne tuntuvat kevyiltä. Olen onnistunut siinä, etten ole tehnyt mitään konkreettista. Ajatustyötä en ole pystynyt estämään. Sille, joka pystyy estämään ADHD-oireisen henkilön ajatusten juoksun, sille henkilölle annan mitalin! Ehkä jopa kaksi.

Elokuva loppuu. Tytär palaa kotiin. Iltapala, iltatoimet. Sen jälkeen saakin mennä nukkumaan. Saavutin sen tavoitteeni, etten tehnyt tänään mitään ruumiillista. Se, että tein ajatustyötä senkin edestä, annettakoon minulle anteeksi. En kuitenkaan voi sille mitään, että minulla on ADHD ja enemmän ajatuksia yhdessä minuutissa kuin mitä nenteillä on viikossa.