Haluatko Windowsin, Macin vai Aspergerin?

Töissä on kahden tunnin hyppäri. Eräs opiskelijaryhmä on tänään pois. Olisin voinut mennä kotiin, mutta koska autoni on, taas vaihteeksi, korjattavana, niin kodin sijaan istun, taas vaihteeksi, tyhjässä luokassa, yksinäni, ja kuuntelen Kaija Ikäheimon nettiluentoa. Olen tällä hetkellä neljännessä ja viidennessä luennossa. Aihe on vaihtunut ADHD:sta autismin kirjoon.

Heti alussa Ikäheimo korostaa autismispektrin laajuutta: Einsteineista aina vaikeaan kehitysvammaan. Autismi voi olla jompaakumpaa ääripäätä tai jotain siltä väliltä. Ei ole olemassa kahta samanlaista autistia. Autismispektriin kuuluu myös Aspergerin oireyhtymä.

Ikäheimo puhuu ensimmäiset 20 minuuttia aivojen neurobiologiasta ja siitä, mitkä kaikki syyt ovat mahdollisesti autismin oireiden takana. Syitä on miljoona, eikä yksikään niistä ole väärä eikä juuri se oikea. Siinäpä tutkijoille pähkinää purtavaksi!

Selittääkseen, miten autismin kirjo toimii, Ikäheimo vertaa Aspergeria ja autismia käyttöjärjestelmiin. Mielestäni vertaus on todella selkeä ja erinomainen! Maailmassa on monenlaisia käyttöjärjestelmiä. Windows on todella yleinen, mutta Macia käytetään myös paljon. Linux on ehkä vähän harvinaisempi, mutta hyvä käyttöjärjestelmä, jos ymmärrät sen käytön. Näiden lisäksi on useita hyvin pieniä käyttöjärjestelmiä, mitä käyttävät vain harvat ihmiset, ehkä vain yksi ihminen. Ne käyttöjärjestelmät, mitä käytetään vain vähän, eivät ole huonoja, mutta koska niitä käytetään vain vähän, niitä varten ei kehitetä juuri mitään. Kaikki ohjelmat, mitä kehitetään, kehitetään vain Windowsia tai Macia varten, ja muiden käyttöjärjestelmien joko pitää jäädä ilman näitä kivoja ohjelmia, tai sitten sopeutua Windowsiin tai Maciin. Vaikka itse käyttäisit Windowsia, voit opetella Linuxin käytön! Ei se ehkä helppoa ole, mutta sen jälkeen ymmärrät Linux-tietokoneita, jos joskus tulee vastaan tilanne, että sellaista pitäisi käyttää. Näitä pieniä käyttöjärjestelmiä varten kehitetään apuohjelmia, jotta ne voisivat kommunikoida näiden isompien käyttöjärjestelmien kanssa. Ja juuri tätä on autismi ja Asperger. Ja myös ADHD. Sekä monet muutkin oireyhtymät: Vain erilaisia käyttöjärjestelmiä! Täysin toimivia ja sellaisenaan hyviä, mutta koska ne ovat erilaisia kuin vallalla olevat, ne jätetään kokonaan huomiotta ja niiden kanssa yhteydenpito on hankalaa. Tarvitaan apuohjelmia väliin, jotta kommunikointi pelaisi. Voin rehellisesti sanoa, että olen kuullut monenlaisia vertauskuvia, mutten ikinä mitään näin selkeää ja hienoa. Otan tämän vertauskuvan käyttööni!

Puheenaiheina ovat myös aistiyliherkkyydet. Se, miten vaatteista pitää leikata laput pois, ja miten tiettyä materiaalia olevat vaatteet tuntuvat pahoilta päällä. Ja se, miten suihku voi tuntua maailman kamalimmalta asialta. Ruoassa pitää olla tietty koostumus, maku ja ehkä myös väri, tai muuten ruoka ei mene alas. Tässä olisi paljon opittavaa kouluissa ja päiväkodeissa, missä lapset pakotetaan syömään ruokaa, mitä he eivät pysty syömään. Monelle Aspergerille tomaatin syöminen voi olla sama asia kuin neuronormaalille ihmiselle karjun kivesten syöminen: Ällöttävä kokemus.

Myös aistiärsykkeiden tulva on autisteille haastava asia, sillä he rekisteröivät kaikki ympärillä tapahtuvat asiat. Tästä tulvasta saattaa olla hirveän hankala poimia se olennainen asia, ja harvoin autistit tähän pystyvätkään. Siksi nenteistä tuntuu usein siltä, että autistit kiinnittävät huomion pelkkään epäolennaiseen. Jos näin on, niin kerro, mikä on juuri tässä tilanteessa se olennainen, mihin huomio pitäisi kiinnittää!

Rutiinit ovat äärimmäisen tärkeitä autisteille, eikä niistä saa poiketa. Jos poiketa täytyy, pitää asia valmistella. Henkilöstä riippuen asia pitää valmistella hyvissä ajoin, tai vaihtoehtoisesti vasta vähän ennen tapahtumaa. Jos henkilö on sellainen, että stressaa aikataulun ja rutiinin muutosta viikon verran, asiasta tuskin kannattaa mainita aikaisemmin kuin edellisenä iltana. Muuten koko viikko menee pilalle.

Ikäheimo kertoo tarinan Asperger-professorista, joka luennoi Turun yliopistossa. Hän piti niin loistavia luentoja, että ihmiset jättivät ruokatuntinsa kesken tullakseen kuuntelemaan häntä. Mutta kaiken tämän nerouden taustalla oli myös ongelmia: Hän tarvitsi kotiinsa avustajaa. Hän ei tiennyt, miten pukeutua sään mukaan. Hän ei osannut pestä pyykkiä tai laittaa ruokaa. Yliopistolla hän eksyi, ja tarvitsi luentosaliin saattajan. Saattajan lisäksi hänelle piti ennen saliin astumista kertoa, mistä aiheesta tämän päivän luento pidetään. Sen jälkeen hän astui saliin ja piti luennon. Ihminen, jota pidettiin nerona, mutta joka ei osannut laittaa sukkia jalkaansa. Näin monipuolisia ihmisiä voi löytyä vain assien keskuudesta.

Välissä luennoitsija antaa erään kuulijan yleisössä pitää pitkän monologin jostain tuttavastaan. Minua alkaa ärsyttää! Tämä on LUENTO, minkä pitää Kaija Ikäheimo. Tämä ei ole mikään keskustelutilaisuus, vaan LUENTO. Etenkin, kun kertomus jatkuu, jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Ikäheimon olisi ehdottomasti pitänyt keskeyttää tämä kertomus. Kysymyksien esittäminen on täysin eri asia kuin se, että joku vaihtaa kokonaan aihetta ja kiinnittää huomion itseensä ja omaan tarinaansa. Se ei ole LUENNON tarkoitus. Tätä samaa paskaa tapahtuu usein myös kesäyliopiston luennoilla: Luennoitsijan ei anneta puhua rauhassa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Olisivat hiljaa luennon aikana, kun muut haluavat kuunnella asiaa.

Pääsen luennon loppuun. Vaikka aihe on ollut minulle hyvin tuttu, asioita on käsitelty mielenkiintoisesta näkökulmasta, ja olen saanut myös paljon uusia ajatuksia luennon pohjalta. Maailma tarvitsee lisää hyviä luentoja, ja vähemmän jatkuvasti keskeyttäviä kuulijoita.