Ämmä, mikä sua oikein vaivaa?

Tyhjä olo. Ei mitään kirjoitettavaa. Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden kaksi esseekurssia on nyt tehty. Suoritusmerkinnät puuttuvat vielä, mutta kummatkin esseet on palautettu. Moodlessa lukee: “Ei vielä arvioitu”. No, täytyy sitä antaa arvioitsijoille aikaa tehdä työnsä.

Ensimmäiseen esseeseen olen suhteellisen tyytyväinen, toiseen en erityisemmin. En kuitenkaan keksinyt enää mitään lisättävää enkä keksinyt mitään muutettavaakaan. Tuli siitä mikä arvosana tahansa, olen suorittanut tehtävän. Ja olen oppinut uutta, vaikka arvosana ei hyvä olisikaan. Pitäisi opetella olemaan tyytyväinen siihen, että on oppinut uutta, ja arvostaa itse oppimisprosessia, eikä vain tuijottaa niitä arvosanoja, mitä saa. Tässä on minulla vielä iso työ edessä!

Kaksi kurssia on vielä tiedossa tästä opintokokonaisuudesta, ennen kuin olen suorittanut sen kokonaan. Niistä toinen on luentokurssi, mikä alkaa ensi viikolla. Aiheena stressitilanteet ja niiden vaikutus lapsen kehitykseen. Luentokurssiin kuuluu myös essee, minkä olen kirjoittanut jo, vaikka kurssi ei ole vielä edes alkanut! Sitä en viitsinyt kuitenkin palauttaa vielä: Odotetaan nyt sen verran, että kurssi pääsee edes alkuun. Viimeinen kurssi, minkä piti olla luentokurssina keväällä, suoritetaankin laajana oppimistehtävänä, mutta siitä ei ole tullut vielä ohjeistusta. Eikä kuulemma tulekaan ennen kevättä. PERKELE! Minulla on nyt jo tylsää eikä mitään tekemistä. Haluan saada sen ohjeistuksen NYT!

Kynttilänvaloa tähän iltaan.

Tämä opintokokonaisuus on vielä kesken parin kurssin verran, ja silti mietin kuumeisesti, mitä opiskelisin seuraavaksi. Eläinavusteisen ja nepsy-valmennuksen opinnäytetyötkin ovat vielä tekemättä, joten niissäkin olisi hommaa. Tässä kohtaa voisi kysyä kysymyksen: MIKÄ VITTU SUA, ÄMMÄ, OIKEIN VAIVAA? Mikset osaa rauhoittua? Mikset osaa olla tekemättä mitään? Mikset osaa olla suorittamatta? Minun pitäisi aivan ehdottomasti saada lukea se Juha T. Hakalan kirjoittama Kohtuuden kirja. Samaisen kirjoittajan Luova laiskuus voisi sopia myös minun luettavakseni. Lisäänpä sen saman tien Adlibriksen toivelistalle!

Toisaalta, ellen koe varsinaisesti stressiä kaikesta tästä opiskelusta, miksi rajoittaa sitä? Miksi vähentää jotain sellaista, mistä nautin? Yksi syy voisi tietenkin olla raha, sillä opintoni maksavat paljon. Toinen syy voisi olla, että jäisi enemmän aikaa perheelleni. Nautin kuitenkin opiskelusta ja haluan oppia uutta, joten en aio sitä kokonaan lopettaa. Ikinä! Ehkä joku kohtuus kuitenkin voisi olla paikoillaan.

Ja juuri tänään on sellainen “kohtuuspäivä”. Aion viedä koiran pitkälle lenkille koirapuistoon. Aion nauttia illalla sulhaseni kanssa saunan lämmöstä. Aion istua kynttilänvalossa ja juoda lasin punaviiniä. Ja aivan varmasti tulen ajattelemaan jotain opiskeluun liittyvää, mutta en aio tehdä mitään käytännössä kuitenkaan. Ehkä se on sitä kohtuutta.

PS. Tentti, minkä tein, meni läpi! Huh.

Lappalaiskoirat koirapuistossa. Komea on poseeraus!