Digi-perkele!

Tänään ei ole, vaihteeksi, ollut minun päiväni. Olisi pitänyt vain jäädä sänkyyn makaamaan eikä edes yrittää tehdä mitään.

Päätin, että juuri tänään on hyvä päivä aloittaa kirjoittamaan viimeisen lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden kurssin esseetä. Tarkoitus ei ollut saada esseetä tänään edes valmiiksi, vaikka joskus, kun tarpeeksi innostun kirjoittamaan, saatan helposti saada kirjoitettua vaikka kaksi esseetä yhden vuorokauden aikana. Tämän esseen aihe ei kuitenkaan sytytä ihan niin paljoa, että tulisin saamaan esseen vielä tämän vuorokauden aikana valmiiksi. Halusin kuitenkin aloittaa.

Näin paljon vitutti tänään.

Istun sohvan nurkkaan ja otan mukavan asennon. Kaivan esiin lähdekirjallisuuden sekä luentomuistiinpanot. Esseen aloittaminen takkuilee, mutta tekstiä alkaa kuitenkin tulla, kun pääsen vauhtiin. Yhtäkkiä tietokoneeni jumiutuu. En saa siihen mitään eloa! Se on pakko käynnistää “väkivalloin” uudestaan.

Eipä siinä muuta, mutta olin juuri aloittanut uuden kappaleen kirjoittamisen, eikä minulla ole tapana painaa tallennusta jokaisen lauseen jälkeen, vaikka sitä suhteellisen tiheään tahtiin painankin! Menetin tämän jumiutumisen takia suhteellisen pitkän pätkän tekstiä, minkä joudun nyt kirjoittamaan uudestaan. Minua harmittaa niin paljon, että voisin heittää koko helvetin tietokoneen ikkunasta ulos. Digiaika, perkele! Mummon vanhalla, räppänällä kirjoituskoneella näin ei olisi päässyt käymään.

Ei auta muu kuin kirjoittaa menetetty pätkä uudestaan. Ottaa päähän ja kiroan tietokoneeni alimpaan helvettiin. Tiedän sen olevan paska romu ja susi jo syntyessään, mutta tällä hetkellä se on ainoa kone, mikä minulla on käytössäni. Muutama vuosi takaperin vanha tietokoneeni hajosi aivan yhtäkkiä korjauskelvottomaksi, ja minun oli aivan pakko saada uusi kone sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, missä minulla ei olisi ollut mahdollisuutta ostaa uutta konetta. Mutta koska kone oli monestakin syystä täysin välttämätön, minun oli pakko ostaa edes jonkinlainen kone. Hyvää minulla ei siinä tilanteessa ollut varaa ostaa, joten jouduin tyytymään keskinkertaiseen. Ja sen kyllä huomaa!

Alan harkita myös sitä, että kirjoitan jatkossa johonkin muualle kuin suoraan Wordiin, kuten vaikka Google Docsiin, ja siirrän tekstin siitä sitten Wordiin ennen palauttamista. Kun ei kerran voi luottaa siihen, ettei kone jumiutuisi ja hävittäisi kirjoittamaani hienoa (?) tekstiä.

Hetken kuluttua huomaan, että tarvitsen sellaista lähdettä, mikä minulla on tietokoneellani, PDF-muodossa. En kykene mitenkään käyttämään tällaista lähdettä! En pysty lukemaan e-kirjaa. Tarvitsen ihan välttämättä kaiken mahdollisen lähdekirjallisuuden paperilla, jotta pystyn hahmottamaan sen olemassaolon ja ottamaan sen huomioon esseetä kirjoittaessani. Tästä saan kiittää sekä ADHD:tä että hahmotushäiriötä. Kivaa, kun on kerännyt melkein koko sarjan kaikenlaisia herkullisia häiriöitä, mitkä hankaloittavat arkea ja opintoja.

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä onhan minulla hieno printteri eteisen lipaston päällä! Saanhan minä tämän PDF-tiedoston paperille käden käänteessä. Irrotan läppärini virtalähteestä ja menen printille.

Tiedosto tulostuu hitaasti, mutta varmasti. Kunnes… Virta läppäristä loppuu! Tietokone on kolmisen vuotta vanha (muistaakseni), ja kyllä, akku alkaa olla aika finaalissa. Mutta olisin luullut, että se kestäisi yhden helkutin tulostuksen ajan edes! Näemmä ei kestä. Huokaisen, haen virtajohdon, siirrän lipastoa, tungen ison virtajohdon seinään, odotan tietokoneen käynnistymistä ja joudun aloittamaan kaiken alusta. Korvistani nousee paksu, harmaa savu, kun säädän tulostuksen kanssa, ja minun tekee mieli hakea jostain kirves, ja laittaa joka ikinen elektroninen laite tässä taloudessa sen kirveen kanssa paskaksi.

Lopulta saan juuri sen määrän paperia tulostettua, mikä olin alun perin tarkoituskin.

Minä VIHAAN tietokoneita. Minä VIHAAN digiaikaa. Haluan palata takaisin siihen aikaan, kun ihmiset asuivat vielä luolissa, ilman digitaalisia laitteita tuhoamassa heidän järkeään. Tai sitten voisin käydä ostamassa sellaisen tietokoneen, mikä takuuvarmasti toimii, ei ikinä jumita ja missä akku kestää ikuisuuden. Toisaalta, kun asiaa miettii, on todennäköisempää, että ihminen palaa kehityksessään takaisin luolamiesaikaan kuin että ihminen keksii sellaisen tietokoneen, mikä ei koskaan jumita.