Minä tässä, Kauno. Päätin taas kirjoittaa tänne äidin blogiin, kun sain äidiltä luvan.
Äitin tsykolokian projekti on nyt valmis. Muutkin äidin sata projektia taitavat olla valmiita. Pariin päivään äiti ei ole istunut sohvalla, kirjakasan keskellä, ja näpyttänyt tekstiä tietokoneelle.
Se, ettei äidillä ole mitään opiskelujuttuja, tarkoittaa sitä, että mä saan nyt enemmän huomiota ja tehdään äidin kanssa kaikkea kivaa. Me tehdään pidempiä aamulenkkejä ihan kahdestaan, ja käydään moikkaamassa viereisen päiväkodin lapsia, kun ne leikkivät pihalla. Leikitään enemmän erilaisia leikkejä, kuten pallonheittoa ja köydenvetoa. Ja mä saan, tietenkin, paljon haleja ja rapsutuksia.
Mä toivoisin, ettei äiti alkais enää ikinä opiskella mitään! Silloin se vois käyttää kaiken ajan mun kanssa leikkimiseen ja peuhaamiseen. Vähän musta tuntuu, että taitaa olla turha toivo: Tuo äiti vaikuttaa siltä, että se olis sellainen ikuinen opiskelija.
Mutta nyt, kun äidin kaikki projektit ovat valmiita, ainakin hetkeksi, mä nautin siitä, että mä saan äidin jakamattoman huomion. Kohta se kuitenkin keksii taas jonkun uuden opiskeluprojektin, ja alkaa taas kirjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti