Aurinkoisen Aurajoen varrella on elämää. Kaunis kevätpäivä on saanut ihmiset liikenteeseen. Jokilaivat ovat vielä tyhjillään, mutta kohta nekin täyttyvät musiikista ja nauravista ihmisistä. Ajan pitkin jokirantaa ja katselen kauniin kotikaupunkini maisemia. Ensimmäistä kertaa, pitkään aikaan, minulla on sellainen olo, että voisin lähteä johonkin istumaan ja vain katselemaan. Kuppi hyvää teetä kera värikkään jäätelöannoksen voisi tehdä poikaa juuri nyt.
 |
| Aurajokirantaa kesäyössä. |
Päätän kuitenkin tyytyä lähimarketin jäätelötuuttiin, sillä minulla on kotona teini, joka ei taatusti ole tehnyt läksyjään ja tarvitsee asiassa perseelle potkimista.
Avaan kotioven ja huomaan arvanneeni täysin oikein: Läksyt tekemättä. Alan patistaa teiniä hommiin ja uhkailen, ettei hän saa jäätelöä, ennen kuin läksyt on tehty. Tiedän, etteivät uhkailu ja lahjonta ole se paras vanhemmuuden keino, mutta perhanan tehokkaita ne ovat! Siksi niitä tulee käytettyä aina silloin tällöin.
Teini mutisee. Koira tulee luokseni pallon kanssa häntä heiluen. Nyt on hyvä hetki omistautua koiralle ja pallonheitolle. Kun Kauno väsyy, mietin, mitä tekisin. En ole taaskaan nukkunut, joten väsyttää aika lailla. Nukkumaan en kuitenkaan pääse, ennen kuin teini on unten mailla. Parempi siis tehdä jotain hyödyllistä, edes pientä sellaista.
Terveyspalveluiden ja sosiaalityön kurssin välilehti on auki selaimessani. Pah, kai se on pakko kuunnella edes yksi luento. Avaan ensimmäisen luennon: 79 luentodiaa! Ei helvetti. Ei kyllä riitä kiinnostus ja jaksaminen. Etenkin, kun asiana on ehkäisevä sosiaalityö, ja luennoitsijan ääni on vanha ja nariseva. Avaan seuraavan luennon: 24 diaa neuvolatyöstä. Okei, tämän ehkä jaksan. Onpahan edes yksi luento kuunneltu pois.
Luennoitsijalla on hassu ääni, ja välillä hän puhuu oudolla intonaatiolla. Se häiritsee, mutta yritän parhaani mukaan antaa asian olla niin, ettei se häiritsisi ihan hirveän paljon. Jospa vaikka luentomuistiinpanojen tekeminen veisi keskittymisen pois hassusta äänestä. Kaikkeen epäolennaiseen sitä kiinnittääkin huomiota!
Positiivista on, että hän puhuu nopeasti ja pelkkää asiaa. Luennon seassa ei ole mitään turhaa löpinää. Myös luentodiat ovat hyviä ja tiiviitä.
Kesken luennon alan miettiä esseen aihetta, ja kaivan aihevaihtoehdot esiin. En keskeytä luentoa välissä ollenkaan, ja pari lausetta menee ohi korvien. Tuskin se oli mitään tärkeää kuitenkaan. Ja saahan siihen aina palattua uudestaan, jos kiinnostaa, mutta minua ei juuri nyt kiinnosta. Päätän aiheen, mistä haluan kirjoittaa esseen, ja alan kuunnella luentoa nimenomaan tätä aihetta “korvalla pitäen”. Olisikohan minun ehkä pitänyt päättää se esseen aihe ennen kuin aloin kuunnella luentoa? Tietenkin olisi pitänyt! Eipä nyt käynyt moinen mielessä. Hupsista saatana. Oraville sattuu ja tapahtuu, mutta tämä nyt oli pientä, eikä sillä ole mitään vaikutusta mihinkään. Joten se siitä.
Luento on mukavan lyhyt, eikä se kestä kuin puolisen tuntia. Yksi kuunneltu, monta vielä kuuntelematta. Vilkaisen tarkemmin ohjetta: Aloita ehkäisevän lastensuojelun luennosta, ja etene sen jälkeen haluamassasi järjestyksessä. Näytän ohjeelle kieltä. Minä etenen juuri siinä järjestyksessä, missä minä ite haluan! Niin. Perhana.
Ja nyt olen aloittanut täysin väärässä järjestyksessä, sillä kuuntelin ensin neuvolaluennon, enkä lastensuojeluluentoa. Minkäs mahdat? Lällislää.
Tuskinpa sillä on esseen kannalta sen suurempaa seksuaalista merkitystä, missä järjestyksessä luennot kuuntelee, kunhan ne nyt kaikki kuuntelee, ja osaa ottaa ne mukaan esseen lähteiksi. En ymmärrä tuollaista ohjeistusta laisinkaan.
Väsymys alkaa painaa. Ehkä tämä opiskelu riitti tältä päivältä. Johan sitä tuli yksi lyhyt luento kuunneltua. Nyt maistuisi toinen jäätelötuutti. Harmittaa, että piti ostaa vain yksi. Toisaalta, ehkä ihan hyvä, tuota takaliston laajuutta ajatellen, että niitä tuutteja tosiaan oli vain yksi, kun siihen hääpukuunkin pitäisi mahtua.
Vai entä jos leipoisinkin marjapiirakan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti