10 vinkkiä ensi kertaa Tuskaan tulevalle

Oletko aina halunnut mennä Tuskaan, muttet ole vielä uskaltanut? Lähettääkö työnantajasi sinut töihin Tuskaan, vaikka itse olisit enemmän Iskelmäfestari-tyyppiä, etkä tiedä, miten erottua joukosta mahdollisimman vähän? Tässäpä sinulle oivia vinkkejä, miten ensi kertaa Tuskaan tuleva voi valmistautua tulevaan koitokseen.

Vinkki 1: Miten pääsen Suvilahteen?

Tuska järjestetään Suvilahdessa, mikä sijaitsee suhteellisen kaukana keskustasta. Jos olet maatalon mimmi, joka on ensi kertaa elämässään isolla kirkolla, näillä neuvoilla löydät vaivatta perille ilman sen kummempia karttoja!

Etsi lähin mahdollinen metroasema. Kun pääset alas metrolaiturille, valitse se puoli laituria, millä seisoo enemmän mustiin pukeutuneita ihmisiä. Seuraa näitä mustiin pukeutuneita ihmisiä samaan metrojunaan.

Sinun pitää jäädä pois Sörnäisten asemalla. Metrossa on sekä kuulutukset että taulut, joten asema ei voi mennä ohi. Jos kuitenkin ehdit matkan aikana unohtaa, millä asemalla piti jäädä pois, niin jatka mustiin pukeutuneiden ihmisten seuraamista, ja jää pois samalla asemalla kuin millä he jäävät pois.

Seuraa mustaa ihmislaumaa ulos metroasemalta kadulle. Tästä on pieni kävelymatka itse tapahtumapaikalle. Sinun pitäisi nähdä K-market Sörkka. Tämä kauppa kannattaa muistaa, sillä se on auki klo 23 asti, ja sieltä saa kätevästi ostettua mässyä mukaan hotelliin. Mutta tässä vaiheessa iltaa käänny tämän K-marketin kohdalta mäkeä alas. Jatka edelleenkin tämän mustan ihmismassan seuraamista. Mäen alapuolella festarialue jo onkin, ja löydät helposti pääsisäänkäynnille menemällä sinne, minne kaikki muutkin menevät.

Vinkki 2: Miten pukeutua Tuskaan?

Tuska on periaatteessa Tule-sellaisena-kuin-olet -festari, joten festareille voi tulla vaikka Adidaksen verkkarit jalassa. Käytännössä kuitenkin huomaat hyvin äkkiä, että festarikävijöiden ulkomuoto ja vaatetus noudattaa samaa kaavaa. Mikäli haluat sulautua joukkoon, noudata näitä pukeutumisohjeita.

Vaatetuksen pääväri on musta. Myös maastokuvio on suosittua. Erittäin suosittu asuste on myös kertakäyttösadetakki, mitä näkyy yllättävän usean festarikävijän päällä melkeinpä joka Tuskassa. Joidenkin henkilöiden päällä näkyy myös neonpinkkiä, ja tämä on varsin ok. Kaikki erilaiset naamiaisasut ovat samoin tuskalaisten suosiossa, ja tänä vuonna mukana festaroimassa oli mm. Jeesus, paavi, joulupukki ja kaksi yksisarvista.

Jos haluat olla varma festariasusi sopivuudesta, kysy itseltäsi nämä kysymykset:

Onko vaatteesi musta? - On varsin ok.

Löytyykö vaate EMP:n kuvastosta? - On erittäin ok.

Onko vaate ostettu Punanaamiosta? - On todellakin ok.

Onko vaate ostettu Varustelekasta? - On erittäin ok.

Näillä asusteilla et erotu joukosta mitenkään, vaan sulaudut muiden tuskalaisten sekaan ihan kevyesti.

Jos vastaat näihin kysymyksiin kyllä, suosittelen harkintaa vaatetuksen muuttamisen suhteen:

Lukeeko paidassasi Anssi Kela Fan Club? - Herättää taatusti huomiota, muttei kovin positiivisessa mielessä. Lähinnä herättää kanssaihmisissä sääliä.

Kuuluuko asusteesi Marimekon mallistoon? - Tulee taatusti herättämään ihmetystä ja keräämään hämmästyneitä katseita.

Onko lempiasusteesi pinkki Lacosten pikee-paita ja purjehduskengät? - Näissä vaatteissa sinut nauretaan ulos.

Toisaalta haluaisin kerrankin nähdä jonkun pinkissä Lacosten pikee-paidassa, valkoisissa farkuissa ja purjehduskengissä juomassa viiniä Tuskassa. Tämä tyyppi olisi taatusti Tuskan nähtävyys!

Vinkki 3: Miten meikkaan itseni Tuskaa varten?

No älä nyt tällaista murehdi! Käy ostamassa Punanaamiosta naamavärejä ja tee itsellesi corpse paint. Etkä taatusti erotu joukosta, koska 50 %:lla tuskalaisista on jonkinlainen corpse paint naamallaan.

Ellet osaa tehdä corpse paintia, YouTubesta löydät erinomaisia opetusvideoita, joiden avulla loihdit todella makeat maskit!

Vinkki 4: Miten laittaa hiukset?

Mitä omalaatuisempi väri ja leikkaus, sitä parempi. Voit värjätä hiuksesi shokkiväreillä, tai vaihtoehtoisesti laittaa päähäsi värikkään peruukin. Tylsät, tasapaksut hiukset voi myös peittää hassulla hatulla tai vaikkapa kukkaseppeleellä. Mitä omalaatuisempaa, sitä parempaa!

Vinkki 5: Miten löytää festarialueelta kaverin kaveri, jota ei ole koskaan nähnyt livenä?

Neuvo "etsi mustiin pukeutunutta ihmistä, jolla on shokkivärjätyt hiukset", on kaikkein huonoin mahdollinen. Noin 80 % tuskalaisista kuuluu tähän kategoriaan. Ennemmin sopikaa treffit johonkin tarkkaan paikkaan ja kertokaa toisistanne joku todella yksityiskohtainen tieto. Vaikka nimilappu rintaan, ellei muuten erotu joukosta.

Vinkki 6: Miten muka voin mennä Tuskaan, kun minulla on pieniä lapsia eikä lastenvahtia ole saatavilla Tuskan aikoihin?

Kakarat mukaan ja menoksi! Tuskassa on joka ikinen vuosi kaiken ikäisiä lapsia, ihan pienistä vauvoista alkaen. Tarpeeksi hyvät kuulosuojaimet vain mukuloiden päähän ja se on siinä.

Tuska on todella siisti festari, ja tämän sanon täydellä sydämellä. Siellä ei ole ikinä, ja todella tarkoitan IKINÄ, ollut minkään asteista sikailumeininkiä, mitä taas löydät Ruisrockista. Toki Tuskassakin kaljaa juodaan, mutta siellä ei oksennella ja kuseskella ympäriinsä, kuten juurikin siellä Ruisrockissa tehdään. Lasten on erittäin turvallista tulla Tuskaan mukaan, ja muut tuskailijat osaavat ottaa pienet festarikävijät huomioon.

Tänäänkin pari 5-6-vuotiasta lasta bailasi Europen keikan aikana, ja ihmiset katsoivat näitä lapsia hymyillen, antoivat heille tilaa ja bailasivat lasten mukana.

Gojira

Vinkki 7: Miten muka voin mennä Tuskaan, kun olen jo eläkkeellä?

Siten, että käyt hakemassa itsellesi ilmaisen kolmen päivän eläkeläisen vapaalipun! Siellä pyörii joka ikinen vuosi mummoa ja vaaria muiden joukossa. Ihminen ei ole ikinä liian vanha Tuskaan.

Vinkki 8: Miten muka voin mennä Tuskaan, kun olen liikuntavammainen?

Suvilahti on tasainen alue, ja siellä on erittäin helppoa kulkea pyörätuolilla. Myös invavessoja löytyy. Joka vuosi Tuskassa on pyörätuoleilla kulkevia avustajineen, enkä ole ikinä kuullut, että kenelläkään olisi ollut ongelmia liikkumisen kanssa. Ja avustajathan pääsevät tietenkin ilmaiseksi!

Vinkki 9: Onhan Tuskassa varmasti tarpeeksi istumapaikkoja?

NO EI VARMASTI OLE! Penkkejä on vähän, eikä lähelläkään esiintymislavoja, ja nekin vähän penkit on aina varattuja. Mitään selkänojallista on turha edes kuvitella. Ainoa istumapaikka, missä on selkänojan tynkää, on Bajamaja.

Jos olet jalka- tai selkävammainen, kuten minä olen, ota mukaasi selkänojallinen retkituoli! Minullakin on sellainen aina mukana. Sen saa kokoon, se on kevyt kantaa ja pääset istumaan aina silloin, kun itse haluat. En voi kyllin korostaa tämän retkituolin kätevyyttä. Ota sellainen siis mukaasi, aivan ehdottomasti!

Arch Enemy

Vinkki 10: Mikä on mosh pit ja mitä tarkoittaa moshaus?

Nämä kaksi termiä kuuluvat olennaisena osana hevifestareita, joten opettele nämä termit ulkoa!

Moshaus tarkoittaa pään ja hiusten heiluttamista musiikin tahtiin:

Sitä tekevät Tuskassa kaikki, joten kannattaa alkaa harjoitella jo nyt. Sujuu sitten ensi vuonna.

Mosh pit on keskelle ihmisjoukkoa syntyvä "pyörre". Jos haluat välttää mosh pitin, vältä menemästä ihan keskelle. Mosh pit on armoton asia, ja jos joudut keskelle sitä, se on menoa ja meininkiä!

Tässä peruseväät sellaiselle, joka harkitsee ensimmäistä kertaa Tuskaan tuloa. Ja Tuskaan tulo todella kannattaa! Älä siis epäröi enää, vaan tule mukaan joukkoon tummaan. Nähdään ensi vuonna Tuskan merkeissä!

Kreator

Tuska tuhansista tavaroista

Vihaan pakkaamista. Aina samaa järjetöntä tavaroiden etsimistä paikoista, mistä ei löydy mitään, mitä sieltä pitäisi löytyä. Aina sama pelko siitä, että jotain olennaista unohtuu. En voi kuitenkaan lähteä viettämään kesän kohokohtaa, Tuskaa, ilman kunnon varusteita.

Laturit. Onko kaikki tarvittavat laturit? Jokainen ladattava asia tarvitsee oman laturinsa. Tietenkin. Onhan kaikki akut ladattu valmiiksi, ettei heti perjantaina tule ongelmia jonkun olennaisen akun loppumisesta? Vihaan asioiden tarkistamista.

Vaatteet. Monelle päivälle vaatetta. Mustaa sellaista. Sukille ei löydy paria. Sukillani ei ole ollut paria varmaan kahteen vuoteen. Alushousut, rintaliivit, housut, hameet. Mitä edes haluan pitää päällä? Millainen ilma Helsingissä on? Riittääkö kaksi pitkähihaista paitaa? Suomen kesässä olen joskus ollut festareilla tumput käsissä ja silti hytisten. Mahdanko tarvita tällä kertaa tumppuja ja toppatakkia? Kertakäyttösadetakit ainakin otan. Jokaiselle päivälle omansa.

Mutta entä, jos ei sadakaan? Entä sitten, jos paistaa? Minä palan karrelle viidessä minuutissa. Aurinkorasva. Toinen aurinkorasva. Ehkä ne riittävät.

Laastarit mahdollisia rakkoja varten. Savetteja. Deodorantti. Lompakko. Liput. Niin, ne LIPUT! Niitä ei ehkä kannata unohtaa, tai voi päästä poru. 

Särkylääkkeet selkää varten. Kokoontaitettava festarituoli. Meikit. Hiustuotteet. Olenhan muistanut sheivata? Olen. Sheiveri mukaan. Hammasharja ja -tahna. Passia en sentään tarvitse, koska emme vaihda valtiota.

Kengät. Vaihtokengät. Varmistussoitto, että koiravahti tulee hakemaan koiran sovittuun aikaan. 

Perkele, liput Helsinkiin! Mahtaako VR toimia huomenna? Parempi olisi. Äkkiä junaliput netistä. Samalla varmistus siitä, että hotelli on todellakin varattu ja varaus voimassa. On se. Siitä on paperi. Eivät voi Scandicissa valittaa.

Olikohan siinä kaikki? Mitä puuttuu? En tiedä. Varmasti jotain puuttuu. Olen kuitenkin unohtanut jotain. En tiedä, mitä. Tiedän, että voin ostaa kaiken puuttuvan Helsingistä, mutta silti pelkään unohtaneeni puolet tärkeistä asioista.

Pakkaaminen on yhtä tuskaa. TUSKAAAAAAA!!!!!! JEEEEEEEEE!!!!!

Kirsu kohti... Hei kato, tulkku!

Nuusku työssään.

Aurinko pilkistää tummanpuhuvien pilvien takaa. Katson taivaalle huolestuneena. Ilma on nihkeä ja minusta tuntuu, että noin minuutin päästä alkaa sekä rankkasade että ukkonen. Juuri nyt ei tarvittaisi sadetta eikä ukkosta. Meillä on nose workin kolmostason viimeinen treenikerta, ja tällä kertaa meillä on ulkoetsintää. En kaipaa kesäflunssaa juuri nyt, tähän hetkeen, sillä loppuviikosta on tiedossa hevarien suviseurat: Tuska. Enkä aio heittää kolmen päivän lippuani roskikseen sen vuoksi, että olen sairastunut johonkin himputin flunssaan.

Olemme onnekkaita, eikä sadetta tule. Saamme vetää treenit kaikessa rauhassa loppuun. Kolme radanpätkää, kolmea eri hajua jokaisella pätkällä. Pitäisi siinä olla Kaunolle haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Ulkoetsintä ei ole Kaunon parhaita puolia. Meidän äärimmäisen häiriöherkkä kaverimme ei pysty keskittymään olennaiseen, jos on pienikin häiriö jossain. Ja se häiriö nyt voi olla mikä tahansa. Tulkku lentämässä kilometrin päässä, maassa oleva roska, näkymätön mies... Päätämme päästää Kaunon helpolla ja sovimme, että yhden löydön jälkeen rata on siinä. Parempi saada kunnon palkat ja kehut yhdestä löydöstä kuin väkisin vaatia pojalta jokaisen kohteen löytämistä. Siinähän menee nuuskimisen ilo ihan kokonaan!

Ensimmäisellä pätkällä Kaunolla käy kahdessa kohtaa nenä normaalia kovemmin. Hän on selkeästi saanut hajujäljen. Hän ei kuitenkaan ilmaise löytöä, koska viereiselle parkkipaikalle ajoi vartiointiliikkeen auto, ja hän jää tuijottamaan, kun vartija käy tarkastamassa rakennuksen ovia. Meidän tarkka vahtikoira. Aika kuluu ja se menee siinä, kun Kauno seuraa vartijaa. Yritämme ottaa uudestaan, tällä kertaa hieman helpotettuna. Ohjaan Kaunon paikkaan, missä nuuskutus kävi kaikkein koviten ennen vartijan tuloa. Ja sieltähän se haju löytyi! Hieno poika.

Toinen rata onkin sitten helpompi, ja haju löytyy suhteellisen pian lähdön jälkeen. Isot kehut, namit ja leikit. Äidillä on taitava hauva!

Kolmas rata muodostuu pahvilaatikoista. Ne ovat kivoja, ja Kauno alkaa leikkiä. Niinpä niin. Yksi tassu jää kiinni yhteen laatikkoon. Huokaisen.

Toisen laatikon päälle on kiva mennä pomppimaan. Nyt minulta tulee jo kipakampi kielto. On se nyt kumma! Täällä ollaan haistelemassa eikä pomppimassa laatikoiden päällä.

Löytyy sentään se oikea laatikko, kun vähän potkii (no, ei nyt sentään kirjaimellisesti), ja Kauno saa taas namit, kehut ja leikit. 

Oman vuoron odottaminen on tylsää.

Seuraavaksi saammekin sitten aloittaa nuuskutuksen vakiryhmässä. Olemme käyneet kaikki kolme hajua läpi. Hajukokeissa emme ole vielä käyneet, koska kokeet tehdään laatikoiden avulla, ja... No, mitä kuvittelette, että koetilanteessa tapahtuu, kun Kauno näkee kasan pahvilaatikoita? Ei ainakaan sitä, mitä pitäisi, ja lopputuloksena on 12 entistä pahvilaatikkoa. Ehkä odotamme hieman, että karvainen poikavauvamme kasvaa isommaksi ja saa enemmän järkeä päähänsä.

Vaikka Kaunokaisemme onkin kovin häiriöherkkä, olen silti hirmuisen ylpeä siitä, miten hienosti hän suoriutui kaikista ympärillä olevista häiriöistä huolimatta. Meillä on ihan valtavan hieno hauveli!

Suomen juhannus, sade ja suklaa

Katson ulos ikkunasta ja päässäni alkaa soida Nalle Puhin pilvilaulu. "Sataa, sataa ropisee." Eihän Suomen juhannus olisi mitään ilman kunnon rankkasadetta ja märkiä grillimakkaroita. Suomalainen nauttii säästä kuin säästä, kun kerran kesä on. Silloin nautitaan vaikka väkisin.

Meidät on kutsuttu juhannusjuhlille, mutta emme pääse. Ex-mieheni vierailu Suomessa vaikuttaa omalta osaltaan minunkin aikatauluihini, joten en pysty lähtemään niin kauas kuin missä juhannuspirskeet ovat. Harmittaa niin vietävästi, mutta c'est la vie. Sen sijaan vietämme mieheni kanssa kotijuhannuksen. Sohva, harvinaisen typeriä elokuvia, Alpron soijakaakaojuomaa ja passionhedelmä-mansikka-pikkupalvovia. Kyllä meidän kelpaa! Tässä mitään sen suurempia bileitä tarvita.

Joka kerta, kun yritämme hieman halailla tai pusutella, saamme kolmannen pyörän mukaan touhuihimme. Koiramme, Kaunon. Meidän taloudessamme ei anneta ensimmäistäkään halia tai pusua ilman, että Kauno on toiminnassa mukana. Hän on tarkka mies, ja haluaa saada osansa kaikesta hellyydestä ja huomiosta. Tämä on erityisen mukavaa silloin, kun tekisi mieli vähän jotain syvällisempää toimintaa kuin pelkkä halaus. Koiran märät nuolaisut jalkapohjissa sekuntia ennen kriittistä hetkeä ovat kyllä takuuvarma ehkäisykeino!

Ilta saapuu, vaan ei pimene. Minä maistelen viiniä ja täyttelen viinipäiväkirjaani. Jokaisella kermaperseporvarilla pitää olla oma viininmaistelupäiväkirjansa. Muuten ei ole kunnon porvari. Mieheni kokoaa parvekkeelle ostamaani pöytää. Kaksi vuotta siinäkin meni, että sain ostettua parvekkeelle pöydän ja kaksi tuolia.

Olen syönyt niin monta pikku-Kismetiä, että kevään aikana laihduttamani kilot ovat tulleet tuplana takaisin. Ei haittaa! Onpahan taas jotain, mitä tavoitella. Ilman tavoitteita elämä on harvinaisen puuduttavaa ja yksitoikkoista. Olen käynyt ostamassa myös salaattiainekset, mutta kuka nyt salaattia haluaisi syödä, jos tarjolla on pavlovia ja suklaata. 

Minulla on scrap book, minkä olen käynyt ostamassa. Olen saanut lääkäriltä kotitehtäväksi jatkaa kesäloman aikana näitä taideterapeuttisia harjoitteitani. Sen lisäksi, että kirjoitan runoja, minun pitää myös piirtää ja koota kollaaseja, jotta saan purkaa ajatuksiani ja oloani - hyvää tai pahaa - paperille monissa eri muodoissa. Olen mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle jopa niin paljon, että olen ostanut vesivärit! Taisin koskea vesiväreihin viimeksi ala-asteella, 90-luvun alkuvuosina. Elämässä pitää kuitenkin kokeilla kaikkea, joten minä kokeilen nyt näitä perkeleen vesivärejä, vaikken osaakaan maalata niillä. Yrittänyttä ei laiteta (mihin helvettiin sitä ei laiteta, kertokaa nyt joku mulle).

Courserassa ja edX:ssä sadan valmiin kurssin rajapyykki lähestyy. Ja ei, en todellakaan ole maksanut jokaisesta kurssista! Ainoastaan muutamasta, mistä koen olevan jotain todellista hyötyä. Minulla olisi muutama kurssi kesken, mutta en jaksa opiskella. Pidän opiskeluvapaata, kerrankin. Ja keskityn opettelemaan noiden vesivärien käyttöä. Kyllä minä nyt sutata osaan vesiväreillä, mutta kun olisi kiva saada aikaiseksi jotain muutakin kuin sitä SatuViisVee-suttua.

Tällainen juhannus meillä täällä Suomen Turussa. Yritäpäs pistää paremmaksi! Et varmana pysty, sillä märät grillimakkarasi kera Turun sinapin eivät taatusti maistu yhtä hyviltä kuin minun sokeria täynnä olevat pavlovani.

When you wish upon a star...

Kännykkä sanoo bling. Sähköpostia. Mitäs jännää tällä kertaa? Joku seuraa minua Reseach Gatessa? Uusi kurssi alkaa edX:ssä? Eduopo tiedottaa jotain?

Ei. Sähköposti on Helsingin yliopistosta. Eilinen käyntini Helsingissä on tuottanut hedelmää.

Rosé-samppanjaa opiskelupaikan kunniaksi!

"Onneksi olkoon, sinulle on myönnetty opiskelupaikka" ja blaablaablaa. Sitä normaalia settiä, mitä näissä sähköposteissa aina on. Minun pitää muistaa vastaanottaa opiskelupaikka vielä tämän kuun puolella, ja ensi syksystä lähtien olen sitten kirjoilla kolmessa eri yliopistossa: Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Mitäs minä nyt sitten olen päässyt tällä kertaa opiskelemaan? Kirjallisuusterapian opintoja. Tämä on pitkäaikainen haaveeni ja nyt siitä on tullut totta. Uskon taideterapian voimaan, ja koska olen itse suhteellisen sanaisa ihminen, uskon kirjallisuusterapian olevan se laji, minkä avulla pystyn auttamaan ihmisiä parhaiten. Valokuvaterapian avulla pystyn myös, mutta se kirjallisuus on minulle ehdoton ykkönen.

Eli ensi syksystä alkaen minä väännän Helsingissä kirjallisuusterapiaa, Tampereella käyttäytymisanalyysiä ja eläinten kouluttamista sekä Turussa erityispedagogiikkaa, psykologiaa ja sukupuolentutkimusta. Evoluutiopsykologia ja Asklepios ovat valmiita eikä niissä ole enää mitään opiskeltavaa.

Mikä minusta tulee isona tyttönä? En minä vain tiedä. Kai minä jotain keksin sitten siinä vaiheessa, kun minusta tulee se iso tyttö.

VR = Venaa Rauhassa

Herätyskello pärähtää tasan kuudelta. Kuka sitä nyt lomalla haluaisi nukkua? Minulla on kiire Helsingin junaan, joten syön pikaisen aamiaisen ja heitän aamulääkkeet naamariin. Meikit heitän reppuun. Junassa ehtii meikata.

Turun rautatieaseman parkkipaikalla vuorokauden pysäköinti maksaa kuusi euroa. Mielestäni tämä on harvinaisen kelpo summa vuorokauden pysäköinnistä. Siksi en ota taksia sellaisilla reissuilla, mitkä kestävät sen alle vuorokauden. Ihan turhaa, koska omalla autolla ajaen pääsen paljon halvemmalla.

Kello 6.50 juna lähtee. Ihan ajoissa. Tämä on suora yhteys, eikä juna pysähdy Kupittaan jälkeen ennen kuin vasta Pasilassa. Tai näin VR ainakin mainostaa. Totuus onkin sitten jotain ihan muuta.

Ensin pysähdymme odottamaan vastaantulevaa junaa. Siinä mielessä tietenkin mukavaa, ettemme törmää. Juna lähtee kulkemaan niin hitaasti eteenpäin, että mummo menisi potkukelkan kanssa hyvin äkkiä junan ohitse. Olemme taatusti myöhässä, mutten tiedä, kuinka monta minuuttia. Olen ihan sekaisin aikatauluista ja paikkakunnista, koska muita pysähdyspaikkoja ei ole.

Pysähtelemme vähän väliä keskelle metsiköitä. Syitä pysähtelyihin lienee miljoona. Joskus menee toinen juna ohitse, aina ei. Tulee kuulutus: "Hyvät matkustajat, pysähdymme TAAS kerran odottamaan vastaantulevaa junaa, joka on aikataulusta myöhässä." Niinpä niin.

En edes tiedä, kuinka kauan odotamme. Alan meikata, ja saan naamavärkkini valmiiksi kauan ennen kuin juna lähtee. Vieressäni istuvat kaksi työmatkalaista naureskelevat, että tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä. Pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Nainen hieman kauempana soittaa puhelun: "Aloittakaa vain se kokous ilman minua. Tulen täältä sitten, kun ehdin".

Juna kiihdyttää jossain vaiheessa ja saa hieman aikataulusta kiinni. Saavumme Helsinkiin 20 minuuttia aikataulusta myöhässä. Kiitän itseäni siitä, että otin aikaisemman junan. Minulla on juuri ja juuri tarpeeksi aikaa kävellä Helsingin yliopistolle. Onneksi sinne ei ole pitkä matka. Jos juna olisi ollut aikataulussaan, olisin ehtinyt vielä käydä aamukaakaolla Robert's Coffeessa. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta, vaan minun pitää kiirehtiä. Ehdin juuri ja juuri haastatteluun.

Haastattelija näyttää tylsistyneeltä. Hän on kahden päivän aikana kysynyt nämä samat kysymykset sataan kertaan eri ihmisiltä. "Mikä sai sinut hakemaan tähän koulutukseen?" "Onko sinulla mahdollisuutta osallistua lähipäiville?" Yritän saada hänet piristymään kyselemällä kaikenlaisia kysymyksiä, mitä en usko muiden kysyneen. Tai mistäs minä tiedän, mitä muut ovat kyselleet. Mutta luulen, etteivät nämä kysymykset ole olleet ihan ensimmäisinä toisten ihmisten mielessä.

"Otamme huomenna tai viimeistään ylihuomenna yhteyttä sähköpostitse." Selvä, kiitos. Haastattelussa meni 20 minuuttia. Lähden kävelemään takaisin rautatieasemalle. En jaksa jäädä hengaamaan Helsinkiin.

Juna lähtee klo 10.37. Ihan aikataulussaan. Jännittää, ehdinkö kotiin ennen huomisaamua klo 6.33. Silloin minulta loppuu parkkiaika.

Proletaarikakarasta kermaperseporvariksi

"Kukkainen, hieman litsiluumuinen, havaittavissa tuoreen kissan aromi. Maku on pyöreähkö, tasapainoinen, häilyvä ja eeppinen." Kyllä, tämä keskikaljakulttuurin keskelle syntynyt proletaariperheen kasvatti on ryhtynyt kunnolla kermaperseporvariksi ja hurahtanut viineihin.

Olenhan minä jo pitkään ollut, ainakin mieheni mielestä, kermaperse. Täydellisestä porvari-imagosta ovat tähän mennessä puuttuneet purjehduskengät, pikeepaita ja vuosittaiset rapujuhlat kera viininmaistiaisten. Ja koska sitä päivää ei tule, että te näkisitte minun päälläni pikeepaitaa (oksennan jo pelkästä ajatuksesta, ja minua häiritsee myös toisten päällä oleva pikeepaita, joten älä tule kanssani ainakaan samaan ruokapöytään pikeepaita päällä, kiitos) ja jalassani purjehduskenkiä, niin minun täytyy todeta, että olen saavuttanut porvariuden huipun.

Kaikki lähti siitä, kun löysin Courserasta (no yllätys) erään viininmaistelukurssin. Kuka hullu käy viininmaistelukurssia verkossa? No minäpä kävin! Ja innostuin sen verran, että kävin vielä toisenkin, tällä kertaa edX:ssä. Siis kaksi viininmaistelukurssia lyhyen ajan sisään. Sen lisäksi kännykästäni löytyy kaksi viiniappia. Toisen avulla voit löytää ruokaasi sopivan täydellisen viinin, ja toinen appi on viininmaistelupäiväkirja, mihin voit merkitä aina sen, mitä viiniä olet maistellut, mitä vuosikertaa, millainen aromi, väri, maku jne.

Täytyy sanoa, että tämä viininmaistelu on todella hauska harrastus! Ja tästä on myös siinä mielessä hyötyä, että tämän avulla oppii helposti tunnistamaan, onko viini vanhaa tai pilaantunutta. Eivätpä voi enää missään ravintolassa tyrkyttää minulle kaksi viikkoa sitten avattua viiniä. Suosittelen ainakin kokeilemaan viininmaistelua. Eikä sinun tarvitse sylkeä kuppiin, ellet halua. En minäkään sitä tee. Jos parin kokeilun jälkeen tuntuu siltä, että tämä ei ole sinun juttusi ja harrastat mieluummin olutmaistelua, niin mikäs siinä! Maistelu kuin maistelu. Mutta oletpa ainakin yrittänyt, ja nyt tiedät, mikä on sinun juttusi ja mikä ei ole.