Lukuviikko - Millainen on sinun tarinasi?

Koska 2010-luku on erilaisten teemapäivien ja -viikkojen kulta-aikaa... Tänään starttasi Lukuviikko! Tämän vuoden Lukuviikon teemana on mun tarina. Eli tällä viikolla kirjoitetaan sitä omaa tarinaa, omalla persoonallisella tavalla.

Minun kohdallani nimi on ollut enne. Olen keksinyt tarinoita ennen kuin olen osannut lukea tai kirjoittaa. Kun otin ensimmäiset sanani, en ole sen jälkeen lakannut puhumasta tai tarinoimista. Olen kirjoittanut aina, olen lukenut aina, olen tarinoinut aina. Ehkä siksi minusta onkin tullut vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja. Vaikken mitään muuta osaisikaan, niin tarinoinnin salat minä osaan.

Ja kuten aina, saarnaan nytkin lukemisen tärkeydestä. Lukeminen ääneen lapsille on todella tärkeää. Se kasvattaa sanavarastoa, kehittää mielikuvitusta ja parantaa kielellisiä taitoja. Myös lukutaidon saavuttamisen jälkeen lukeminen on tärkeää! Se tekee aivoille hyvää ja omalta osaltaan auttaa ehkäisemään aivojen ennenaikaista rappeutumista pitämällä aivot virkeinä. Mikäli lukeminen on haasteellista lukihäiriön vuoksi, se ei tarkoita sitä, etteikö saduista ja tarinoista voisi nauttia, ja etteikö niistä voisi nauttia yhdessä lasten kanssa. Äänikirjat ajavat täysin saman asian kuin tavalliset kirjat! Äänikirjat ovat ostettuina tavallisia kirjoja kalliimpia, mutta onneksi kirjastot tulevat hätiin, ja niissä on monipuolinen äänikirjavalikoima. Kannattaa tutustua myös Celian palveluihin, niin äänikirjat saa ladattua omalle tietokoneella ilman, että on riippuvainen kirjastojen aukioloajoista.

Tämän lukuviikon aloittamisen kunniaksi otan taas vaarin Goethen erinomaisista sanoista:

Eli esittelen teille, taas kerran, yhden minua liikuttaneen kuvan, laulun ja runon. Edellinen esittely löytyy täältä, mikäli haluat tutustua siihen: 

https://valmentajaksi.blogspot.fi/2018/03/taidetta-maanantain-iloksi-kuva-laulu.html.

Ensimmäisenä päivän kuva. Tälle päivälle olen valinnut yhden maailman kuuluisimmista maalauksista, Edvard Munchin Huuto.

Kuva on tavallaan hyvin yksinkertainen ja koruton, mutta tuo koruttomuus kattaa sisälleen valtavan määrän erilaisia elementtejä. Siinä on punaisen auringonlaskun kauneus, mutta samalla verenpunainen taivas näyttäytyy myös pelottavana. Kuin joku olisi juuri kohdannut väkivaltaisen kuoleman.

Kuvan henkilö tuntee äärimmäistä tuskaa ja epätoivoa. Mutta ristiriita on siinä, tunteeko hän tuskaa ja epätoivoa yksinäisyyden vuoksi vai siksi, ettei kestä kuunnella muita. Huutaako henkilö itse vai peittääkö hän korvansa muiden huudoilta? Sillalla kävelee kaksi muuta hahmoa, ja kaukaisuudessa, vedessä, on laivoja. Henkilö ei siis ole yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö henkilö voisi tuntea yksinäisyyttä. Seurassakin voi tuntea olevansa täysin yksin. Huutaako hän siksi, ettei kestä yksinäistä elämäänsä? Vai peittääkö hän korvansa, koska ei kestä muita ihmisiä? Ehkei hän kestä muiden ihmisten läsnäoloa, koska muut ihmiset ovat pelkkiä tyhjiä kuoria, vailla mitään sanomaa. Kuka tietää. Tulkinta on jokaisen katsojan omassa silmässä ja mielessä.

Oli tulkinta mikä tahansa, minun sisälläni kuva herättää niin monenlaisia erilaisia tunteita, ettei tämä maalaus voi olla mitään muuta kuin loistavasti toteutettu. Se täyttää taiteen tarkoituksen sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä.

Toisena päivän laulu. Tälle päivälle olen valinnut Queenin upean biisin Show must go on.

Kaikki pitävät Queenistä. Minä - hevari - kuuntelen Queeniä. Mieheni - "trancemies" - kuuntelee Queeniä. Ellet pidä Queenistä, se kertoo vain siitä, että sinulla on huono musiikkimaku, etkä tunnista maailman parhaita musiikintekijöitä. Freddie Mercuryn ennenaikainen kuolema oli valtava menetys musiikkimaailmalle, ja todella moni erinomainen laulu jäi kirjoittamatta, koska Freddie menehtyi. Freddie on Jumala. Jos olet eri mieltä, olet hyvin yksinkertaisesti väärässä. 

Freddien kirjoittamat lyriikat puhuttelevat erityisen syvällä tavalla. Show must go on puhuttelee minua juuri siksi, että se on vähän kuin minun elämäni. Homman pitää jatkua, vaikka mikä olisi. "My make-up may be flaking but my smile still stays on." Hymy pysyy pyllyssä, vaikka maski vähän murenisikin. Jaksaa, jaksaa, vaikkei jaksaisikaan.

Kolmantena päivän runo. Rakastan yli kaiken Edgar Allan Poen kirjallisuutta, ja erityisesti pidän hänen Korppi-runostaan. Se on aivan jumalattoman pitkä, joten en viitsi laittaa sitä tähän, koska blogikirjoituksen pituus venyisi kilometrin mittaiseksi. Sen sijaan laitan linkin, mistä runon voi käydä lukemassa, jos runo ei ole entuudestaan tuttu. Linkin takaa löytyy runon alkuperäinen, englanninkielinen versio. Tämä siksi, että minusta runoutta ei voi kääntää muille kielille. Jos runot kääntää, ne menettävät sen alkuperäisen ideansa, sillä ne taustalla olevat ajatukset ja metaforat eivät yksinkertaisesti välttämättä käänny muille kielille. https://www.poetryfoundation.org/poems/48860/the-raven

Runo ei ole pelottava, vaikka Poe sen ehkä pelottavaksi tarkoitti. Ei ainakaan minun mielestäni. Se on pidemminkin ahdistava. Siinä on läsnä yksinäisyys ja menetyksen jälkeinen kaipuu. Samoin siinä on epätoivo, mikä ei jätä ahdistunutta mieltä rauhaan. Runo on kaikessa ahdistuneisuudessaan todella mielenkiintoinen.

Haastanpa sinutkin osallistumaan Lukuviikkoon! Kirjoita, sävellä, maalaa tai vaikkapa valokuvaa oma tarinasi. Eri vaihtoehtoja siksi, että kaikki nyt eivät vain koe olevansa kirjoittajatyyppejä, mutta maalaustyyppejä voivat ehkä olla. Ja luepa vaikka jotain kaunokirjallista tällä viikolla. Voi olla ihan yksi yksittäinen runo tai lyhyt novelli. Lukeminen on hyvä harrastus!

Ympäristöasioita, salaattiongelmia ja hikeä

Suklaakeksiä naamariin, sensuellisti. Terveellisyys on vanhanaikaista.

X-asento, Happy Joe, Tears of the Sun ja melkein kilon pussi nannaa. Rasittuneen erityislapsen äidin perjantai-illan unelma. Olen ottanut mukaani vamuuden vuoksi muutaman esseekirjan, jos vaikka alkaisin kirjoittaa esseetä feministisestä tieteenkritiikistä. En jaksa. X-asento hotellisängyllä, alastomana, on paljon parempi vaihtoehto kuin joku essee. 

Elokuva loppuu. Kirjoitan muutaman runon ja odotan unta. Uni on takkuista ja heräilen pitkin yötä. En tiedä, miksi. Sänky on mukava, hotellihuoneeni rauhallinen. Ehkä söin liikaa nannaa.

Herätyskello pärähtää. Juuri, kun alkoi olla sellainen olo, että nyt voisi vaikka nukkua. Pakko nousta, jos haluaa ehtiä hotelliaamiaiselle. Ilmainen hotelliaamiainen on syötävä, vaikka olen vielä paisunut eilisistä nannoista. Yritän paikata tilannetta syömällä aamiaiselle todella superterveellisesti. Aamiaisen jälkeen pikaisesti huoneeseen hakemaan tavarat, avain respaan ja kohti Tampereen yliopistoa. Tänään jatkamme käyttäytymisanalyyttistä eläintenkouluttajien koulutusta. 

Päivän pääaiheena on ympäristö ja sen vaikutus koulutukseen. Pohdimme, miten me voimme ympäristöä muuttamalla saamaan erilaisen tuloksen. "Ylläri-pylläri", ympäristö tosiaan vaikuttaa koulutuksen lopputulokseen! Ihan meillä ihmisilläkin, ei pelkästään eläimillä. Koulutoimessa voitaisiin hetken aikaa miettiä tätä asiaa, kun kerran annetaan tulevaisuuden toivojemme opiskella homeisissa tiloissa.

Tampereen yliopiston päärakennuksen toisen kerroksen käytävä.

Saamme myös perusteellisen selvityksen siitä, miten ongelmakäyttäytymistä voidaan analysoida. Tai no, käyttäytymistä yleensäkin, ei sen välttämättä ongelmakäyttäytymistä tarvitse olla. Käymme läpi erilaisia analyysitapoja ja tutkimusasetelmia. Sivuamme myös hieman ammattietiikkaa. Hyvä! Ammattietiikka on eläinten kanssa työskennellessä aivan ehdoton asia! Siitä pitäisi antaa oikein kunnon kurssi kaikille sellaisille henkilöille, joilla on olemassa pienikin mahdollisuus siihen, että he ehkä joskus mahdollisesti tulisivat poimimaan jonkun kissan karvan työnsä puolesta vaatteistaan. Eläimet ansaitsevat eettisen kohtaamisen ja eettisen kohtelun. Ne ovat tuntevia olentoja, niillä on oma persoonallisuus. Ne rakastavat, ne pelkäävät, ne vihaavat. Ja kuten ihmisten, myös eläinten luottamuksen voittaminen vaatii työtä ja erityisesti luottamuksen ylläpitoa. Luottamus on helppo menettää, eikä sitä välttämättä saa enää ikinä takaisin. Eläimet muistavat. Ja pirun pitkään muistavatkin!

Lounaaksi olen ostanut valmissalaatin. Ihan vain siksi, että sitä nannaa tuli vedettyä oikein urakalla illalla. Valmissalaatin mukana ei olekaan pientä muovihaarukkaa, minkä siellä pitäisi olla mukana. Kahvila on kiinni, lounaspaikka on kiinni. Mistä hemmetistä minä saan haarukan? Pitääkö tässä syödä sormin? Pieni ekskursio yliopiston päärakennuksen kahvilaan auttaa tilanteessa. Siellä on eiliseltä jääneitä likaisia astioita pöydissä, ja siellä on yksi pikkulusikka. Käyn pesemässä lusikan hyvin vessan altaassa. Toimii! Salaatin syöminen onnistuu oikein hyvin pikkulusikalla. En tiedä, minkä hyppykupan minä siitä lusikasta sain, mutta toivottavasti nykyaikainen lääketiede on kehittänyt siihen tautiin jonkun parannuskeinon edes.

Loppupäivästä suunnittelemme ensi kerran eläinkoulutussessiota. Menemme Särkänniemen kotieläinpuistoon kouluttamaan eläimiä. Meidän kolmen hengen ryhmämme saa koulutettavakseen minipossun. Suunnittelemme alustavasti, millaisin keinoin yritämme saada possun tekemään halutun asian. Yritämme myös miettiä kaikkia ympäristöön liittyviä asioita, mitä meidän tulee ottaa koulutuspäivänä huomioon.

Päivä päättyy. Ulkona on niin kuuma, etten voi pitää rotsia päälläni, kun kävelen rautatieasemalle. Kun pääse Taco Houseen, tuttuun odotuspaikkaani, haisen niin muhkeasti hielle, että paikka tyhjenee tehokkaasti, kun minä saavun paikalle. Tilaan saman kasvisburrito-annoksen, minkä tilaan aina. Miksi sitä luopua hyvistä, vanhoista tavoista?

Junan lähtöön on vielä reilu tunti, ja minä nuokun väsymyksestä jo ennen kuin saan annoksen eteeni. Ja Taco Housessa on nopea palvelu! Ruokaa ei tosiaan tarvitse kauaa odottaa. Yritän pysyä väkisin hereillä junan lähtöön asti. Saan nukkua sitten junassa. Ja herätä Turun satamassa...

X-asennossa hotellissa Joen kanssa

Tampereella on ihana auringonpaiste. Kevät on saapunut näillekin leveysasteille. Musta nahkarotsi saa selkäni hikoilemaan, kun raahaan matkalaukkua perässäni. Matkalaukun raahaaminen olisi muuten selkäystävällisempi tapa liikuttaa tavaroita paikasta A paikkaan B, mutta täällä ei ole osattu vielä puhdistaa jalkakäytäviä kaikesta sorasta. Tämän sora-aavikon keskellä matkalaukun raahaaminen käy työstä.

Yliopistolla otan suosiolla hissin toiseen kerrokseen. Ei, en ala kantaa matkalaukkuani aulan isoja portaita ylös. Säästän selkääni. Hissistä suunnistan tuttuun luentosaliin. Tänään alkaa käyttäytymisanalyysiperusteisen eläinkouluttajien koulutuksen neljän lähiopetusjakso.

Meillä mahtuu aamupäivään paljon tärkeää asiaa. Käyttäytymisketjut, eteen- ja taaksepäin ketjuttaminen, ongelmanratkaisukyky, luovuus, taikausko, opittu avuttomuus, opittu ahkeruus ja paljon muuta. Kynä sauhuaa, kun kirjoitan muistiinpanoja. Asiat ovat aika lailla itsestään selviä, mutta hyvähän nämä on kerrata, erityisesti eläinten näkökulmasta katsottuna.

Terveellinen ja monipuolinen lounaani sisältää tonnikalapatongin, pienen pullon Cokista ja tupakan. Lounastauolla ehdin väsyä. Aikainen herätys painaa silmiä ja muutakin kehoa. Pakko yrittää jaksaa pysyä hereillä vielä muutama tunti.

Iltapäivällä puhumme eläinten hyvinvoinnista ja etiikasta. Kun tuotetaan hyvinvointia eläinten avulla, kenelle sitä hyvinvointia tuotetaan? Ihmisille vai eläimille? Minun vastaukseni tähän kysymykseen on: hyvinvointia pitää tuottaa kummallekin. Eläimen pitää saada myös iloa työstään. Se, että ihminen kokee hyvinvointia ja eläin joutuu kärsimään sen vuoksi epäinhimmillisissä olosuhteissa, ei ole millään tavalla eettistä toimintaa, ja vastustan sellaista toimintaa koko muhkealla ruumiillani ja raivokkaalla sielullani. Ja tästä asiasta on turha tulla esittämään eriäviä mielipiteitä! Minä osaan perustella oman mielipiteeni ja jaksan luennoida asiasta vaikka kokonaisen vuoden. Eli jos haluat päästä kuuntelemaan syvällistä luentoa hyvinvoinnista, tule toki kertomaan, miten eläinten kaltoinkohtelu on oikeutettua. Sen jälkeen saat kuulla harvinaisen monipuolisen ja tulisen luennon.

Viimeisenä puhumme alustavasti opinnäytetyöstä. En ole vielä edes ajatellut sitä! Jospa tuon gradunkin saisi alta pois jossain kohdassa, niin sen jälkeen voisi keskittyä tähän. Haluan tehdä jotain eläinavusteista, mutta en vielä tiedä, mitä. Ehkä keksin sen vielä tässä kevään aikana.

Päivä päättyy. Saan taas hikoilla, kun raahaan matkalaukkuani sora-aavikkoa pitkin hotellille. Minulla on, taas, varattuna huone Scandic Tampere Stationista. Saan avaimen ja menen toiseen kerrokseen. Huoneeni on valtavan labyrintin viimeisessä nurkassa. Olen täysin eksynyt, enkä varmaan löydä enää takaisin ihmisten ilmoille. Joudun varmaan soittamaan apua, kun haluan päästä pois täältä.

Huoneessa on kaksi erillistä sänkyä. PERKELE! Minä VAADIN saada nukkua isossa sängyssä, X-asennossa, keskellä sänkyä. Päätän laittaa sängyt yhteen ja tehdä itse ison sängyn. Kyllä minulla ongelmanratkaisukykyä on. Näemmä.

Lähden hakemaan perinteistä hotellipurtavaa. Löydän jopa hissille pienen etsimisen jälkeen, ja talsin läheiselle S-marketille. Jätin rotsin hotellihuoneeseen, ja annan kevättuulen hyväillä minua. Tuntuu hyvältä kävellä ilman rotsia.

Kaupassa en paljon kaloreita laske, kun mätän tavaraa koriin. Nannapussikin painaa melkein kilon. Onneksi niitä ei tarvitse syödä kaikkea tänään. Niitä voi jättää huomiseksikin. Kauppareissun jälkeen juoksen äkkiä takaisin hotellille kaunista ilmaa karkuun. Housut nurkkaan, telkkari auki, sohvalle röhnöasentoon, Happy Joe auki ja nannaa kitalakea kohti. Myöhemmin voisi mennä kylpyyn, kun sellainenkin tässä huoneessa on.

Ihana vapaa ilta! Tästä pitää nauttia täysin rintakarvoin.

Pois alta, akkavalta!

Minulla on ollut viime aikoina ihan supertylsää. Gradun teoriaosuus on ollut valmis jo vaikka kuinka kauan, samoin kaikki kevään harjoitustyöt ovat valmiita. Evoluutiopsykologiasta on yksi kurssi vielä vähän kesken, ja sekin loppuu ensi viikolla. Minulla ei ole mitään tekemistä! Ja minähän en voi olla ilman mitään järkevää tekemistä. Tulen vielä enemmän hulluksi kuin mitä olen jo entuudestaan, ellen saa tehdä jotain.

Selasin Turun yliopiston intranetiä ja mietin, mitä hittoa oikein keksisin itselleni tälle keväälle. En minä jaksa koko toukokuuta vain maata sohvalla ja katsoa leffoja. En todellakaan! Sitten minä keksin sen: sukupuolentutkimus! Sivuaine, minkä voi aloittaa milloin vain, ja koko paskan saa suoritettua esseinä. Asia on tuttua huttua, ja koska se on tuollainen hömpänpömppätiede (juuri sellaisesta minä tykkäänkin), niin minä saan kirjoittaa juuri niin sekavia ja monimutkaisia esseitä kuin vain osaan, ja se katsotaan vain eduksi. Ah, turhia esseitä turhasta aiheesta. Mikään ei ole sen rentouttavampaa!

Otin saman tien yhteyttä sukupuolentutkimuksen laitokselle ja esittelin sekä itseni että asiani. Sain erittäin ystävällisen vastaanoton, ja siellä oltiin jopa innoissaan, että joku haluaa vielä tässä vaiheessa vuotta aloittaa opiskelun. Pyysin saman tien ohjeistuksen, miten suoritan esseet. Ohjeet sain sähköpostilla tänään. Katsoin opinto-oppaasta kaikki kirjat, mitä tarvitsen esseitä varten ja laitoin koko satsin varaukseen. Osan kirjoista pääsen hakemaan jo huomenna. Tai no, saisin ne haettua vielä tänään, jos jaksaisin nostaa pär-ceeni sohvalta, mutta olen koko päivän ravannut läpi remonttiliikkeitä hyvän ystäväni kanssa, koska hän tekee remonttia. En jaksa enää tänään lähteä kirjastoon.

Viikonlopuksi olen menossa Tampereelle opiskelemaan, mutta ensi viikolla viimeistään saan aloittaa jonkun ihanan, 15-sivun mittaisen, kuivan ja tylsän esseen kirjoittamisen. En jaksa odottaa! Uskomatonta, että joku voi olla näin innoissaan jostain sukupuolentutkimuksen esseistä, mutta en minä ole ikinä väittänyt normaali olevani. Päinvastoin, jos minua kutsutaan normaaliksi, se on jo aika paha loukkaus.

Koska sain varattua kaikki perusopintoihin kuuluvat lähdekirjat, saan todennäköisesti aika nopeasti nämä kurssit valmiiksi. Ellei sitten tule joku este enkä pääse kirjoittamaan. Mutta onneksi voin jatkaa aineopintoihin saman tien! Enköhän minä jotenkin tällä setillä jaksa toukokuun loppuun asti. Ellen sitten onnistu saamaan opintoja kokoon ennen toukokuuta. Ei sekään mahdotonta olisi, kun kerran lähdekirjallisuus on helposti ja nopeasti saatavilla.

Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi päässyt lukemaan feministisen filosofian suuria nimiä, kuten Simone de Beauvoiria tai Virginia Woolfia. Ah, mikä nautinto! Ja pääsen vielä kirjoittamaan niistä teoksista esseitä!!! IIIIIIIIIK! Feminismiä ja girl poweria.

Kuten vanha runo kuuluu: "Pois alta, akkavalta! Isä huusi sängyn alta."

Kun kirsu saa päättää - Kauno ja pullo laakerinlehteä

Mikä tekee pienen, karvaisen koiranpojan onnelliseksi? Pullo hydrolaattia, vanupuikon pää, kolme lasipurkkia ja pussi nameja. Sekä emäntä, joka parhaansa mukaan yrittää huijata pientä, karvaista koiranpoikaa, ja piilotella hajupurkkia ympäri kämppää laittaen kaksi muuta purkkia hämäykseksi.

Eilen meillä alkoi Kaunon kanssa nose workin toinen taso, eli lähdimme suorittamaan laakerinlehteä. Kun kurvasimme Turun Murren hallin pihaan, Kauno alkoi ulista innosta ja häntä viskasi kuin sähkövatkain. Hän tiesi, mihin olemme tulleet ja mitä varten olemme tulleet.

Kun oli Kaunon vuoro mennä ensimmäinen hajukierros, ei karvaista koiranpoikaa olisi voinut vähempää kiinnostaa mikään hallin haistelu ja tutustuminen. Hän juoksi suoraan hajuradalle ja ihmetteli, missä himputissa se purkki ja haju ovat. Ratahan on tyhjä! Meillä mennään suoraan asiaan, eikä mitään kursailla.

Yritimme parhaamme mukaan huijata Kaunoa purkkien kanssa, mutta meidän kirsukansalaista ei niin vain huijatakaan. Oikea purkki löytyi joka kerta. Kauno oli niin onnellinen päästessään haistelemaan, että otti treenit tosissaan ja veti ne aivan täysillä. Viimeisen kierroksen aikana pojasta alkoi nähdä, että nyt väsy painaa, ja pieni miehemme on kaikkensa antanut. Hän veti silti kierroksen kunniakkaasti loppuun.

Vähän hän yritti fuskata. Meni seisomaan oikean purkin viereen ja katseli minua. Odotti saavansa namin. Kyllä, hän oli tasan oikean purkin luona, mutta minä olin julma ja tiukka; namia ei irtoa, ennen kuin kirsu näyttää hajun lähteen. Kun tarpeeksi monta kertaa vaadin, niin johan se kirsu kävi siellä purkissa. Mutta selkeästi Kauno oli tympääntynyt, ettei sitä namia tullut pelkästään siitä, että hän meni oikean purkin luokse seisomaan.

Tänään aloin räiskiä kuvia, tarkoituksenani ihan vain raportoida eilisestä, huippuhauskasta hajuillasta. Kauno huomasi heti, että minulla on kädessäni hydrolaatit, vanupuikot ja purkit. Hän tuli eteeni, häntä viskoi taas ja hän tuijotti minua niin anelevasti, etten minä voinut muuta kuin tehdä hänen kanssaan vähän hajutreenejä. Tippa laakerinlehteä vanupuikon päähän, puikko purkkiin, purkki piiloon, hämypurkit paikoilleen ja sen jälkeen käsky: "Etsi haju!" Kauno ampaisi matkaan niin, että matot menivät rullalle, ja sen jälkeen kämpässä kuului sen päiväinen nuuskutus. Teimme muutaman samanlaisen kierroksen eri huoneissa. Ja Kauno oli onnesta soikeana.

Vaikka rally-toko on hauska harrastus ja alamme olla siinä aika pitkällä jo, niin kyllä tämä nose work on enemmän Kaunon juttu. Hänestä suorastaan huokuu innostus ja onni, kun hän pääsee haistelemaan. Eli tästä jatkamme eteenpäin! Rally-tokoa on kiva harrastaa tässä nuuskuttelun rinnalla, mutta nuuskuttelusta on tullut meidän ykköslaji. Ja Kaunosta tulee varmasti ihan hirvittävän hyvä nuuskumies, kunhan saa tarpeeksi harjoitusta.

21 tapaa pilata teinin päivä

Löysin eräästä erityislasten vanhempien vertaistukiryhmästä kerrassaan erinomaisen kirjoituksen: 21 tapaa pilata autismiperheen päivä. Sen lisäksi, että tämä lista pitää täysin paikkansa, sitä voi todella mainiosti soveltaa myös muihin erityisryhmiin. Löydät nämä 21 tapaa pilata autismiperheen päivän kohdat täältä: 

https://drive.google.com/file/d/1CrGrWSl3NcRf7bVWbpuf6L0QiIUVexQO/view

Minä, ADHD/AS-teinin äitinä, sain tästä erinomaisesta listasta idean, ja päätin tehdä uuden listan. Sellaisen, minkä kaikki kohdat olen ehtinyt kokemaan tämän päivän aikana, vaikka päivä ei ole vielä läheskään lopussa. Eli tässä teille 21 tapaa pilata teinin päivä, olkaapa niin hyvät!

1. Herätä teini aamulla kouluun.

2. Muistuta häntä ottamaan lääkkeensä.

3. Hoputa häntä lähtemään kouluun, ettei hän myöhästy.

4. Käske hänen pukeutua sään mukaisesti ja muistuta, että vielä ei ole kesä.

5. Kun hän tulee koulusta, tervehdi häntä ja kysy, miten koulupäivä meni.

6. Kysy, mitä koulussa oli ruuaksi.

7. Muistuta häntä läksyistä.

8. Muistuta häntä toiseen kertaan läksyistä.

9. Muistuta häntä kolmannen kerran läksyistä.

10. Kutsu hänet syömään ja keskeytä samalla hänen läksyjen teko.

11. Ole oma itsesi, koska olet joka tapauksessa ihan helvetin nolo.

12. Puhu teinille ja kysy häneltä ihan mitä tahansa hänen asioistaan.

13. Ehdota hänelle mitä tahansa yhteistä tapahtumaa kodin ulkopuolella.

14. Pyydä häntä siistimään huonettaan edes vähän.

15. Pyydä häntä osallistumaan ikä- ja kehitystason mukaisiin, yhteisiin kodin siivoustehtäviin.

16. Muistuta suihkuun menosta.

17. Muistuta toiseen kertaan suihkuun menosta.

18. Muistuta hien hajusta ja kolmannen kerran suihkuun menosta.

19. Käske hänen ottaa iltalääke.

20. Käske hänen mennä nukkumaan.

21. Toivota hyvää yötä.

En tiedä teidän teineistä, mutta meidän rakas pikku pirpana ainakin on sitä mieltä, että jokainen näistä kohdista on täysin turhaa mussutusta ja kaikki vaatiminen, muistuttelu ja hänen lähellään hengittäminen pilaavat hänen päivänsä täydellisesti. Olisin täydellinen äiti hänen mielestään, jos olisin näkymätön, hiljainen enkä ikinä tekisi mitään, koska mitä tahansa teenkin, teen sen väärin. 

Toivottavasti teillä on yhtä ihana teini kuin mitä meillä on!

Teoria takana, analyysi ja tuhat muuta tutkimusta edessä

Enpä olisi ikinä uskonut, että tämä päivä tulee vastaan, mutta se tuli. Gradun teoriaosuus on valmis! Toki se kaipaa vielä oikolukua, ja hieman fiilaamista ja höyläämistä, mutta asia on kuitenkin kaikki kasassa. Eikä sitä asiaa enää parane lisätäkään, sillä tuo teoriaosuuden pituus alkaa muistuttaa pikemminkin väitöskirjan kuin pro gradu-tutkielman pituutta.

Enää minulta puuttuu analyysiosuuden tekeminen. Sitä en, tietenkään, pääse tekemään, ennen kuin olen saanut tarpeeksi paljon vastauksia. Jos siis olet ADHD-oireinen, jossain suomalaisessa yliopistossa opiskeleva henkilö, niin käypä vastaamassa! Linkki kyselyyn löytyy tästä: https://goo.gl/forms/y8be6oUlv9izNgIz2

Menihän siinä melkein viikko, kun tuota teoriaa naputtelin, Oli se jo aikakin saada se valmiiksi. Tässähän alkaa vanhemmiten hidastua, kun menee näin kauan yhden vaivaisen teorian kirjoittamisessa! Kyllä sitä nopeampi pitäisi olla.

Itse koen tutkimusaiheeni hirvittävän tärkeäksi. Suomessa ei ole vastaavaa tutkimusta olemassa, ja korkeakoulujen esteettömyydestä on tehty tasan yksi yleismaailmallinen tutkimus, missä lähinnä kartoitettiin korkeakoulujen fyysinen esteettömyys sekä palvelut erityisille korkeakouluopiskelijoille. Sitä, ovatko palvelut oikeasti toteutuneet, ja millaisia tuen tarpeita erityisillä korkeakouluopiskelijoilla on, sitä ei ole tutkittu laisinkaan Suomessa. Ja ne ulkomaalaiset tutkimukset, mihin olen törmännyt, eivät juurikaan vastaa tätä samaa aihetta, vaikka liippaavat ehkä läheltä. Tutkimukset koskevat lähinnä nepsy-valmennuksen hyötyä ADHD-oireisilla opiskelijoilla opintojen aikana tai niitä selviytymisstrategioita, mitä erilaiset yliopisto-opiskelijat ovat kehittäneet itselleen.

Tuo nepsy-valmennuksen hyöty opiskelijoilla olisi mielestäni todella tärkeä tutkimusaihe täällä Suomessakin. Ne kaksi tutkimusta, mihin olen törmännyt, ovat yhdysvaltalaisia tutkimuksia. Ehkä minun pitää lähteä tutkimaan tätä asiaa toden teolla! Kaivaa kaikki mahdollinen, mitä erityisistä korkeakouluopiskelijoista on kaivettavaa. Ja sitten kirjoittaa aiheesta sata ja tuhat artikkelia. Siinäpä olisi elämänura! Vaikka loppujen lopuksi tässä kuitenkin käy niin, että minä kyllästyn kaikkeen mahdolliseen, ja löydän itseni oikeasti tekemästä niitä rööriroopen hommia.

PS. Koska en keksinyt tämän tekstin liitteeksi mitään muuta kuvitusta, niin kiusaan teitä yorkshirenterrierin pennuilla. Todellisuudessa kiusaan enemmän itseäni kuin teitä, ja pentukuumeeni nousee ihan hirveisiin sfääreihin...