lauantai 18. maaliskuuta 2017

Koiramaisuuksia

Tänään oli tärkeä päivä monessakin mielessä. Minulle nimittäin annettiin tärkeä tehtävä: Paikka Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n hallituksessa. Olen todella iloinen tästä luottamuksesta ja tehtävästä, sekä mahdollisuudesta päästä edistämään koira-avusteisuutta, sekä myös tietoutta koira-avusteisesta toiminnasta. Kaikesta hyvästä kirjoittelusta ja runsaasta tutkimuksesta huolimatta ihmisillä on edelleen hyvin suppea käsitys kaikesta siitä, mitä kaikkea  eläinavusteisesti voidaan tehdä, ja millaista monipuolista hyötyä siitä on.

Miksi haluan lähteä mukaan tällaiseen toimintaan? Koska uskon vakaasti siihen, että koirat - ja muutkin eläimet - kykenevät pääsemään parempaan tulokseen kuin mitä yksikään terapeutti tässä maailmassa ikinä kykenee! Koirat, jotka eivät ole käyneet yhdelläkään psykologian tai psykiatrian kurssilla, ovat parempia terapeutteja kuin kukaan koulutettu ihmisterapeutti. Mikään ei voita eläimen voimaa. Kukaan ei ole uskollisempi kuuntelija kuin mitä eläin on. Vaikkei eläin ole lääkäri, se voi silti parantaa. Tätä viestiä haluan viedä eteenpäin.

Eläinavusteiseen toimintaan liittyy monia ennakkoluuloja. Haluan olla mukana purkamassa näitä ja haluan todistaa epäilijät ja hysteerikot vääriksi.

Tämän lisäksi haluan edistää ei pelkästään ihmisten, vaan myös eläinten hyvinvointia, ja tuoda esiin sen, että eläin on älykäs ja tunteva olento, aivan kuten ihminenkin. Vaikka ihmiset niin luulevatkin, meillä ei ole oikeutta kohdella eläimiä miten sattuu. Päinvastoin, meidän tulee kunnioittaa niitä. Ne ansaitsevat sen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti