Hengähdyspakko

Työterveyslääkäri: “No, mikäs sinut tuo tänne vastaanotolle?”

Satu: “Ollut vähän tällaista ongelmaa, kun ei jaksaisi kävellä portaita ylös tai nousta sängystä. Tarttis vähän jotain lääkinnällistä apua, et jaksais.”

T: “Oletko nukkunut viime aikoina?”

S: “Juu olen! Kolme kokonaista tuntia viime yönä.”

T: “Jaa. Oletkos milloin viimeksi nukkunut kokonaisen yön?”

S: “Ööööööö… Emmä muista. Viime vuonna? Ehkä.”

T: “Niin, kun ihminen tarvitsee unta enemmän kuin kolme tuntia yössä.”

S: “Ai jaa. Mutku mun ongelma on se, etten mä pääse niitä portaita ylös enkä pääse sängystä ylös. Olisko sul jotain lääket siihen antaa?”

T: “Nämä sun ongelmat johtuvat siitä, ettet ole nukkunut, joten määräänpä sinulle hieman unta lääkkeeksi näihin vaivoihin. Sen jälkeen jaksat taas nousta sängystä ja kiivetä portaat.”

S: “Mutku ei se uni tule, ja pitäis jaksaa töitä tehdä ja perhettä pyörittää. Et sitä jotain muuta lääket nyt kehiin.”

T: “Se on nyt sellainen juttu, että sä et loppukuun ajan tee töitä, vaan nukut. Et pyöritä edes sitä perhettä, vaan annat jonkun muun tehdä sen. Onko sulla mies?”

S: “Joo, on.”

T: “No niin, mies pyörittää perheen, sijainen hoitaa työt, ja sinä nukut.”

S: “Mutku…”

T: “Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa. Joko otat lyhyen nukkumisloman tai sitten jatkat samaan tyyliin, ja joudut lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle. Kumpi vaihtoehto houkuttelee enemmän?”

S: *jupinaa, napinaa*

T: “Eli, tässä on sairauslomatodistus. Lääkkeeksi määrätään paljon unta ensimmäisen viikon ajaksi. Et tee mitään ylimääräistä, nukut vain. Toisen viikon aikana unen lisäksi määrätään lääkkeeksi mukavien asioiden tekeminen. Menet kahville, menet taidenäyttelyyn tai vaikkapa konserttiin. Työt unohdat, myös kotityöt. Tulet sairausloman lopulla takaisin ja sen jälkeen unitilanne arvioidaan uudestaan.”

S: “Aha.”