Turhan tavaran vankila

Tänä aamuna heräsin hieman erilaiseen aamuun: Heräsin avovaimona, avomieheni vierestä. Ja vielä toistaiseksi olemme jopa pysyneet onnellisessa avoliitossa, vaikka tätä avoliittoa on kestänyt jo kokonaisen vuorokauden! Olen selkeästi tekemässä jonkinlaista parisuhde-ennätystä.

Avomiehelläni oli asunto Jyväskylässä, ja elimme siis pitkään kaukosuhteessa. Käytännössä mies oli suurimman osan ajasta minun luonani Turussa, ja teki vain pikaisia pyrähdyksiä omaan kotiinsa Jyväskylään. Kun päätimme muuttaa yhteen, ja aloimme raivata avomieheni asuntoa, arvasin heti, että siitä tulee pitkä ja tuskainen prosessi. Mitä se todellakin oli! En ole varmaan ikinä kokenut sellaisia epätoivon tunteita, mitä koin raivatessani sitä poikamiesboksia, missä mieheni oli elänyt viimeiset 13 vuotta. Kun luulin saaneeni “kaiken pakettiin”, aina jostain kolosta löytyi joku tavarakasa, mikä vaati lajittelua. Turhan tavaran määrä, mikä joko annettiin pois tai heitettiin suoraan roskikseen, oli tähtitieteellinen.

Tavaroidenpurkuhelvettiä.

Ja siitä huolimatta, että aivan kaikki turha ja tarpeeton joko annettiin pois tai heitettiin roskikseen, tänne meille Turkuun asti tullut määrä tavaraa on järjetön. Meillä menee ikä ja terveys, ennen kuin saamme käytyä kaikki nämä laatikot läpi.

Tämä tavaratango, mitä olemme tässä tanssineet jo pidemmän aikaa, on saanut minut pohtimaan sitä, mikä oikeastaan on tarpeellista ja mikä ei. Ihminen tarvitsee selviytyäkseen näiden leveysasteiden pitkistä ja kylmistä talvista lämpimiä vaatteita ja lämpimän suojan. Näistä emme voi tinkiä, jos haluamme selvitä hengissä. Samoin ihminen tarvitsee ruokaa ja juomaa. Mitä muuta me tarvitsemme ihan oikeasti? Siis sellaista, että kuolisimme, ellei meillä olisi sitä. Enkä nyt puhu pitkäaikaissairaiden ihmisten lääkkeistä, vaan asioista yleensäkin.

Tarvitseeko ihminen ihan välttämättä 20 erilaista tietokonetta? Tietokoneen omistaminen nyky-yhteiskunnassa edistää asioiden hoitamista, mutta eikö yksi riittäisi? Tarvitseeko niitä olla useampia?

Entä astiat? Syöminen toki helpottuu, jos saa syödä lautaselta käyttäen haarukkaa, veistä ja lusikkaa, ja jos juoman saa juoda mukista tai lasista. Mutta onko se aivan täysin välttämätöntä, että yhdellä ihmisellä on 3 erilaista 10 hengen kahviastiastoa, etenkin, ellei itse juo edes kahvia? Tarvitseeko ihminen aivan välttämättä 50 kappaletta muumimukeja, mistä ei edes saa juoda, kirjahyllynsä koristeeksi?

Keräämme törkeät määrät sellaista tavaraa, mitä emme koskaan edes tarvitse. Miksi keräämme sitä? Mitä se meissä ruokkii, että meillä on se 50 erilaista muumimukia tai 10 paria Minna Parikan kenkiä? Eikö se yksi pari alennuslenkkareita riittäisi? Myös niillä alennuslenkkareilla pystyy kävelemään. Ehkä jopa paremmin kuin Minna Parikan korkokengillä.

Mikä minua vielä enemmän ihmetyttää, on se, että ihmiset keräävät tavaroita nurkkiinsa sillä periaatteella, että joskus saattaa ehkä tarvita. Mihin ihmeeseen tarvitaan vanhoja, revittyjä sanomalehtiä? Miksi ihmeessä sellaista tarvitsee säilyttää nurkissa tilaa viemässä? Emme elä enää pula-aikaa, eikä meidän tarvitse naama irvessä syödä pettuleipää. Ne ajat ovat ohitse. Mitään ei tarvitse säilyttää siksi, että joskus saattaa vielä tarvita. Etenkään, jos se tavara on luokiteltavissa roskaksi, kuten vaikkapa jogurttipurkkien kannet.

Heräsin itse tähän turhien tavaroiden filosofiaan kaksi vuotta sitten. Olin juuri ostanut osakkeen ja yritin raivata sitä vuokra-asuntoa, missä olimme tyttäreni kanssa asuneet jo vuosikaudet. Annoin jätesäkki toisensa jälkeen tavaraa hyväntekeväisyyteen, kierrätykseen ja muutama jätesäkkirullallinen tavaraa meni aivan suoraan roskikseen. Ihmettelin, miksi ihmeessä säilytin nurkissani tavaroita, millä minulla ei ollut mitään käyttöä. Itselleni täysin turhia astioita tuli monta isoa pahvilaatikollista. Annoin ne pois.

Uudessa kodissani nautin siitä, että minulla jäi kaappeihin jopa tilaa! En enää elänyt ahtaudessa, vaan minulla oli juuri se, mitä tarvitsin, eikä yhtään enempää. Päätin, etten ikinä enää ahda kaappejani täyteen. Mikäli huomaan, että jokin asia on turha, luovun siitä.

Ja ei, en ole ikinä “konmarittanut”.

Löysin tieni vapauteen turhan tavaran vankilasta ihan itse. Toivon, että avomieheni löytää tämän tavaratangon jälkeen saman tien, mitä itse kuljin, ja hän osaa luopua turhista tavaroistaan tuntematta pahaa mieltä.