 |
| Venetsia ei taida olla ihan pikkukaupunki. Eikä edes kovin mäkinen. |
Asuin unessa Islannissa. Oli kesä (olisipa nytkin), ja olin pyöräilemässä (MINÄ? Fillarin päällä? Nou vei.) pitkin Reykjavíkin katuja kotiin päin. Kadut olivat jyrkkiä, mäet ylöspäin, eikä kaupunki näyttänyt laisinkaan Reykjavíkilta, vaan pikemminkin joltain italialaiselta pikkukaupungilta.
Kapean ja jyrkän tien varrella oli pieniä kahviloita, täynnä maahanmuuttaja-taustaisia nuoria miehiä. He vislailivat perääni ja halusivat keskustella kanssani. Mäki oli liian jyrkkä, joten hyppäsin pyöräni selästä, ja tottuneesti talutin pyöräni vislaavien miesten ohitse edes vilkaisematta heihin päin.
Kun pääsin kotiin, minua odotti kotona eräs tuttavani, joka on luonnonsuojelija ja eläinaktivisti. Asuin kauniissa talossa, mäen päällä, ja talostani oli upeat näkymät merelle. Keskustelimme tuttavani kanssa niitä näitä, ja hän ihmetteli, miksi haluan asua niin karussa paikassa kuin Islanti. Pyysin häntä vilkaisemaan olohuoneen ikkunasta ulos. Tai pikemminkin, olohuoneesta ulos, sillä olohuoneen koko seinä oli yhtä suurta ikkunaa merelle päin. Merellä näkyi valtavan suuri valas. Se hyppi siellä ja nautti vapaudesta. Sanoin, ettei Suomessa voisi ikinä nähdä mitään vastaavaa. Nautin luonnon kauneudesta, suurten eläinten vapaudesta ja haluan nauttia siitä, miten nämä viattomat luontokappaleet nauttivat elämästään.
Valas oli oudon näköinen. Sillä oli ahvenen evät. Kun valas lipui paremmin olohuoneen ikkunani ohitse, näin, että se oli kokonaan musta, mutta siinä oli kirkkaan punaisia kuvioita. Tietääkseni yksikään olemassa oleva valaslaji ei vastaa tätä kuvausta.
 |
| Lahtivalas Islannissa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti