Mielensäpahoittajamorsiamet

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Enkä tarkoita ketään Jouko-nimistä miespuolista henkilöä tällä, vaan suuria Facebookin ryhmiä, missä käydään muka-fiksua keskustelua ryhmän teemaan liittyvistä asioista. Melkein jo poistuin eräästä hääryhmästä, missä olen, sillä jotkut morsmaikut ovat niin harvinaisen typeriä ihmisiä, että säälittää heidän puolestaan. Päätin kuitenkin jäädä, koska menettäisin sen viihdearvon, minkä näistä uskomattoman typeristä keskusteluista saa.

Olen ennenkin avautunut hääryhmissä saamistani typeristä kommenteista. Niistä voi lukea täältä: http://valmentajaksi.blogspot.fi/2017/02/kylla-ma-niin-mieleni-pahoitin.html

Tarinamme näistä hääryhmistä jatkuu! Valitin eräässä ryhmässä, miten en tunnu löytävän ollenkaan ompelijaa, joka tekisi minulle puvun. Olin laittanut tarjouspyyntöjä muutamaan ompelimoon, mutten joko ollut saanut vastausta ollenkaan, tai sitten olin saanut vastaukseksi, ettei ompelija suostu tekemään pukua, mikä ei ole ompelijan itsensä tyylinen. En ymmärrä edelleenkään sitä, miten yksityisellä ompelualan yrittäjällä on varaa sanoa maksavalle asiakkaalle, ettei toteuta hänen pukutoivettaan: Eihän puvun tarvitse olla ompelijan maun mukainen, vaan asiakkaan makua vastaava.

Muutama Alli Avulias linkkasi minulle ompelijoita Tampereelta, pk-seudulta ja ties mistä kuusenperseestä. Kiitin ja sanoin, että olen turkulainen ja etsin turkulaista ompelijaa. Eräs kitisijä alkoi valittaa, että OnniBussilla pääsee vitosella, ja kyllä morsiamen täytyy nähdä vaivaa unelmiensa puvun eteen. Vastasin, ettei kyse ole siitä vitosen bussilipusta, vaan siitä, etten tässä univelka- ja stressikonkurssissa vain oikeasti pysty lähtemään mihinkään viidensadan kilometrin päähän tunnin pukusovitusta varten. Asiaa ei tunnuttu millään ymmärtävän, vaan tyyppi toisensa jälkeen ihmetteli, miksen tilaa pukua joltain inarilaiselta ompelijalta, koska hän osaa “niin hienosti” hommansa. Varmasti osaakin, ei epäilystäkään, mutta montako helvetin kertaa se pitää sanoa, että minä en JAKSA matkustaa yhden puvun takia maailman ääriin asti. Jos stressikuormitukseni olisi vähäisempi ja aikaa olisi enemmän, voisin ehkä tilata puvun jostain muualta kuin Turusta. Nyt se vain ei ole mahdollista, koska en jaksa matkustaa.

Eräs tuleva rouva pahoitti kovasti mielensä siitä, etten aio laittaa perinteistä, valkoista kermakakkumekkoa päälleni, sillä häissä nimenomaan kuuluu olla valkoinen kermakakkumekko. Hän ihmetteli suureen ääneen sitä, miten joku ei voi haluta valkoista, perinteistä hääpukua. Kyllä sellainen nyt vain kuuluu olla. Yritin sanoa niin ystävällisesti kuin vain suinkin pystyin, että hän ei sitä päätä, millainen kolttu minulla on päälläni minun hääpäivänäni. Minä pukeudun vaikka perunasäkkiin, jos siltä tuntuu, ja hänellä ei ole siihen tasan mitään sanomista. En muutenkaan halua häihini mitään perinteistä, sillä perinteet ovat perseestä.

Tästä eräs rouva taas pahoitti mielensä, sillä hänellä oli valkoinen kermakakkumekko, mutta hänen perinteiset häänsä olivat kuitenkin aivan ihanat, ja kaikki vieraatkin olivat kiitelleet. Aha. No, hyvä hänelle! Ehkä hänen vieraansa ovat tylsiä nenttejä, joiden mielestä se on kivaa, että istutaan ringissä hörppimässä kahvia, jutellaan säästä ja ollaan samaa mieltä kaikesta. Minun vieraani eivät ole tylsiä nenttejä, enkä muuten ole minäkään. Meidän häistä tulee meidän näköiset, ja hänen häänsä olivat hänen näköiset. Turha siitä nyt on mieltänsä pahoittaa, että minun hääni eivät ole samannäköiset kuin hänen häänsä. Mieli oli kuitenkin jo pahoitettu, koska kyllä perinteiset häät kermakakkumekkoineen ja mansikkakakkuineen ovat ne kaikkein parhaimmat. Ja ainoat mahdolliset. Muuten ne eivät ole häät.

Enkä edes viitsi aloittaa niistä kymmenistä mielensäpahoittajista, jotka ovat sitä mieltä, että häihin on pakko kutsua myös lapset mukaan. On epäkunnioittavaa järjestää K18-häät, mihin ei kutsuta lapsia ollenkaan. Se on merkki siitä, että hääpari vihaa lapsia. Niin… Meidän häihin ei sitten ole yhdelläkään alle 18-vuotiaalla mitään asiaa! Tämä tiedoksi kaikille jo etukäteen. Eikä se tarkoita sitä, että vihaisin lapsia, vaan haluamme juhlia aikuisten kesken. Ne ovat meidän juhlamme, me saamme päättää, ja näin olemme päättäneet.

Piste. Perkele!

Taidan itsekin pahoittaa mieleni vaikka siitä, että kummin kaiman häissä, mihin en saanut kutsua, tarjoiltiin ruokana nakkikeittoa, enkä minä pidä siitä. Mielensä pahoittaminen kun tuntuu olevan nykyään muoti-ilmiö.