Pätkissä nukutun, lyhyen yön aikana ehdin taas nähdä pienen unentyngän. Ja, TAAS KERRAN, olin raskaana ja synnyttämässä. Näen jostain syystä hirvittävän usein raskauteen ja synnytykseen liittyviä unia.
Olin sairaalassa. Mukanani oli sulhaseni, ja jostain syystä myös ex-mieheni. Olin aivan hirveissä tuskissa synnytyspöydällä, kun sain puserrettua ensimmäisen vauvan maailmaan. Vauva oli aivan hirvittävän pieni, koiranpennun kokoinen. Se oli käpertynytkin samalla tavalla kuin pieni koiranpentu (johtuisiko tämä siitä, että olen viime aikoina saanut ihastella Facebookissa aivan ihania kuvia suloisista koiranpennuista?). Siltikään vauva ei ollut keskonen. Kätilö hieroi vauvaa ja kapaloi sen. Sen jälkeen hän poistui jonnekin.
Minä jäin synnytyspöydälle makaamaan ja pusertamaan toista vauvaa ulos. Se kesti aivan hirvittävän kauan, eikä kätilö tullut takaisin. Puristin kummakin miehen kättä, kunnes sain vauvan, vihdoin ja viimein, ulos. Sekin oli samanlainen: Pieni ja käpertynyt kuin koiranpentu. Kätilö ei ollut palannut vieläkään.
Sulhaseni juoksi synnytyshuoneen ovelle ja huusi kätilöä kovaan ääneen. Kätilö tuli paikalle hieman näreissään siitä, että me tällä tavalla melskaamme. Olisi sitä voinut nätimminkin.
Tämän jälkeen heräsin.
 |
| Unen vauvat olivat paljon tätä pikkukeskosvauvaa pienempiä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti