Nykyajan vauvamaailma: Kuurakettivaunut, kakkakirjat ja täysin turhat tilpehöörit

Sain heinäkuun alussa tietää, että olen raskaana ja vielä hyvin pitkällä raskaudessa. Vauva voi syntyä käytännössä katsoen ihan milloin tahansa. Itse olen lääkärin määräyksestä kiltisti kotona ja kävelen lähinnä sohvan ja vessan väliä. 

Tässä vuodepotilaan roolissa olen saanut huomata monenlaisia asioita. Ensinnäkin sen, miten ihmiset aktivoituvat, kun kyse on pienestä vauvasta, jolla ei ole vielä mitään tavaroita. Olen saanut oikeastaan kaiken, mitä tarvitsen vauvaa varten lahjoituksina ihmisiltä ja vielä kotiin tuotuna. Tavara on toki käytettyä, mutta se on ollut laadukasta, puhdasta ja ehjää. Ei ole tarvinnut uhmata lääkärin kieltoja ja lähteä itse shoppailemaan vauvalle vaatteita ja vaunuja. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta tästä avusta, mitä olen saanut!

Kuva: Bruna Bruna, Pixabay

Sen lisäksi, että olen todella kiitollinen kaikesta saamastani avusta, olen samaan aikaan myös todella hämmentynyt. Hämmentynyt siitä, millaiseksi "vauvamaailma" on mennyt. Ihan jo perusasioista on tehty niin jumalattoman monimutkaisia, että tällaista kasvatustieteilijä-humanistia hirvittää.

Tutkitaanpas hetken tätä nykyajan "vauvamaailmaa".

Lastenvaunut

Sain tuttavaltani aivan ihanat ja suloiset vaunut pienokaista varten. Sellaiset vaunut, että ne laittavat sinut lässyttämään ja lepertelemään itseksesi hunajaisella ja mairealla äänellä. Ne ovat suorastaan täydelliset kaikin puolin ja kaiken lisäksi ne ovat vielä yhdistelmävaunut: ne kestävät koko sen ajan, mitä jätkänpätkä tulee niiden kyydissä istumaan.

Kun seurasin tuttavani ohjeita vaunujen eri toiminnoista, putosin kuin eno veneestä jo heti alkutaipaleella. Miksi helvetissä lastenvaunuissa tarvitsee olla enemmän toimintoja ja oheislaitteita kuin monitoimikoneessa? Ne ovat lastenvaunut! Niissä on tarkoitus kyyditä lasta. Nykyajan lastenvaunuilla voisi jumalauta lentää vaikka kuuhun. Niin paljon niistä löytyy kaikenlaista erilaista osaa ja toimintoa.

Kuvassa on Kerttu Lirdo-yhdistelmävaunut. Kuva on lainattu
Lastentarvike Vesselit sivuilta. Minulla ei ole tällaisia vaunuja.

Jokaisessa pyörässä on omat jarrunsa. Sehän on tietenkin ihan välttämätöntä. Ja sitten ota tuo härpäke pois ja laita tuo härpäke tuohon asentoon, niin sitten saat kiinnitettyä vaunun runkoon kaukalon. Jos taas haluat käyttää vaunuosaa, irrota kaukalo, laita nämä härpäkkeet tuohon asentoon ja asenna tuo härpäke paikoilleen, niin sen jälkeen voit asentaa vaunuosan paikoilleen. Vaunujen muuttaminen rattaiksi olikin sitten jo niin monimutkainen prosessi, etten muista enää ollenkaan, miten sen asennus toimi. Onneksi minulla on hiukan tässä aikaa opetella se homma alusta asti uudelleen.

Lisävarusteita vaunuissa on enemmän kuin minulla on autossani! Vaunujen ilmastointi toimii huomattavasti paremmin kuin autoni ilmastointi. Ja vaunut luonnollisesti myös kääntyvät paljon ketterämmin kuin Toyota Yaris. 

Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. Olen todella iloinen, että olen saanut uutta vastaavassa kunnossa olevat, suloiset rattaat pienelle vauvalleni. En olisi ihanampia ja parempia vaunuja voinut toivoa. Mutta tarvitseeko lastenvaunuista oikeasti tehdä niin monimutkaiset, että niiden käyttöä varten tarvitaan 1500-sivuinen ohjekirja ja diplomi-insinöörin koulutus? 

Kuvassa on Lucky Len-yhdistelmävaunut. Kuva on lainattu
Vauvakulman sivuilta. Minulla ei ole tällaisia vaunuja.

Vauvojen ja lasten kirjat

Kun minä olin itse lapsi silloin joskus kauan, kauan, ihan samperin kauan aikaa sitten, minä luin Pupu Tupunaa. Esikoiselleni luin 16 vuotta sitten Pikku toukka paksulaista. Millaisia ovat nykyajan vauvoille ja pienille lapsille tarkoitetut kirjat?

Ihan ensinnäkin, sellaisia vanhanajan kunnon lorukirjoja ei tunnu enää saavan mistään (paitsi antikvaareista). Jos haluat ostaa jotain uutta vauvakirjallisuutta, kirjat joko kertovat siitä, mitä kaikkea voit päätellä kakkasi koostumuksesta tai ovat täynnä pieruvitsejä. Kyllähän minäkin pieruvitseille nauran, mutta silloin, kun luen lapselleni kirjaa, toivoisin sen kirjan sisältävän muutakin kuin pieruvitsejä.

Entäs mestarietsivä, jonka naama muistuttaa persettä ja joka pöräyttelee aina välillä? Hänen nimensäkin on Peppunen. Varmasti suosittu hahmo, kun hänestä on niin monta kirjaa kerran kirjoitettu. 

Kun selasin Adlibriksen kirjavalikoimaa, minun piti useampaan kertaan tarkistaa, oliko minulla sittenkin väärä hakusana. Minusta tuntui, että olisin tutkinut lastenkirjallisuuden sijaan porno- tai vitsikirjallisuutta. Joka toisen kirjan nimessä oli sana "peffa" jossain muodossa tai sitten siinä oli sana "kakka". Mikä ihmeen buumi nyt on, että lastenkirjoissa on pakko päästä tutkimaan ihmisen takapäätä ja siitä tulevia eritteitä?

Ja tässä siis olivat pienemmille lapsille suunnatut kirjat! Kun siirryin tutkimaan vähän isommille lapsille tarkoitettua kirjallisuutta, huomasin, että melkeinpä kaikki kirjallisuus oli jotain "valistuskirjallisuutta" maapallomme tilasta tai sitten jotain stressinpoisto- ja itsetuntemuskirjallisuutta. 

En tietenkään ole sitä vastaan, että pienillekin lapsille opetetaan asioita tieteestä ja ympäristön tilasta, mutta kun mitään muuta ei sitten tuntunutkaan olevan tarjolla. Tai sitten ihan pienestä pitäen yritetään tyrkyttää stressinpoistotehtäviä ja ties mitä tunne-elämäkortteja tutkittavaksi. Missä ovat kaikki Pupu Tupunat ja Maija Mehiläiset? Missä ovat perinteiset lapsille tarkoitetut tarinat? Missä on mielikuvitus ja sen käyttö? Myös tarinoita  ja mielikuvituksen käyttöä kaivataan kaiken tieteen ja tunnesäätelyn rinnalle. 

Jotenkin tämä kaikki menee - ainakin minun mielestäni - hieman yli. Minä edelleenkin ihan vain haluaisin lorutella ja riimitellä sen vauvani kanssa enkä opettaa hänelle, mitä kaikkia juttuja hänen paskansa sisältää. Kyllä hän nämä paskajutut ehtii oppimaan myöhemminkin.

Äitiyspakkauksestakin tulleessa kirjassa oli mukana vauvahierontaohjeet. Miksi kaiken pitää nykyään sisältää jotain hemmetin mindfulnessia, hierontaa ja tunnesäätelyä? Eivätkö nykyajan vanhemmat enää osaa opettaa itse lapselleen tunnesäätelyä ja rauhoittumista? Eivät näköjään, jos niitä pitää tunkea lastenkirjoihinkin jo mukaan. Perkele.

Täysin turhat tilpehöörit

Vauvahan tarvitsee loppujen lopuksi hyvin vähän yhtään mitään: ravintoa (mitä tulee aluksi äidin tisseistä), lämpöä (tai no, kesähelteillä viileys voisi olla parempi termi), vanhempien läheisyyttä ja puhtaat vaipat. Olen tässä sohvalla maatessani ja mahaa kasvattaessani selannut erilaisia vauvatarvikesivustoja enkä voi lakata ihmettelemästä, millaista kaikkea turhaa paskaa kaupataan ihan vain siksi, että vauva on tulossa. Toki lemmikkien omistajillekin myydään ties mitä eikä se tietenkään ole tyhmä, joka pyytää. Mutta ovatko nämä kaikki tilpehöörit todella tarpeellisia vauvaperheelle? Voitko kasvattaa täysijärkisen kansalaisen ilman näitä "tuikitarpeellisia" tuotteita?

Kuvassa on Bola Jalanjäljet-äitiyskoru. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Siis mikä hemmetti on raskaus- ja imetyskoru? Minä osasin äitini mukaan imeä rintaa ihan ilman jotain koruakin silloin muutama vuosi sitten, kun itse synnyin. Vauvatalo Johannan nettisivuilla kerrotaan Bola-äitiyskoruista seuraavaa: 

"Vauva tunnistaa äidin kohdussa erilaisia ääniä jo 20 raskausviikosta alkaen. Siksi on kehitetty ainutlaatuinen Bola-raskauskoru, jonka rauhoittava ja lempeä sointu tulee vauvalle tutuksi. Korun sisällä on pieni ksylofoni, jonka päällä pikkuruinen pallo tanssii. 

Bola-koru riippuu äidin vatsan päällä pitkässä nauhassa, jolloin vauva oppii tunnistamaan korun äänen samalla tavalla kuin äidin sydämenlyönnit. Syntymän jälkeen Bola-korun ääni on tuttu, ja sillä on sama rauhoittava vaikutus vauvalle."

Eikö se vauva osaa rauhoittua ihan siihen minun ääneeni? Ja siihen örinäheviin, mitä se on joutunut kuuntelemaan koko raskausajan? Tarvitaanko onnistumiseen imetykseen ihan välttämättä jotain imetyskorua? Voi luoja! Vaikka onhan tuo yllä olevassa kuvassa oleva koru kaunis, en minä sitä sano.

Kuva: Skiphop imetyshuivi. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Imetyksessä kun pysytään, mihin ihmeeseen tarvitaan imetyshuivia? Onko tämä vauvan ruokinnasta syntynyt mielensäpahoittamiskeskustelu vienyt asiat siihen pisteeseen, että on ollut aivan täysin pakko keksiä imetyshuivi? Oikeasti. Ihmisten typeryydellä ei ole mitään rajaa, kun loukkaannutaan siitä, miten äiti ruokkii lastaan. Toisaalta, jos joku tienaa sillä leipänsä, että valmistaa näitä imetyshuiveja, niin mikäs siinä. Itse vain en moiseen menisi rahojani laittamaan. 

Vauvanruokakonehan kuuluu ihan välttämättä jokaiseen talouteen! Sehän nyt olisi ihan kamalaa, jos äiti joutuisi ihan tavallisessa kattilassa keittämään vauvalleen perunat ja vielä soseuttamaan ne vanhanaikaisella tavalla. Kyllä vauvanruokakone on ihan olennainen osa jokaista vauvaperhettä. Ja valmista vauvanruokaa vauvalle ei missään tapauksessa saa syöttää, koska niissä on vähintään myrkkyä.

Anna mun kaikki kestää!

Kuva: Kidsme Baby Food Maker. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Pullonlämmitin kuuluu samaan sarjaan: et vain voi kasvattaa täysijärkistä ja normaalia ihmistaimea, ellei sinulla ole pullonlämmitintä! Maitoahan ei saa lämpimäksi millään muulla keinolla kuin pullonlämmittimellä, ja vain sillä voit sulattaa turvallisesti jäädetetyn maidon. Muista myös höyrysterilointilaite! Tuttipulloja ja tutteja on vähintäänkin vanhanaikaista steriloida millään muilla keinoin. Eivätkä ne muut keinot tietenkään toimi yhtä hyvin.

Huhhuh!

Kuva: Avent Premium pullonlämmitin. Kuva on lainattu Vauvatalo Johannan sivuilta.

Kuten sanottua, ei se ole tyhmä, joka pyytää. Ja minä taidan olla joku poikkeus kaikkien äitien joukossa, kun minä nyt en oikeasti ole hankkimassa mitään imetyskorua enkä edes pullonlämmitintä lapselle! Aion pärjätä ilmankin. Kai meistä joku nyt lastensuojeluilmoituksen tekee.

Yllätysten kesä 2020: Vuodelepoa ja vauvaa

Kaksi viikkoa sitten elämäni muuttui kertaheitolla. Siis täydellisesti. Vanhaan ei ole paluuta, paitsi ehkä 20 vuoden päästä.

Mitä sitten tapahtui? Se, mitä epäilin pissatulehdukseksi, olikin jotain aivan muuta. Se olikin hyvin pitkälle edennyt raskaus! Ehtinyt jo raskausviikolle 32 siinä vaiheessa, kun koko juttu huomattiin. Vauva vain ei ollut pitänyt mitään kiirettä eikä ilmoittanut itsestään mitään. Eikä minulla ollut sen kummempaa vauvamahaakaan kasvanut koko kevään aikana. Ei ole kunnon vauvamahaa vieläkään, vaikka olen kahdeksannella kuulla raskaana.

Kuva: Sarah Richer, Pixabay

Minulle ei näemmä haluta antaa ensimmäistäkään normaalia raskausaikaa. Esikoisen kohdalla saimme kyllä tietää vauvasta suhteellisen nopeasti, mutta yhtä nopea oli sitten vauvakin: hän päätti tulla ulos jo raskausviikolla 23. En siis päässyt kokemaan loppuraskauden ihanuuksia. Ja luulin, etten voisi ikinä tuon pidemmälle raskaudessa edes päästä! Nyt minä sitten olen tässä pienen pömppömahani kanssa, huomenna tulee viikko 34 täyteen ja alkuraskaus meni täysin ohitse. Sain pelkän loppuraskauden. Ja senkin sain ennenaikaisen synnytyksen vaaran kanssa, joten joudun olemaan tämän raskauden loppuun saakka vuodelevossa enkä saa tehdä yhtään mitään, kuten esimerkiksi istua. Se siitä kesälomasta ja kesälomareissuista sitten.

Mitä kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa olen huomannut tämän raskauden aikana, kun olen kerran päässyt näin loppuvaiheeseen? Millaisia uusia asioita olen saanut kokea elämässä? Tässäpä teille, jotka ette ikinä ole kokeneet loppuraskautta (vaikka siksi, että olette miehiä ettekä voi sukupuolenne takia tulla raskaaksi), pientä kosketusta siihen, millaista elämä on, kun olet kahdeksannella kuulla raskaana. Ja täydessä vuodelevossa.

Kuva: Annalise Batista, Pixabay

- Sohvalta ylös pääseminen voi olla niin haastava työ, ettet oikeasti ehdi vessaan, vaikka lähtisit kuinka ajoissa.

- Tena Lady Superista on tullut paras ystäväsi.

- On täysin mahdollista, ettei aikuinen ihminen, jolla on kaksi toimivaa kättä ja jalkaa (ja jotenkuten toimiva pääkuuppa), pysty pyyhkimään omaa persettään, koska maha tulee tielle.

- Kakalla käymisestä on tullut elämys, jota suorastaan odottaa siitä huolimatta, että perseen pyyhkiminen on mahdoton tehtävä.

- Päivän tärkein ateria on lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua, johon on sekoitettu Pegorionia. 

- Ymmärrät vihdoin, miten tärkeässä roolissa vessa ja vessa-asiat ovat elämässäsi.

Kuva: Annalise Batista, Pixabay

- Siinä kohtaa, kun raskauden vaihe ja ennenaikaisen synnytyksen riski selviävät, kukaan ei suostu tyydyttämään seksuaalisia tarpeitasi millään muotoa. Ei edes suullisesti. Joudut siis elämään viikkotolkulla ilman seksiä.

- Jossain kohdassa seksuaalinen turhautumisesi ja panetuksen määrä alkaa olla sitä luokkaa, että mielestäsi jo Simpsonit ovat hardcore pornoa.

- Kesän voi viettää ajamatta säärikarvoja. Kaikki ymmärtävät, ettei runsahko ruhosi vain taivu sellaiseen toimitukseen.

- Uuden ihmisen tuominen tähän maailmaan vaatii taakseen valtavan byrokratiakoneiston eikä tämä uusi ihminen voi tulla, elleivät kaikki paperiasiat ole kunnossa hyvissä ajoin ennen syntymää. Miten ihmeessä tuhat vuotta sitten ollaan voitu tuoda lapsia tähän maailmaan ilman kaikkea tätä paperisotaa? En ymmärrä.

- Koko maailma menee sekaisin, ellet ole käynyt kertaakaan neuvolassa, vaikka syynä on se, ettet ole tiennyt olevasi raskaana.

- Äitiyspakkauspäätökset tehdään puolessatoista tunnissa, vaikka muissa Kelan tekemissä päätöksissä kestää kuukausitolkulla.

Kuva: Dan Evans, Pixabay

- Imuroimisesta tulee yllättävän houkutteleva toimenpide siinä vaiheessa, kun se kielletään. Myös mattojen pesu käsin alkaa kummasti kiehtoa.

- Valmisruuan pyöriminen mikrossa tuottaa täysin uudenlaisia katseluelämyksiä. 

- Pizzaan voi kyllästyä! Perunat ja silli maistuvat yllättävän hyviltä siinä vaiheessa, kun olet syönyt kaksi viikkoa joko pakastepizzaa tai pizzaa kotiinkuljetuksella, koska kaupassakäynti ja kokkaaminen ovat kiellettyjä.

- Television tarjonta on nykyään sellaista, että näet jokaiselta kanavalta samat uusinnat noin sataan kertaan. Sarjoista, mistä olet nähnyt uusintojen uusinnat sataan kertaan jo vuonna 2005. Eikä tässä ole tippaakaan liioittelun makua. Valitettavasti.

- Telia-tv ei riitä tuomaan tarvittava määrä viihdettä elämään, vaan tarvitset välttämättä myös Netflix-tunnukset.

Kuva: Sebagee, Pixabay

- Silloin, kun sinä et saisi liikkua sohvalta mihinkään ja kaikki varteenotettavat koiravahdit ovat omilla reissuillaan pois kaupungista, juuri silloin koirasi saa ripulin ja alkaa oksentaa. Etkä sinä tietenkään saa viedä koiraa ulos etkä siivota oksennuksia lattialta. Ja koirahan ei tietenkään oksenna  eikä ripuloi lattialle, mistä se olisi suht helppoa siivota, vaan tietenkin matolle!

- Tytöille on olemassa huomattavasti enemmän kauniita ja omaperäisiä nimiä. Poikien nimien kanssa ei käytetä läheskään yhtä paljon mielikuvitusta ja pojille on olemassa muutenkin vähemmän nimivaihtoehtoja. Olemme siis saamassa pojan. Ehdottamani nimi Hadrianus ei saanut vauvan isältä kovinkaan innostunutta vastaanottoa.

- On täysin mahdollista saada kaikki tarvittava vauvakama ilman, että lähdet itse kaupoille. Siihen tarvitaan vain Facebook, jokin vauva- tai roskalavaryhmistä ja pari hyvää ystävää, joilla on ajokortti ja auto.

- Kesäloma voi kulua hitaasti! Aika matelee kuin etana sen sijaan, että se lentäisi kotkan lailla. Etenkin, kun sinulla ei ole lääkärin lupaa poistua kaupungista. Tai edes kotoasi. Tai edes siltä saakelin kotisohvalta.

Kuva: Sarah Richter, Pixabay

Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran, että minun Facebook-seinääni on mielenkiintoisempaa seurata kuin Kauniita ja rohkeita. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, mitä hän tarkoitti tällä. Tämä elämä, mitä minä elän, tarjoaa kyllä sellaisia juonenkäänteitä, ettei kukaan kirjailija tällaisia keksisi. Kaiken lisäksi sillä hepulla, joka kirjoittaa minun elämäni käsikirjoitusta, on todella kummallinen ja kieroutunut huumorintaju.

Melkein jo pelottaa ajatella, mitä minun elämäni käsikirjoitus tuo eteeni seuraavassa luvussa. En tiedä, uskallanko edes kääntää sivua! Sen verran on ollut yllätyksiä täynnä tämä vuosi 2020, ettei tämä ihan heti pääse unohtumaan.

Kuva: Sohyun Park, Pixabay

Luonnon "rauhaa"

Olen asunut Turun keskustan laitamilla, ripulinruskean Aurajoen rannalla jo reilut 16 vuotta. Välillä on osoite vaihtunut, mutta asuinalue pysynyt koko ajan samana. Enkä varmaan enää osaisi muualla edes asua.

Vaikka nykyinen kotikatuni onkin suhteellisen rauhallinen, se huono puoli tuossa sijainnissa on, että kaikki mahdollinen kaupungin häly kuuluu parvekkeelleni. Jos läheisessä jokilaivassa on joku pumppu esiintymässä, kuulen musiikin erittäin hyvin lähtemättä kotoani tasan mihinkään. Välillä saa kuunnella piipaa-autojen ulvomista, välillä taas naapurien tappelemista. Ja kaikki tämä kuuluu kerrostaloasumiseen kaupungissa. Tällaista se nyt vain on.

Mökkiranta auringonlaskussa.

Joskus sitä ajattelee, että maaseudulla elämä on niin paljon rauhallisempaa. Ei ole piipaa-autojen ulvontaa, ei ole jokilaivoja eikä niiden terasseilla esiintyviä pumppuja, ei ole tappelevia naapureita (ainakaan kovin lähellä) eikä kaupungin asfalttipölyä. On vain luonnon rauha ja hiljaisuus.

Tämä luonnon rauha ja hiljaisuus mielessäni siintäen pakkasin koirani ja kamppeeni. Päätin, että tämä kesänä vietän mahdollisimman paljon aikaa mökillä nauttien hiljaisuudesta, luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Äärimmäisen vilkkaan ja rankan koronakevään jälkeen tuo rauha ja hiljaisuus kuulostivat musiikilta korvilleni. En välittänyt siitä, että Paraisten saaristo on punkkien saartama ja todennäköisesti saisin vähintään borrelioosin, ellen peräti kaksi. Kunhan vain pääsisin nauttimaan luonnon rauhasta ja olemaan hiljaisuuden keskellä.

Heti ensimmäisenä bongasin alamökin vieressä olevassa pihapuussa käpytikan pesän. Eipä siinä, eläinvauvat ovat parhautta tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa, kun olet kuunnellut monta tuntia niiden böördikersojen kiekumista ja tajuat, etteivät ne hiljene siellä kolossaan hetkeksikään, alkaa pikkuhiljaa todellisuus hahmottua: ei se elämä luonnon keskellä ole todellakaan mitään hiljaista! Se on ihan kaikkea muuta.

Mökkielämää parhaimmillaan? Jos vain saisi lukurauhan!

Ensimmäisenä yönä siis nukahdin käpytikkavauvojen suloiseen nälkälauluun.

Seuraavana aamuna olin valmis kaivamaan ilmapyssyn mistä tahansa kolosta ihan vain siksi, että saisin edes hetken hiljaisuutta. Sitähän minä tältä saarelta olin alun perin tullut hakemaan! Ja nyt nuo saakelin nälkäänsä kirkuvat kakarat olivat hyvää vauhtia pilaamassa minun lomafiilistäni.

Eivätkä käpytikkakersat todellakaan olleet ainoita, jotka päättivät ihastuttaa minua sulosävelillään. Tuntui siltä, että kaikki linnut malliin ja merkkiin katsomatta olivat tulleet täysin hulluiksi. Lintujen välisiä kiistoja oli lähestulkoon koko ajan ja mökin pihalla käytiin paljon pahempia ja huomattavasti äänekkäämpiä tappeluita kuin mitä kerrostalonaapureiden asunnossa on ikinä käyty. Öisin, kun pahimmat kiistat olivat rauhoittuneet, kukkui käki koko hemmetin ajan eikä antanut pahaakaan rauhaa.

Joutsenia olisi meidänkin rannassa sähisemässä, ellei olisi vahtikoiraa.

Illan viiletessä hyttyset tietenkin tulivat inisemään korvan juureen haluten maistaa vertani. No, ei muuta kuin Thermacell päälle. Eli kun vietät illan siinä Thermacellin höyryissä, on olo kuin olisit sittenkin kaupungissa pakokaasuja haistelemassa.

Kärpästen surinaa oli myös mukava kuunnella sekä päivin että öin. Aina niitä saatanan siivekkäitä pirulaisia löytää jostain kolosta mökkiin sisään ja sitten ne pitävät sinut hereillä koko yön.

Eikä pidä unohtaa sitä luontokappaleista hiljaisinta, eli suomenlapinkoiraa, jolla on isot pallit ja vielä isompi ego. Hänet kun on jalostettu vahtikoiraksi, niin sitähän hän sitten tekee. Pihalle tulee pörriäinen: se haukutaan hemmettiin. Kaukana merellä näkyy joutsen: sitä haukutaan ihan varmuuden vuoksi, ettei se vain kuvittelisi itsestään liikoja ja nousisi rantaan. Yhtä haukkumista koko loma!

Kauno, suuripallinen suomenlapinkoira, pitämässä vahtia mökkirannassa.

En tiedä, kenen keksintöä se on alun perin ollut, että luonnossa muka olisi hiljaista ja rauhallista. Täällä meidän mökillä ei ainakaan ole! Meidän pihassa on pahempi meteli kuin kaupungin keskustakerrostalossa konsanaan ja kaiken sen metelin tuottaa juurikin se luonto. Eli luonnossako muka mieli lepää kaikessa siinä hiljaisuudessa? Paskan marjat!

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, että Tuska-festareillakin on huomattavasti vähemmän meteliä kuin mitä täällä meidän pihalla on tähän mennessä ollut. Ehkä pitäisi vain viettää koko kesä kaupungissa, niellen asfalttipölyä. Saisi sentään olla rauhassa kaikelta luonnon meteliltä.

Hämähäkeistä ei sentään lähde meteliä...

Vittuunnu rauhassa, rakkaani mun

Päätin karistaa kaupungin pölyt hetkeksi jaloistani ja tulla saariston rauhaan nauttimaan mökkielämästä. Minähän olen kesälomalla, joten voin tehdä ihan mitä haluan! Ja koska meidän mökillä on "ylämökki" ja "alamökki", saan nauttia "alamökin" rauhasta aivan kaikessa rauhassa, ihan yksin. Tai no, tuleehan koira tänne välillä minulle seuraa pitämään ja vaatimaan rapsutuksia.

Kun tänä aamuna istuin "ylämökissä" nauttimassa terveellistä (?) aamiaista, äitini katsoi ties mitä ohjelmaa ties miltä kanavalta. Ohjelmassa haastateltiin jotain itselleni tuntematonta mukamas asiantuntijaihmistä, joka sirkutti hunajaisella äänellä kameralle, miten elämänlaatu paranee välittömästi, kun muistaa joka aamu ajatella positiivisesti ja kiittää kaikesta siitä, mitä on saanut. 

Kuva: Nina Garman, Pixabay

Melkein tukehduin teeheni, kun kuuntelin tuota yltiöpositiivisen täti-ihmisen sirkuttelua. En väitä, etteikö hän olisi omalta osaltaan oikeassa ja positiivinen ajattelu aivan varmasti tekee aina välillä hyvää itse kullekin. Mutta perusnegatiivisena ihmisenä en vain voi olla ajattelematta, että tämä positiivisuuden tuputtaminen joka saakelin tuutista alkaa todella ottaa jo aivoon. Mihin on viety ihmisten oikeus vittuuntua? Pitääkö sitä olla ihan aina yhtä hymyä?

Olisihan se mukavaa, jos jokainen elämän päivä menisi hyvin ja kaikki sujuisi aina kuin tanssi. Mutta kun ikävä fakta on se, että elämään mahtuu kaikenlaista. Myös sitä vittumaista paskaa. 

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Heräät aamulla huonosti nukkuneena. Herätys ei ole soittanut ja olet myöhässä töistä. Koira on ripuloinut matolle, kissa oksentanut karvapalloja lempikirjasi päälle ja kahvinkeitin ei suostu toimimaan. Kakarat tappelevat, koska eivät halua nousta, eivät pukeutua, eivät halua syödä aamiaista eivätkä halua yhtään mitään. Haukkuvat sinua täyspaskaksi vanhemmaksi ja leikkivät ruokasotaa aamupalapöydässä. Puolisosi tulee piereskellen kysymään, miksei kahvi ole jo valmista eikä tee kiukutteleville kakaroille mitään.

Kun aamu on tällainen, voitko lähteä töihin ajatellen, miten kiitollinen sinä olet kaikesta, mitä sinulle on suotu? Vai vituttaako sinua? Jos olen täysin rehellinen, tällaisessa tilanteessa minä olisin kiitollinen ainostaan siitä, että pääsen kotoa pois ja saan kokonaisen päivän ilman kiukuttelevia kakaroita, piereskelevää puolisoa, oksentavaa kissaa ja ripuloivaa koiraa. Paitsi aina on olemassa se mahdollisuus, että töissäkin on vittumainen päivä. Silloin ei auta sekään ajatus, että kotiarkea pääsee töihin hetkeksi pakoon.

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Kaikki ei ole aina hyvin ja se nyt vain on näin. Kaikesta ei tarvitse aina ajatella, miten ihanan positiivista se on. Joka ikisestä asiasta ei tarvitse pitää eikä kaikesta tarvitse aina olla niin pirun kiitollinen. Jos on syytä olla vittuuntunut, se on täysin sallittua. Se, että antaa vitutuksen tunteen tulla, voi jopa helpottaa oloa sen sijaan, että yrittää väkisin keksiä niitä asioita, mistä juuri tällä hetkellä on onnellinen. Silloin, kun vituttaa niin, ettei veri kunnolla kierrä, ei niitä positiivisia ajatuksia vain tule! Ja se on ihan täysin sallittua.

Tämän yltiöpositiivisuuden imapiirissä minusta melkein tuntuu, että pitäisi alkaa enemmän korostaa ihmisten oikeutta vittuuntumiseen. Väkisin ei tarvitse esittää jotain hymypatsasta, vaan jokaisella on oikeus olla naama norsunvitulla.

Onneksi Ismo Alanko on kehittänyt aiheesta viisun jo kauan aikaa sitten. Kuunnelkaamme hänen sanojaan ja olkaamme kaikessa rauhassa vittuuntuneita.

Voimat veks: voiko ihminen opiskella itsensä loppuun?

Tämän blogin alkuperäinen idea oli toimia oppimispäiväkirjanani sinä aikana, kun opiskelin sekä eläinavusteiseksi että neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Noh, kuten ADHD-oireiselle ihmiselle hyvin usein käy, blogi laajeni ja myös opinnot laajenivat. Ennen kuin aloitin nämä valmentajaopintoni, olin filosofian maisteri vieraista kielistä, aineenopettaja ja erityisopettaja. Opiskelin omaksi ilokseni jotain avoimen yliopiston kursseja aina silloin tällöin. 

Kuva: Free-Photos, Pixabay

Sen jälkeen, kun aloitin tämän blogini, minusta on tullut:

- neuropsykiatrinen valmentaja

- eläinavusteinen valmentaja

- kirjallisuusterapiaohjaaja

- sanataideohjaaja

- koirahieroja

- käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen asiantuntija

- auktorisoitu seksuaalineuvoja

- hajukoiraohjaaja

- kasvatustieteiden maisteri pääaineena erityispedagogiikka

- melkein valmis koiranomi

- mielenterveyden ensiapu 1:n ja 2:n kouluttaja

- nuoren mielen ensiavun kouluttaja

- ja ehkä jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista.

Kuva: Dariusz Sankowski, Pixabay

Näiden lisäksi olen opiskellut

- voimauttavan valokuvan ammatilliset perusteet

- valokuvaterapian menetelmäohjauksen perusteet (syventävät opinnot ovat vielä kesken, kiitos koronan)

- psykololgian aineopinnot avoimessa yliopistossa

- lapsen ja nuoren psyykkinen hyvinvointi-opintokokonaisuuden avoimessa yliopistossa

- perheopinnot avoimessa yliopistossa

- väkivaltatutkimuksen opinnot avoimessa yliopistossa

- muutaman Green Care-kurssin avoimessa AMK:ssa

- noin satakunta kurssia Courserassa ja edX:ssä

- ja ehkä jotain muutakin, mitä en juuri nyt muista.

Kuva: Free-Photos, Pixabay

Tällä hetkellä opintoja on tosiaan sen verran kesken, että minun pitäisi saada tehtyä pari ongelmakoiratapausta (korona tuli tähän esteeksi), niin sen jälkeen olisin valmis koiranomi. Tämä todennäköisesti siirtyy syksyyn. Sen lisäksi valokuvaterapian lopputyö pitäisi saada valmiiksi. Sen jälkeen olen suorittanut valokuvaterapian syventävät opinnot ja voin kutsua itseäni valokuvaterapian menetelmäohjaajaksi. Minulla on vain yksi ylitsepääsemätön ongelma, millaista en ole ikinä ennen elämässäni kokenut: en jaksa!

Pienikin kirjallinen työ tuntuu tällä hetkellä niin vaikealta, etten saa edes aloitettua. Ei jaksa, ei pysty eikä kykene. Kyse ei ole siitä, etteikö kiinnostaisi. Kyllä kiinnostaa! Ja aion saada kaiken koronan vuoksi kesken jääneen suoritettua loppuun. Aivan varmasti suoritan! En ole ikinä jättänyt mitään kesken enkä jätä nytkään. Mutta mistä voimavarat näihin todella pieniin keskeneräisiin projekteihin?

Kuva: Larisa Mozgovaja, Pixabay

Tehtävää on todella vähän. Jopa niin vähän, että sitä on naurettavan vähän. Normaalisti saisin tehtyä yhden 12 sivun lopputyön puolessa vuorokaudessa eikä tuottaisi edes ongelmia. Nyt en tahdo saada edes Wordia auki. Se, että saisin siihen Wordiin jotain tekstiä, on jo ajatuksenkin tasolla mahdoton.

Onko minulle voinut käydä niin, että olen "opiskellut itseni loppuun"?

Vai onko tässä vain äärimmäisen raskaan koronakevään jälkeen pientä stressinpoikasta ilmassa ja sen vuoksi pieni loma ihan kaikesta paikallaan?

Kuva: Free-Photos, Pixabay

En suoraan sanottuna tiedä. Sen tiedän, että mitään en ole saanut tehtyä, kaikki hommat ovat levällään ja tärkeätkin asiat odottavat tekijäänsä. Tällä hetkellä minä en itse pysty yhtikäs mihinkään.

Enkä olisi ikinä uskonut, että MINÄ sanoisin tämän, mutta olisiko pieni opiskelutauko mahdollisesti paikallaan? Pieni hetki elämässä, jolloin en opiskelisi yhtään mitään enkä tekisi yhtään mitään ylimääräistä. Olen aktiivinen ihminen, joka kaipaa tekemistä ja joka haluaa tehdä asioita, mutta ehkä niitä asioita on nyt ollut vähän liikaa. Jos pieni hengenveto olisi paikoillaan?

Kuva: Moritz320, Pixabay

Elämää tässä pitäisi kuitenkin olla edessä vielä monta kymmentä vuotta (ellen sitten sairastu vakavasti, jää auton alle tai tukehdu pullaan). Ehkä minä ehdin tehdä asioita myöhemminkin. ADHD-aikuinen tietenkin haluaa kaiken tapahtuvan nyt, mielellään heti ja miksei jo eilen. Mutta koska vanhakin koira voi oppia uusia temppuja, voisin yrittää opetella siihen, että olisin edes lyhyitä pätkiä tekemättä mitään. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla?

Vai onko siitä jotain haittaa? Kertokaa te minulle. En minä vain tiedä! En ole elämässäni ollut sekuntiakaan paikoillani, en edes nukkuessani, joten siksi en voi tietää, onko paikallaan olosta jotain haittaa vai ei.

Kuva: Congerdesign, Pixabay

Näin vietät koiran synttäreitä oikeaoppisesti!

Kun täytin lokakuussa pyöreitä vuosia, juhlin synttäreitäni täyttämällä Turun Sanataideyhdistyksen puolesta apurahahakemuksia samalla, kun köhin keuhkoni pellolle ja olin tuhannen sairas. En järjestänyt mitään sen kummempia juhlia myöhemminkään enkä ole moiselle tarvetta edes kokenut. Miksi sitä juhlia jotain vanhenemista? Ihan turhaa ja tyhmää.

Paitsi silloin, kun kyseessä on koirasi syntymäpäivä! Silloin juhlitaan ja isosti.

Kauno ottaa rennosti.

Koiran pitää - luonnollisestikin - saada useampi lahja. Muuten voi tulla pienelle hauvalle paha mieli. Lahjaksi on hyvä valita sekä uusia leluja että herkkuluita. Tasapainon pitää säilyä leikin ja syömisen välillä.

Aamun pitää tietenkin alkaa onnittelulaululla jo ennen aamulenkkiä. Koko perheen on syytä osallistua laulamiseen ja herätä sen vuoksi hieman aikaisemmin. Aamulenkin jälkeen maistuukin sitten astetta parempi synttäriaamiainen. Olisi hyvä, jos synttäriaamiainen olisi koiran palvelusväen itse tekemä eikä mitään tylsää nappularuokaa. Kyllä sitä nyt koiraa pitää syntymäpäivänä hemmotella.

"Tunge jo se kamera sinne, minne aurinko ei paista!"

Iltapäivällä, kun isäntäväki saapuu kotiin töistä ja lapset koulusta, lauletaan uusi onnittelulaulu ja tarjoillaan koiralle maksalaatikkokakku kera tarpeeksi monen nakkikynttilän. Kakun jälkeen jaetaan huolella valitut lahjat. Koirakavereita ei välttämättä kannata kutsua kylään, koska joku koirakavereista saattaa kuvitella, että heillä olisi oikeus leikkiä päivänsankarin uusilla leluilla tai maistaa uusia luita. Koirakaverisynttärit voi pitää vaikka seuraavana päivänä.

Loppuilta kuluukin mukavasti siinä, kun jokainen perheenjäsen leikittää ja rapsuttaa koiraa vuoron perään. Koska on koiran syntymäpäivä, hänellä on oikeus saada erityisen paljon huomiota. Todennäköisesti koira saa sitä huomiota ihan tuiki tavallisena arkenakin, mutta syntymäpäivänä sitä pitää saada enemmän. Ettei vain tule paha mieli.

Kauno piilossa sähkörumpujen takana.

Tänään, 27.5.2020, meillä on tällainen suuri juhlapäivä. Rakas hauvamme, Kauno the Koiranpoika, täyttää tänään neljä vuotta! Komea koiramme on saanut jo aamupalaksi tuoretta luomukanaa. Maksalaatikkokakku odottaa siihen saakka, kunnes ihmissisko kotiutuu koulusta. Samoin suurella rahalla ostetut ja rakkaudella valitut lahjat.

Kyllä koiraa pitää juhlia hänen suurena päivänään!

Paljon onnea meidän oma, rakas Kauno.

Kuva: 272447, Pixabay

Pyyhepäivä ja paskat runot

Sanataiteilija minussa on äärimmäisen innostunut. Aikaisemmin keväällä vietettiin huonon runouden päivää ja nyt tänään vietetään Pyyhepäivää! Pyyhepäivää vietetään kirjailija Douglas Adamsin muistoksi aina näin 25.5.2020 ja päivän aikana on tapana lausua huonoja runoja. Tänä vuonna lausunta tehdään etänä, koska virustaudit jylläävät ja kokoontumiset on vielä toistaiseksi kielletty. Jos haluat osallistua tilaisuuteen virtuaalisesti, tässä tapahtuman Facebook-sivu, ole hyvä: https://www.facebook.com/events/235679441023300/.

Ja kuka oli Douglas Adams? No, hän kirjoitti kuuluisan teoksen Linnunradan käsikirja liftareille. Miten pyyheliinat ja huonot runot nyt sitten liittyvät tähän teemapäivään? No, luepas se kirja, niin tiedät! Ellet jaksa lukea, katso leffaversio. Sen jälkeen tiedät.

Kuva: Alexas Fotos, Pixabay

Pyyhepäivän viralliset nettisivut ja maailmankaikkeuden huonoimmat runot löydät täältä: https://pyyhepaiva.fi/.

Koska itse olen sivistymätön moukka, sain tietää tästä erinomaisesta teemapäivästä vasta myöhään eilen illalla. Sen vuoksi minulle jäi kovin vähän aikaa valmistautua tämän päivän runokoitokseen. Yritin kuitenkin parhaani (vai pitäisikö sanoa, huonoimpani?) ja sain kovassa kiireessä räävittyä kasaan muutaman järisyttävän huonon runon.

Nautinnollisia hetkiä huonon runouden seurassa!

********************************************************************************

Alastonna

Aivotonna

kuin primadonna

Patsastelen

Ratsastelen

... hevosella...

Kummallinen

Hummallinen

Nelikymppinen

nainen

Patsastelee

Ratsastelee

Alastonna

Aivotonna

... hevosella...

Poliisi ei tykkää

Akan putkaan lykkää

*******************************************************************************

Erityisopettajan lomalaulu

Viikko jäljellä työtä

Ei vielä kande löysätä vyötä

Mutta kohta alkaa loma!

On mulla lomasuunnitelma soma

Mökkilaiturilla maata aion

Jostain söpön juomankaatajan itselleni taion

En ajattele töitä,
vaan tapan hyttysiä pitkin öitä

Vegemakkaroita grillailen
Pelkissä bikineissä chillailen

Ihostani nypin punkkeja
ja haaveilen saavani Nurmi & Sulosen luumumunkkeja

Mutta vielä viikko työtä
Rento fiilis tulee loman myötä

*****************************************************************************

Tulemisia

Kevät tuli
Lumi melkein suli
Puliukko puistonpenkille tuli

ISTUMAAN!

Ja puliukolle kaverikin tuli

Minäkin tulin
Eilen
Kahdesti

Koska sillä miehellä oli
Sen pituinen se

***************************************************************************