Vapaapäivä valmennuksesta? Katinpaskat!

Eilisen psykologiapäivän jälkeen päätin, etten tee tänään mitään muuta kuin käyn töissä ja istun loppuillan kankkujeni päällä sohvalla. Käsi pystyyn, kuka uskoi, että kykenen siihen! No, jos ihan rehellisiä ollaan, niin enpä uskonut minäkään. Eikä niin sitten käynytkään. Päädyin kuin päädyinkin tekemään eläinavusteisen valmennustuokion.

Kaunon hoitovälineitä.

Kaikki tämä lähti viattomasta Facebook-keskustelusta: Tuttavani kertoi miehensä olevan työmatkalla, ja minähän täräytin heti, että voisinpa tulla iltasella käymään Kaunon kanssa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Voisinpa samalla hieman valmentaa hänen tytärtään, Juttaa, jolla on kielellinen erityisvaikeus. Ja koska Jutta ei ole pahemmin ollut koirien kanssa tekemisissä, eikä eläinten hoito ei ole tytölle muutenkaan tuttua, tulisi samalla hieman tutustuttua koiriinkin. Pakkaan kimpsut ja kampsut autoon, nakkaan koiran takapenkille ja ei kun menoksi!

Jutta, 7 vuotta, kielellinen erityisvaikeus

Reipas ekaluokkalainen asuu teini-ikäisen isoveljensä ja vauvaikäisen pikkusiskonsa kanssa. Neuronormaali 9-luokkalainen isoveli osoittaa merkittäviä teini-iän merkkejä: Ajattelin, että voisin ottaa isoveljenkin mukaan valmennustuokioon, mutta astuessani ovesta sisään veljen huoneesta kuuluu kova karjaisu: “Jumalauta, se mun huoneen ovi kiinni!” Ehkä emme ota isoveljeä mukaan.

Mitä harjoitteita Jutalle?

Olen käyttänyt apunani Eeva Kahilaniemen kirjaa Eläinavusteinen interventio valmennustuokion suunnittelussa. Koska päätän sekunnin sadasosan varoitusajalla lähteä valmentamaan, aikaa valmistautumiseen ei pahemmin jää. Onneksi olen ehtinyt jo tutustua kirjaan, joten kaivan sieltä pari hyvin muistamaani ja mielestäni ekaluokkalaiselle erinomaisesti sopivaa harjoitusta. Tungen laukkuuni Kaunon hoitovälineitä, pari lelua, vesikupin sekä koulutusnamit. Seuraavaksi kaadan isoon, laakeaan, kannelliseen muoviastiaan riisiä, mihin piilotan kuusi paperilappua. Lappuihin olen kirjoittanut tussilla erilaisia tehtäviä, mitä Jutan pitää tehdä koiran kanssa.

Riisien tarkoitus on toimia aistiyliherkälle lapselle eräänlaisena tuntoaistikokemuksena. En ole laisinkaan varma, onko Jutalla aistiyliherkkyyksiä vai ei, mutta jos on, niin tuleepahan siihenkin samalla harjoitusta.

Kuis sujui? Kysyi turkulaine

Meitä selkeästi odotettiin jännittyneesti, sillä Jutta istui nenä kiinni olohuoneen ikkunassa, kun kurvasimme autolla talon pihaan. Saimme innostuneen, mutta myös hieman aran vastaanoton. Ja isoveljen osalta välinpitämättömän. Annan Jutan ensin tutustua Kaunoon rauhassa, ennen kuin aloitamme mitään. Jutta on utelias ja innostunut, mutta koska hänellä ei ole aikaisempaa kokemusta koirista, häntä hieman jännittää. Samalla, kun Jutta tutustuu Kaunoon, minä pääsen nuuskuttamaan perheen pientä tyttövauvaa. Vauvan iho on pehmeä ja se tuoksuu ihan ihmisvauvalle. “Yllättävää”, vauva tuoksuu vauvalle! Kuka olisi uskonut? Omat äidinvaistoni heräävät ja minulle iskee aivan hirveän vauvakuume. Tekisi mieli mennä avaamaan isoveljen huoneen ovi, jotta muistaisin sen 12-vuotiaan oman teinini kotosalla. Vauva katsoo minua suoraan silmiin ja nauraa vielä hampaatonta vauvahymyään. Ei, en halua omaa vauvaa. Päätän, etten halua. Meillä on hauvavauva, ja se riittää.

Tutustuminen on sujunut alun arkuudesta huolimatta nopeasti. Vauva pääsee sitteriin ja minä pääsen töihin Jutan kanssa. Kaivan esille Kaunon harjan, kynsisakset ja sormihammasharjan. Keskustelemme hieman hygieniasta ja siitä, miten koiran hygienia eroaa ihmisen hygienista. Jutta on jo koululainen, joten hän kyllä tietää nämä asiat! Sormiharja häntä kummastuttaa, sillä se ei näytä yhtään hammasharjalta. Näytän, miten se toimii.

Hygieniakeskustelun jälkeen kaivan esille kipon, missä on riisiä, ja kerron, mitä pitää tehdä. Riisin sekaan on piilotettu tehtävälappuja, ja Jutan pitää kaivaa ne esiin. Sen jälkeen tehdään lapussa lukeva tehtävä. Jutta kaivaa ensimmäisen lapun: Harjaa koiraa. Hän ottaa käteensä harjan hieman pelokkaasti. Syötän Kaunolle koko ajan nameja, jotta Kauno pysyy paikoillaan. Jutta alkaa harjata, ja aika pian harjaaminen sujuu jo todella hyvin! Jutta on itse tyytyväinen tulokseensa.

Seuraavaksi riisikiposta nousee esiin tehtävä, missä pitää rapsuttaa koiraa vatsasta. Se on helppo tehtävä. Jutta rapsuttaa todella varovasti, mutta kun näytän, että koiraa voi rapsuttaa hieman kovemminkin, ja koira vain tykkää siitä, hän uskaltaa rapsuttaa kunnolla. Kysyn, huomaako hän, miten koirasta on kivaa, kun rapsutetaan. Kyllä hän huomaa.

Kolmantena tehtävänä on pallonheitto. Tämän tehtävän aikana jää murtuu, ja Jutta innostuu. Kauno on sen verran vielä pentu, ettei osaa antaa palloa takaisin sen jälkeen, kun on noutanut sen. Muutaman kerran harjoittelun jälkeen Jutta uskaltaa ottaa pallon Kaunon suusta pois, vaikka aluksi hän pelkäsi tehdä niin. Palloleikki voisi jatkua ikuisuuksiin, mutta menemme eteenpäin.

Jutasta on tylsää, ettei
ihmisten kouluissa palkita
lapsia nameilla, kuten koirakouluissa.

Neljäntenä on namin antaminen. Jutasta tuntuu hieman epämiellyttävältä, kun Kauno nuolaisi samalla hänen kättään ja se tuli märäksi.

Viidentenä on veden kaataminen kuppiin. Jutta tietää, millaista vettä koira tarvitsee. Hän ottaa vesikupin ja menee antamaan Kaunolle vettä. Ongelmaksi muodostuu se, mihin ylimääräinen vesi kaadetaan. Lopulta Jutta hoksaa sen, ja homma hoituu.

Viimeisenä tehtävänä on koiran rapsutus leuan alta. Ja sehän onnistuu tässä vaiheessa jo todella helposti! Jutta on rentoutunut ja tottunut Kaunoon. Uskaltaa koskea reilusti eikä ujostele ja arastele enää.

Miten meni niinku omasta mielestä?

Itse olen tyytyväinen päivän loppusaldoon, etenkin, kun lähdin sekunnin varoitusajalla, huonosti valmistautuneena ja huonosti varustautuneena. Hutaisin äkkiä laput ja riisikipon, sekä heitin “vain jotain” Kaunon tavaroita muovipussiin. Sain kuitenkin Jutan rentoutumaan valmennustuokion aikana, jää murtui, Jutta otti kontaktia koiraan erittäin hyvin ja lopussa vaikutti siltä kuin Jutta olisi vanha tekijä koirien kanssa! Hän uskalsi ottaa pallon koiran suusta pois, mikä oli valtava askel hieman aralle tytölle. Myös äiti vaikutti tyytyväiseltä.

Nyt voin mennä hyvillä mielin nukkumaan hyvän päivän jälkeen. Kunhan vain ensin saan tämän pienen vauvan tuoksun pois vaatteistani ja lakkaan ajattelemasta sitä, miten mukavaa olisi, jos meilläkin olisi vauva…

PS. Joo, olen antanut tämän tekstin Jutan huoltajille luettavaksi. Joo, suostumus julkaisuun on annettu. Ja joo, asiakkaan tiedot on muutettu niin, ettei häntä pystytä tunnistamaan!