Kehityspsykologian kurssi vetää viimeisiään. Videoesitelmän tein eilen (tukka pystyssä, umpiväsyneenä, suoraan töistä tulleena; onneksi en ole opiskelemassa missikisoja varten), aloitin vertaisarviointia antamalla palautteen ensimmäisestä esimerkkitehtävästä ja kirjoitin vielä samaan tiedostoon itsearvioinnin ja kurssipalautteenkin. Nyt puuttuu vielä palaute toisesta esimerkkitehtävästä. Yksi A4 tekstiä, eli paljoa ei puutu!
Loppuilta olisi aikaa. Ei ole menoa ennen huomista, kun lähdemme koko perheen voimin Flame Jazz-risteilylle (ja koira pääsee mummin luokse hemmotteluhoitoon). Ehtisin hyvin tehdä tuon tehtävän loppuun, palauttaa sen ja jäädä odottamaan arvosanaa. Sen sijaan, että tekisin mitään tehtävän eteen, istun sohvalla, tyhjä katse silmissäni ja selaan Facebookia lukematta mitään tai katsomatta mitään. En jaksa, olen aivan totaalisen väsynyt.
Paluu työelämään joululoman jälkeen on vaatinut veronsa. Se on vaatinut muiltakin, sillä iso osa työkavereistani on ihan yhtä väsyneitä kuin minäkin. Tänään olisi ollut vapaapäivä, mutta olin mennyt jo viime kesänä buukkaamaan tälle päivälle tatuointiajan, eikä sitä tietenkään voinut perua pelkän pienen väsymyksen takia, koska uutta aikaa ei olisi saanut.
Myös eilinen päivä oli valtavan väsyttävä. Samalla se oli aivan hirvittävän antoisa, enkä kadu hetkeäkään, että olin paikalla, mutta pitkä ilta työpäivän jälkeen vei viimeisetkin mehut tästä muutenkin kuivuneesta ihmisraakileesta. Yhdistyksemme, Aisti ry, järjesti yhdessä viittomakielenohjaajaopiskelijoiden ja heidän opettajiensa kanssa “messut”, missä opiskelijat esittelivät itse suunnittelemiaan ja tekemiään puheen ja kommunikaation oppimista tukevia materiaaleja. Valtava määrä kerrassaan upeita ideoita ja ihania materiaaleja! Messut vetivät ihmisiä paikalle kuin magneetti, ja ovi kävi jatkuvalla syötöllä. Keittämäni kahvi hupeni termareista ja pullapitkot kelpasivat messuvieraille.
Olen aivan hirvittävän onnellinen saadessani olla osana tällaista yhdistystä, joka järjestää näin monipuolisia erilaisia tapahtumia nepsy-lasten vanhemmille ja neurokirjolaisille itselleen! Se vain, kun on itse mukana järjestämässä, vapaaehtoisena, omalla ajalla, kaiken muun päälle, laittaa joskus vähän väsyttämään.
Ja ei, en todellakaan aio luopua vapaaehtoistyön tekemisestä! Aion jatkaa sitä, sillä koen sen todella tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Vapaaehtoistyön tekeminen antaa itselleni suunnattoman määrän iloa. Mutta joskus se myös vähän väsyttää. Ja silloin ei jaksa kirjoittaa edes yhtä A4:sta kehityspsykologiaa, vaikka sen jälkeen kurssi olisikin suoritettu.
Vai pitäisikö kokeilla, auttaisiko pullollinen samppanjaa tähän väsymykseen? Vitutukseen se ainakin on erinomainen lääke!
Viittomakielenohjaajaopiskelijoiden tekemiä materiaaleja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti