Olimme koko perhe jossain oudossa paikassa odottamassa. Paikka oli kuin iso halli, missä oli suurehkoja “odotuskarsinoita”, missä pystyi odottamaan saapuvia ihmisiä paikalle. Minä, sulhaseni, tyttäreni ja koirani Kauno odotimme delegaatiota saapuvaksi. Heillä olisi meille jotain tärkeää.
Pian delegaatio saapuikin mukanaan pikkuinen, kermanvärinen lapinkoiran pentu. Hän olisi meidän uusi vauvamme. Delegaatioon kuului äitini, hänen hyvä ystävänsä, eräs tuttavani ja erään toisen tuttavani äiti, ketä en ole koskaan edes nähnyt livenä. Ainoastaan valokuvissa.
Äitini selitti, että pennun kennelnimi on Roosa-Lotta, ja koska nimi on niin kaunis, se on varmaan hyvä säilyttää. Sanoin, että minulla on jo koiralle nimi, Kukka. Delegaatio alkoi nauraa, ja kaikki olivat sitä mieltä, että Kukka on aivan kamala nimi, ja koira tulee kärsimään nimen takia. Äitini ystävä sanoi, ettei kukaan järkevä ihminen anna sellaista nimeä lapselleen tai koiralleen, mikä tarkoittaa jotakin. Lapsi tai koirahan kärsisi.
Aloin nauraa itse kovaan ääneen, ja huusin, että kuinka monella tästä porukasta oikeasti on sellainen nimi, millä on jokin suora merkitys. Ei kenelläkään muulla, paitsi minulla. Satu tarkoittaa jotain, ja olen lapsuudessani saanut kuulla kaikki mahdolliset Satu-vitsit. Koira ei tulisi Kukka-vitsejä ymmärtämään. Äitini ystävä oli edelleen sitä mieltä, että mikä tahansa toinen nimi on parempi, ja jos koiran nimi on pakko alkaa k-kirjaimella (Kauno ja Kukka alkavat molemmat k:lla), niin miksei sitten vaikka Kyllikki. Se ei ainakaan tarkoita mitään.
Heräsin ennen kuin riita koiran nimestä ehti loppua. Mahdoinkohan nähdä unessa seuraavan koirani? Kermanvärisen nartun nimeltä Kukka...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti