Kulttuuriviikonloppu, osa 2 - Kissanleluavusteisesti Heleneä katsomassa

Akka ja kissa

Pyhä tarkoitukseni oli olla tänään mahdollisimman rennosti: Olla lukematta mitään opintoihin liittyvää, olla edes ajattelematta mitään, mikä voisi jollain tapaa pikkuisenkaan hipaista opintoja tai töitä. Arvatkaapas, onnistuinko? No en! Tai no, melkein onnistuin, mutten ihan kuitenkaan.

Turun taidemuseo

Turun taidemuseossa on parhaillaan Helene Schjerfbeckin näyttely. Raahasin poikaystäväni ylös sängystä, ulos aurinkoon ja pakotin hänet kapuamaan ylös taidemuseon mäen päälle. Näyttely oli todella mielenkiintoinen: Erityisesti Toipilas ja Hiljaisuus saivat minut pysähtymään pitkäksi aikaa. Jäin vain tuijottamaan noita vangitsevia tauluja.

Poikaystäväni laahusti perässäni, hiplaten koko ajan jotain käsissään. En sen kummemmin ihmetellyt mitään, vaan siirryin yläkertaan, katsomaan Sadan vuoden kuvia. Jäin taas tuijottamaan. Maria Wiikin Satu oli synkkä ja tummanpuhuva. Samoin Akseli Gallén-Kallelan Akka ja kissa. En tiedä, mikä taulussa viehättää, mutta tuijotan sitä pitkään ja hartaasti. Teos ei ole edes erityisen kaunis, mutta se vangitsee silti katseeni. Se puhuttelee jollain omituisella tavalla, mitä en osaa juuri nyt sanoittaa sen tarkemmin.

Toipilas

Olen jo melkein unohtanut kaiken opiskelun, ja olen suhteellisen rentoutuneessa mielentilassa, kun lähdemme poikaystäväni kanssa kävelemään taidemuseon mäkeä alaspäin. Siinä vaiheessa, kun huomaan poikaystäväni kädessä kaksi pientä kissanlelua, unohtuu koko yritys olla ajattelematta mitään, sen siliän tien. Alan haastatella poikaystävääni kissanleluista.

Kuten minullakin, myös poikaystävälläni on ADHD (en edes tiedä, voisinko enää tässä vaiheessa elämää kuvitellakaan parisuhdetta nentin kanssa). Olen joskus, kauan sitten, ostanut pieniä kissanleluja, joita opiskelijat voisivat hypistellä tehtävien teon aikana, ja keskittyä paremmin tehtäviin. Jotenkin unohdin kuitenkin koko kissanleluvaraston olemassaolon, enkä ikinä vienyt niitä kouluun. Poikaystäväni löysi varaston ja otti pari kissanlelua hyvään käyttöön. Hänellä on aina kaksi kissanlelua taskussaan, jotta voi hypistellä niitä tarpeen tullen.

Koska ADHD:n aivot kiinnittävät huomion aina kaikkeen mahdolliseen ympärillä tapahtuvaan, kissanlelujen hypistely auttaa sulkemaan muun maailman ympäriltä pois. Levottomuuden tunne häviää, kun käsillä on jotain tekemistä koko ajan. Samalla pystyy keskittymään paremmin käsillä olevaan asiaan, kun hypistelee jotain. Poikaystäväni sanoi, että ilman kissanleluja hän olisi vain jäänyt kuuntelemaan museossa olevien ihmisten keskusteluja, eikä olisi ollenkaan pystynyt keskittymään itse tauluihin. Kun hänellä oli jotain hypisteltävää koko ajan, hän ei kiinnittänyt huomiotaan koko ajan epäolennaiseen.

Pienet ja yksinkertaiset kissanlelut voivat auttaa tarkkaavaisuuden suuntaamisessa.

Käyttääkö hän kissanleluja monissa tilanteissa? Käyttää. Kun kävelemme jokirannassa, kun käymme kaupassa, kun olemme koiran kanssa lenkillä, kun hän yrittää tehdä jotain tylsää tehtävää, mikä vaatii keskittymistä… Kissanlelut ovat pieniä, mahtuvat taskuun, ne eivät paina mitään ja niitä on helppo kantaa mukana. Ja ne auttavat tarkkaavaisuuden suuntaamisessa, kun se levoton mieli, sielu ja ruumis saavat sitä addien kaipaamaa tekemistä.

Näin pienestä, helposta ja halvasta asiasta apu arkeen! Mikä sen parempaa, jos sen saa toimimaan omalla kohdalla. Olen iloinen, että poikaystäväni löysi unohtuneista varastoistani asian, mikä auttaa häntä suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan. Toisaalta, minun ei pitänyt tänään ajatella opiskeluasioita eikä välttämättä edes tehdä blogikirjoitusta, joten kissanlelut pilasivat yritykseni pitää täydellinen vapaapäivä kaikesta.

Ehkä nyt tämän jälkeen yritän jatkaa opiskeluvapaata päivää, ja keskittyä ihan johonkin muuhun. Vaikkapa värittämiseen.