Sen lisäksi, että tämä vuosi on oppimismatka omaan mieleeni valmentaja-opintojen myötä, tämä vuosi on myös tutkimusmatka rakkaan Kauno-koirani mieleen. Kauno tuli meille heinäkuussa, ja vaikka alankin jo tuntea Kaunon metkut aika hyvin, paljon on vielä opittavaa.
Yritän parhaani mukaan ymmärtää, miksi Kauno tekee jotkut asiat juuri niin kuin hän tekee. Kaikkihan me olemme erilaisia, niin ihmiset kuin eläimetkin, ja meillä kaikilla on “omat juttumme”. Niin on Kaunollakin. Mutta vaikka kuinka asiaa yrittäisin tahkoa pienessä päässäni, en silti ymmärrä yhtä Kaunon juttua, ja se on kakka.
Kakka on kiva asia! Ei ole suurempaa helpotuksen tunnetta kuin posliinipytty peffan alla juuri silloin, kun hätä on suurin. Paitsi meidän iki-ihanalle Kaunolle. Hänelle kakka on pyhääkin pyhempi sakramentti. Hänelle ei ole niinkään väliä sen helpotuksen määrä, minkä kakka tuottaa, vaan se, että toimitus saadaan tehtyä precis oikein.
Meidän hieno koira vaatii alleen nurmikon, mielellään siistin sellaisen. Kakkapaikkaa haistellaan ja tutkitaan asiaan kuuluvalla vakavuudella, eikä mikä tahansa ruohopörheikkö kelpaa. Kakkapaikan valintaan käytetään pitkä ja harras tovi. Kun on tarpeeksi kauan pyöritty, hyöritty, haisteltu ja nuuskittu, voi pyhä toimitus alkaa. Ja toimitus täytyy tietenkin saada tehdä rauhassa: Se keskeytyy välittömästi, mikäli näkökenttään tulee toinen koira, varis, kastemato, lentokone, muovinen leikkilapio tai näkymätön mies. Jos kakkapaikan ympäristössä on vähänkin elämää, toimitusta ei voida suorittaa laisinkaan, vaan kakkaamiseen täytyy saada täydellinen rauha.
Olemme monet kerrat lähteneet lenkiltä kotiin siksi, ettei sopivaa kakkapaikkaa löydy. Porraskäytävässä Kauno pyytää päästä uudestaan ulos, koska hänellä on kakkahätä. “Kas kummaa”.
En ole vieläkään keksinyt, mikä olisi meidän hienolle herralle se paras paikka pyhän toimituksen suorittamiseen: Asumme Aurajokirannassa, eikä meidän kohdallamme ole kovinkaan montaa sellaista nurmialuetta, missä saisi rauhassa toimittaa asioitaan. Ehkä pyydän kaupungilta luvan saada rakentaa Kaunolle oma, yksityinen kakkakoppi takapihamme pupukanjoniin. Tai sitten hommaan meille sisälle tekoruohoa…
Olen tämän oppimismatkani aikana ymmärtänyt paljon itsestäni ja olen oppinut uusia asioita omista mielen toiminnoista. Ehkä alan tämän vuoden aikana ymmärtää paremmin myös Kaunoa ja hänen pientä hauvavauvan mieltään. Ehkä ymmärrän, miksi kakka on hänelle pyhääkin pyhempi sakramentti, miksi kakkapaikan valinta on tarkkaakin tarkempaa ja miksi pienikin häiriötekijä keskeyttää toimituksen. Tällä hetkellä, täytyy myöntää, en oikeasti ymmärrä, miksi kakasta ollaan niin tarkkoja, mutta siihen on varmasti joku syy! Täytyy selvittää, mikä se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti