Unien ihmeellinen maailma, osa 10

Jos joku teistä on nähnyt elokuvat 28 päivää myöhemmin ja 28 viikkoa myöhemmin, tietävät, mistä puhun, kun puhun ragesta.

Eli tänne meidän turvalliseen lintukotoomme ole päässyt iskemään rage. Se oli todella erilainen rage kuin leffoissa, eikä muuttanut ihmisiä zombeiksi: Se vain teki ihmisistä tunteettomia kusipäitä.

Metsän keskellä oli valtava pöytä.

Jostain kumman syystä, olin taas kerran raskaana. En tiedä, oliko lapsella isää, ja jos oli, kuka se isä oli, mutta unessa sillä ei ollut merkitystä. Olimme isossa porukassa juhlimassa. Vaikka tunsin ihmiset ympärilläni siinä unessa, tosielämässä en tunne sen näköisiä ihmisiä. Yhtäkkiä eräs porukkaamme kuuluva mies alkoi käyttäytyä oudosti. Katsoin hänen silmiinsä, ja huomasin, että valkuaiset ovat muuttuneet verenpunaisiksi. Tiesin, että tuo mies on saanut rage-tartunnan. En ollut ison raskausmahani kanssa kovin nopea liikkuja, joten mies sai minut helposti kiinni, ja raahasi minut väkisin keskelle metsää. Pelkäsin kuollakseni, mitä kaikkea tulee tapahtumaan.

Metsässä oli toinen rage-tartunnan saanut mies. Heillä oli selkeä suunnitelma meidän varallemme, muttei suunnitelma ikinä selvinnyt. Metsässä oli myös, Liisa Ihmemaassa-tyyliin, valtava pöytä ja tuoleja sen ympärillä. Minut istutettiin tuoliin. En ollut ainoa istuja, vaan pöydässä oli toinenkin henkilö: Itselleni täysin tuntematon mies. Myös tämä mies oli kauhuissaan. Emme uskaltaneet puhua mitään keskenämme, sillä pelkäsimme tartunnan saaneita miehiä.

Yhtäkkiä miehet katosivat jonnekin, ja metsästä juoksi hirveää vauhtia taas uusi mies (miksi näin hitosti miehiä, miksei muita naisia välillä?), joka huusi suoraa huutoa: “Lähtekää karkuun, nyt on tilaisuus, kun eivät huomaa! Juoskaa!” Otimme toisen pöydässä istuvan miehen kanssa jalat allemme, ja aloimme pinkoa, minkä kerkesimme. Pääsimme metsästä pieneen kylään, mikä sattumoisin oli painajaisteni Pöytyä (siellä asuminen teini-iässä muutaman vuoden ajan oli sellaista painajaista, ettette usko). Muita ihmisiä ei näkynyt. Olimme juoksemisesta aivan läkähtyneitä, etenkin minä ison mahani kanssa, ja uskalsimme hidastaa vauhtia.

Tässä vaiheessa koira tuli ilmoittamaan, että olisi pissahätä ja pitäisi päästä ulos, joten heräsin. Ihan hyvä vain, että heräsin, sillä uni oli aivan kauhea! Ja koska minulla on vapaapäivä, voisinpa vaikka harkita uudestaan nukkumaanmenoa.

Unessa minut raahattiin metsään.