Halloween tulee! Oletko valmis? Minä olen!

Syyskuun puoliväli. Sehän tarkoittaa sitä, että ensimmäiset joulukuvastot ovat ilmestyneet ja pikkuhiljaa alkavat kaupat täyttyä joulukrääsästä. Joka vuosi joulu tulee aikaisemmin. Olen suhteellisen varma, että vielä jonain päivänä ensimmäiset joulukrääsät tulevat kauppoihin heti sen jälkeen, kun juhannuskrapulasta on toivuttu.

Itse en ole jouluihmisiä. Kämppä on muutenkin sekainen ja nurkat täynnä sontaa, ja sitten tänne vielä pitäisi raahata joku variseva kuusi! Juu, ei kiitos. Ennemmin minä katselen niitä kuusia metsässä kuin kämppäni nurkassa. Ja ne saatanan jouluruuat. Voi oksennus! En voi ymmärtää, kuka voi tykätä jostain lanttulaatikosta. No, makunsa kullakin. Jos joku tykkää syödä muodotonta, pahanhajuista mössöä, niin minun puolestani. Ei se minun suussani maistu.

Kummitus-Satu. Kuva on otettu voimauttavan valokuvan koulutuksessa.

Suomalaiset ovat kaikessa jouluvimmassaan unohtaneet, että syksyllä on muitakin juhlia. Perisuomalainen kekri on jäänyt jonnekin keskiajalle, eivätkä ihmiset tätä nykyä edes tiedä enää tuollaisenkin juhlan joskus olleen. Se oli sadonkorjuun juhla. Nykyään sen tilalle on raivannut tietään Halloween.

Halloween on - jos minulta kysytään - vuoden paras juhla. Pääkalloja, kauhua, luurankoja, hämähäkinseittejä, naamiaisasuja ja kilokaupalla karkkia! Mikäs sen parempaa kuin pistää noitapata pöydälle ja tunkea se täyteen nannaa. Ja se vasta ihanaa onkin, ettei tarvitse pahemmin miettiä pukeutumiskoodeja. Hakee vain Punanaamiosta jonkun kivan naamiaisasun ja se on siinä. Halloweenina saa olla juuri niin hörhö kuin oikeasti on.

Minä olen valmistautunut Halloweeniin erinomaisen hyvin! Melkein kaikki on valmista. Enää toteutus puuttuu.

Parhaat Halloween-bileet tarkoittavat sitä, että kaikki tarjottava liittyy tavalla tai toisella teemaan. Kuppikakut on hyvä tehdä pääkallon muotoisiin muotteihin ja koristella Halloween-teeman mukaisesti joko pääkallokoristeella tai Halloween-strösselillä. 

Aivojen muotoinen muotti on erinomainen, kun haluat yllättää ystäväsi hieman erilaisella hyytelöllä. Hyytelön väriksi tietenkin joku päheä väri, kuten vaikka vihreä. Eikä yksikään pöytä Halloweenina ole mitään ilman noitapataa! Kyllä sellainen nyt täytyy olla. Ellei pata sisällä nannaa, niin kuivajäätä sitten ainakin. Se luo mukavaa, hyistä tunnelmaa.

Eikä Halloween olisi tasan mitään ilman yksisarvisleivoksia! Yksisarvisia tarvitaan aivan ehdottomasti myös Halloweenina. Samoin tukevaa pääkallovuokaa, missä voit tehdä ihan mitä tahansa! Vaikkapa pääkallopizzoja (kaverini laittoi linkin Faceseinälleni reseptistä). 

Ja koska Halloween suorastaan vaatii pientä koristelua, voit koristella ikkunasi - tai minkä tahansa kohdan kämpästäsi - tällaisella supersuloisella Halloween-kranssilla! Tämän kranssin on tehnyt käsityönä RocKi-kaupan Kirsi. Sama henkilö, joka teki minulle sen aivan liian ihanan pääkallokaulahuivin. Katsokaa nyt, miten valtavan suloinen koriste! Aivan ihana. Eihän tuota voi pois laittaa Halloweenin jälkeen, kun se on niin älyttömän hieno.

Ja ainutkertainen! Se on minun vain siksi, että minä kaikkein nopeimpana sain napattua sen vain pari minuuttia sen jälkeen, kun se tuli myyntiin RocKi-kauppaan. Jos SINÄ haluat tällaisia ainutlaatuisia, laadukkaita ja IIIIIIHANIA käsitöitä itsellesi, käy tykkäämässä RocKi Finlandin Facesivuista. Saat nopeammin tiedon siitä, mitä kaikkea uutta sinne on tullut. Ja muista, minä olen siellä myös tykkääjänä, ja minulla on nopeat refleksit. Osaatko sinä olla minua nopeampi, jos sinne tuleekin jotain superihanaa, mitä on myynnissä vain yksi kappale? Toivottavasti et, sillä minä haluan sen kuitenkin itselleni!

Nyt sitten vain Halloween-bileitä suunnittelemaan. Alku on jo hyvä, ellei jopa loistava! Ja taatusti pöydässä on paremmat tarjoilut kuin joku saakelin kämänen lanttuloota.

Hevarittaren kämppäblogi: Värien ja koirankarvojen sinfoniaa

Oma koti kullan kallis. Ja näin se on myös Mäkisille. Tervetuloa blogisarjamme toiseen osaan, missä esittelemme todellisen elämän kotia, suoraan Aurajoen rannalta!

Satun kodikas opiskelunurkkaus on mukavan divaanisohvan päällä.

Ensimmäisenä on vuorossa koko kodin sydän, olohuone. Olohuoneessa yhdistyvät iloiset värit ja kauniit kuosit. Kaiken tämän peittää alleen pehmeä lapinkoiran karva, mikä antaa kotoisan säväyksen olohuoneen harmoniaan.

Ikkunoita koristavat Vallilan tummanlilat kelohonkaverhot. Olohuoneen suuri lattiamatto oli alkuaan samaa värimaailmaa, mutta nyt sen väriksi on vaihtunut lapinkoiranruskea. Isolla Kodin Ykkösestä hankitulla divaanisohvalla on Satun oma opiskelupiste. Sohvan divaaniosan koristavat paksut kirja- ja muistiinpanopinot. Lukulamppu tuo valoa ja eloa sohvan tummuuteen. Pehmoinen pöllöviltti lämmittää talven pimeinä iltoina opiskelevaa Satua.

Nojatuoleille on löydetty monipuolista käyttöä.

Olohuoneen kaksi nojatuolia seisovat ylväinä sohvan vierustassa. Toinen nojatuoleista toimii Satun vaatetelineenä. Nojatuolille on kätevä kerätä vaatteita, mitä voi vielä käyttää yhden kerran. Siitä ne löytää helpommin ja nopeammin kuin sekaisesta vaatekaapista.

Nojatuolin takana kohoaa ylväs kirjahyllyrykelmä. Satu rakastaa kirjoja, ja sen kyllä huomaa. Olohuoneen pitkällä seinällä on toinen kirjahylly, täynnä upeita kirjoja. Kaikki kodin kirjahyllyt ovat Ikean taattua laatua ja Satun omin pikkukäsin kokoamat. 

Satun rakkaus kirjoihin näkyy asunnossa.

Virkistävänä yksityiskohtana olohuoneessa on pyykkiteline tuomassa puhtaiden pyykkien raikasta tuoksua kodin sydämeen.

Eteisen kuosit sopivat yhteen olohuoneen kanssa.

Eteisen värit ja kuosit sointuvat kauniisti olohuoneen kanssa yhteen. Kaunis lila sävy seinillä on sisustussuunnittelijan suunnittelema ja Satun itse maalaama. Eteisen lattian peittävät myös Vallilan tummanlilat kelohonkakuviot. Sama kaunis kuosi tuo jatkuvuutta asuntoon.

Pienuudestaan huolimatta eteinen toimii erinomaisena säilytystilana tavaroille. Eteisen nurkassa olevan Ikean harmaan lipaston päälle on kätevä kerätä tavaraa, samoin Ikeasta ostetut puulaatikot odottavat hetkeä, jolloin Satu saisi vietyä ne töihin maalattaviksi.

Lisää säilytystilaa on löydetty lipaston päältä.

Kylpyhuoneen ovessa roikkuvat pyyheliinat ovat eteisen väripilkku, ja tuovat kodikkuutta kapeaan tilaan.

Teini on itse saanut valita huoneensa värit ja kuosit.

Teinin huoneen on suunnitellut teini itse. Kirkkaan vihreät seinät symboloivat luontoa ja kesäistä kukkaketoa. Seinässä oleva syvennös on maalattu liitutaulumaalilla. Kirjahylly, työpöytä, tuoli ja vaatekaappi ovat Ikeasta, sänky kaikkine lisävarusteineen on Kodin ykkösestä ja lahjakkaan nuoren naisen soittimet on hankittu musiikkiliikkeistä ympäri maailmaa.

Myös teinin huoneen verhot ovat Vallilan kuosia. Ne ovat Lauri Tähkän suunnittelemat Lintukoto-verhot. Satua hävetti verhojen osto niin paljon, että hänen oli pakko tilata ne verkkokaupasta. Ihan vain siksi, ettei kukaan näkisi häntä Lauri Tähkän suunnittelemien verhojen kanssa. Teinin mielipidettä kuitenkin kuunneltiin, ja hän sai haluamansa verhot.

Teinin hollantilaiset juuret näkyvät huoneessa.

Teinin huone on kodin siistein huone. Siellä on vain muutamia epämääräisiä tavaroita lattialla, kuten treenikassi ja hieltä haisevat kiipeilykengät. Nämä pienet epämääräisyydet tuovat elämän sävähdyksiä muuten niin siistiin huoneeseen. Samoin teinin liitutauluseinällä lukevat sanat muistuttavat kauniisti teiniä hänen hollantilaisista sukujuuristaan.

Tässä sarjamme ensimmäinen kotiesittely! Mikäli haluat saada juuri sinun kotisi esiteltyä sellaisena kuin se on, ota yhteyttä. Tulemme mielellämme esittelemään juuri sinun yksilölliset sisustusratkaisusi.

Mukavalla sängyllä on myös pöllöviltti.

Itsekkään ihmisen iki-ihana ilta

Helsingin yliopiston päärakennus

Olen itsekäs paska. Sietäisi hävetä, mutta koska olen tällainen itsekäs paska, niin en häpeä pätkääkään. Häpeämisen sijaan nautin. Ja voi yhden kerran, miten minä nautinkaan!

Tämä päivä on ollut yhtä hemmottelua! Aamulla sain hotelliaamiaisen Scandic Kaisaniemen aamiaispöydästä. Ei tarvinnut itse tehdä muuta kuin mätätä tavaraa lautaselle ja kauhoa ääntä kohden. Kätevää!

Tiedekulma

Sen jälkeen matka Helsingin yliopistolle. Toinen kirjallisuusterapian koulutuspäivä. Meillä oli hirveän mielenkiintoisia aiheita, teimme harjoituksia, ja saimme tämän yhden ainoan päivän aikana ihan valtavasti materiaalia omaan materiaalipankkiimme. Keskustelu olisi voinut jatkua ties kuinka monta tuntia. Kaikki ovat innoissaan tästä koulutuksesta.

Lounastauon päätin käyttää ihan johonkin muuhun kuin lounaaseen. Ravintolan sijaan minä suuntasin tien toiselle puolelle, Tiedekulmaan. Taas. Tällä kertaa en edes mennyt kahvilan puolelle, vaan suunnistin suoraan kirjakaupan puolelle. Minulla oli kokonainen tunti aikaa käydä läpi kirjakaupan anti ja katsoa, mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyy.

Ja juu, löytyihän sieltä kaikkea mielenkiintoista. Sen verran mielenkiintoista löytyikin, että Visa päästi vingahduksen sijaan oikein kunnon aariat. Mieheni varmaan tappaa minut, kun pääsen joskus kotiin. Mutta kun nämä kirjat olivat niin ihania, enkä minä vain voi elää ilman näitä kirjoja! Sitä paitsi, niistä voi olla vielä hyötyäkin. Siis oikeaa hyötyä. Muutakin kuin se, että ne tekevät minut valtavan onnelliseksi.

Kirjojen lisäksi löysin jotain todella hauskaa, nimittäin tarinakortteja! Etenkin kauhuaiheiset tarinakortit olivat aivan valtavan upea löytö, ja esittelin niitä innoissani opiskelukavereilleni. Tämä taas aiheutti sen, että koulutuspäivän jälkeen melkein kaikki ryntäsivät Tiedekulmaan ostamaan omat tarinakorttinsa. Hieman oli myyjällä ihmettelemistä, kun kirjakauppaan ryntää yhtäkkiä lauma kirkuvia naisia, jotka tappelevat korttipakoista.

Tarinakortit ja -nopat 

Mutta mieti nyt, miten paljon minä näitä tarinakortteja tarvitsen! Voin käyttää niitä töissä ja sen lisäksi kirjallisuusterapiassa. Sen jälkeen, kun aloitan itse ryhmien ohjaamisen. Näillä korteilla voi saada vaikka mitä aikaiseksi! En edes tajua, miten olen voinut elää 38 vuotta ilman näitä kortteja.

Ostin myös kauhutarinanoppasetin. Tarinanopat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin kortitkin, mutta kortit ovat paljon hauskempia kuin nopat.

Seurahuoneen portaat

Kun päivä Helsingin yliopistolla päättyi, suuntasin kyllä rautatientorille, mutta en kuitenkaan rautatieasemalle asti. Sen sijaan meninkin Scandic Seurahuoneelle. Päätin jäädä Helsinkiin vielä yhdeksi yöksi, ihan vain siksi, että voin. Ja koska tarvitsen lomaa arjesta! Kotini on ihana, mieheni on maailman paras mies, koirastani en luopuisi ikinä ja teini... On teini. Mutta vaikka rakastankin heitä yli kaiken ja elämäni olisi täysin tyhjää ilman heitä, niin voi hyvä luoja, miten sitä kaipaa välillä lomaa näistä maailman rakkaimmista olennoista! Ihan vain minä, mustikka-proteiinipirtelö ja joku saatanan outo ohjelma telkkarista.

Yritin minä sentään tänään olla aktiivinen ja tehdä jotain. Kävin Ateneumissa! Valitettavasti museo oli sulkeutumassa puolen tunnin päästä siitä hetkestä, kun minä sinne ehdin. Vaikken tällä kertaa ehtinytkään kiertää näyttelyitä, ehdin kuitenkin museokauppaan! Mikä oli virhe, sillä siellä oli kaikenlaista mielenkiintoista myytävää. Päätin kuitenkin olla järkevä (siinä määrin, missä minä osaan olla järkevä), ja ostin vain pari halpaa haikukirjaa ja taidekorttipakkoja, mitä voin myös käyttää opetuksessa ja kirjallisuusterapiassa. Näiden taidekorttien kanssa voin tehdä vaikka mitä! Ovat vielä niin kauniitakin. Eikä Visa tällä kertaa edes päästänyt kovin pahaa aariaa. Pienen hengähdyksen lähinnä.

Taidekortit ja haikukirjat

Kävellessäni takaisin hotellille mietin, miksi minulla on aina niin hirvittävän epämukava olo, kun olen Helsingissä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä. En vain viihdy täällä, jostain kumman syystä. Jokin tässä kaupungissa mättää.

Mietin asiaa oikein tosissani, koska halusin vihdoin ja viimein ymmärtää. Mietin, mitä Turussa, Tampereella tai Amsterdamissa on sellaista, mitä Helsingissä ei ole. Keksin parikin asiaa!

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Ensimmäisenä, täältä puuttuu Aurajoki! Keskustan läpi ei virtaa minkäänlaista vettä. Onhan tuossa meren ranta suhteellisen lähellä, muttei se ole keskustassa. Keskusta on pelkkää karua kiveä. Tampereella on Tammerkoski ja Amsterdamissa muuta olekaan kuin niitä helvetin kanaaleja. Kaipaan sitä ripulinruskeaa Auraa!

Toiseksi, en ole ikinä onnistunut hahmottamaan tätä kaupunkia. En tiedä, miksi. Kyllä minä Tampereen hahmotan, samoin Pietarin ja sen kanaalisen, hampulta haisevan Amsterdamin. Mutta Helsinkiä en hahmota, en sitten millään. En opi näitä omituisia reittejä, vaikka miten monta kertaa menisin ne. Kyllä, olen lievästi hahmotushäiriöinen, mutta näyttävästi minulla on myös valikoiva hahmotushäiriö, kun yhden kaupungin hahmotan, mutta toista en sitten mitenkään! Ja käyn kuitenkin suhteellisen usein Helsingissä.

Hotellihuoneen sänky

Ja nyt tämä itsekäs paska makaa hotellihuoneensa sängyllä, alastomana, katselee tylsää ohjelmaa telkkarista eikä aivoissa ole huolen häivääkään. Lattialla on kassikaupalla uusia, ihania kirjoja, tarinakortteja, noppia ja taidekortteja. Ja minulla on vitosen kuponki, millä saan todennäköisesti maksettua yhden minibaarista otetun cokistölkin! Takana on mitä ihanin ja rentouttavin päivä, ja se jatkuu mitä ihanimmalla illalla, ihan yksin.

Kukaan ei häiritse, kukaan ei narise, kukaan ei vaadi eikä vingu. Voi luoja, miten minä nautinkaan! Juuri tästä hetkestä. Vielä, kun tämä tuskainen piereskely loppuisi, kaikki olisi täydellistä. Mutta ei anneta pienen vienon hajun häiritä, ja nautitaan tästä illasta. Minä, itsekäs paska, olen ansainnut tämän nautinnollisen hetken.

Uudet kirjat

Koska kirjat nyt vain ovat parasta terapiaa!

Aamuseiskan juna. Jumalaton väsymys. Yritän saada nostettua matkalaukun ylähyllylle. Se ei oikein onnistu, koska on vain yksi täysin toimiva käsi. Junavaunuun tulee suomalainen pulsu. Hän menee ohitseni. Vittu, mikä mulkku! Siinä on saatana seksikäs, hieltä haiseva, vasta sängystä noussut nainen tukka pystyssä, silmäpussit polvissa, eikä tuo helvetin herrasmies vaivaudu auttamaan! Jumalauta, saatana.

Työmatkajuna Helsinkiin on taas myöhässä. En ole ikinä onnistunut olemaan tällä junalla Helsingissä aikataulun mukaisesti. Tällä kertaa myöhästymme vain seitsemän minuuttia. Se ei ole vielä paha. Minulle jää jopa aikaa! Aikaa neuvoa turisteja, jotka pysäyttävät minut koko ajan. Siis minä, jumalattomine kantamuksineni... Näytänkö minä stadilaiselta? Ja mistä helvetistä minä voisin tietää, mikä bussi menee Meilahteen! En ole - tietääkseni - ikinä Meilahdessa edes käynyt.

Raahaan valtavat kantamukseni Helsingin yliopiston päärakennukselle. Matka ei ole pitkä, mutta henkilölle, joka ei pysty kantamaan mitään vasemmalla kädellään, jokainen askel näiden matkatavaroiden kanssa on aivan liian pitkä. Pääsen kuitenkin perille, entistä enemmän hikisenä ja haisevana. Sori vain, kurssikamut!

Tänään on kirjallisuusterapiakoulutuksen ensimmäinen päivä. Tänään se alkaa! Se odotettu koulutus. Olen haaveillut tästä jo pitkään, ja nyt se on totta. 

Sali on täynnä naisia. Sisään astelee tasaiseen tahtiin lisää naisia. Yllättäen, kouluttajatkin ovat naisia. Ja koska Tampereen koulutuksessakin opiskelijoiden keskuudessa on vain yksi mies, alan pohtia, kouluttautuvatko miehet Suomessa ollenkaan. Eivät ainakaan tunnu minun kanssa olevan samoissa koulutuksissa. 

Aamupäivä menee siinä, kun puhumme yleisiä asioita kirjallisuusterapiasta ja koulutuksesta. Sen jälkeen lounas. Erehdyn menemään lounaalle tien toiselle puolelle, Tiedekulmaan. Jumalauta, kahvila, missä myydään kirjoja! Olen taivaassa. Jään tuijottamaan kaikkia niitä ihania kirjoja kuola valuen.

Miksi hemmetissä minä opiskelen näitä kaikkia turhia juttuja? Miksen hakisi töitä jostain kirjakaupasta? Vähemmän vastuuta kuin nykyisessä työssä, eikä osaamista tarvitsisi koko ajan päivittää. Ja saisi olla koko päivän kirjojen keskellä! Ehkä pitäisi vaihtaa alaa.

Lounastauon jälkeen seuraa ryhmäytyminen ja ryhmäytymistehtäviä! Voi nyt vittu! Siis oikeasti. Kuka helvetti jaksaa näitä iänikuisia leikkejä? En minä ainakaan. Eikö vain voitaisi istua perseillämme, omilla paikoillamme, ja jokainen saisi vuorollaan kertoa, kuka on ja miksi on täällä? Olisi paljon helpompaa ja mukavampaa.

Ryhmäytyminen... Voi jumalauta, mikä kirosana! Voisi kieltää lailla koko ryhmäytymisen. Ei siitä kukaan tykkää kuitenkaan. Ainakaan Suomessa.

No, loppupäivä menee sentään siedettävästi sen jälkeen, kun olemme ryhmäytyneet oikein kunnolla. Pääsemme itse asiaan, ja pääsemme jopa tekemään harjoituksia. Sitä varten me tänne olemme tulleet, emmekä leikkimään cocktail-kutsuja.

Olen aivan tuhannen väsynyt, kun päivän päätteeksi raahaudun kasseineni ja pusseineni Scandic Kaisaniemeen. Ei mikään loistohotelli - itse asiassa, nuhjuisin Scandic, missä minä olen vieraillut. Mutta yksi yö nyt menee vaikka puun oksalla. Sitä paitsi, minulle on jätetty käsinkirjoitettu tervehdys ja juomakin vielä! Ei kakkempaa.

Äkkiä Kaisaniemen metron K-kauppasta hakemaan Doris-keksejä, sipsejä ja siideriä, ja sen jälkeen äkkiä takaisin hotelliin. Vaatteet pois ja perse paljaana sängylle katsomaan telkkaria ja ahtamaan Doris-keksejä naamariin. Ei puhettakaan, että minä lähtisin mihinkään Helsingin yöhön perjantai-iltaa viettämään! Minä makaan nyt perseelläni, piereskelen ja katson typerää possupiirrettyä telkkarista. Sopivan aivotonta viihdettä aivottomalle ihmiselle.

"Toijjon ihampaska!" - Palautteen antamisen jalo taito

Sukelletaas hetkeksi hieman syvempiin vesiin ja erittäin tärkeään asiaan, nimittäin palaute.

Kaikki ne ihmiset, jotka tekevät tavalla tai toisella julkista työtä, ovat jatkuvan palautteen kohteena. Muusikot, kuvataiteilijat, kirjailijat, poliitikot, tutkijat... Listaa voisi jatkaa pidemmällekin. 

Jokaisella ihmisellä on oma makunsa ja omat mieltymyksensä. Ei ole olemassa sellaista ihmistä, joka pitäisi aivan kaikesta, eikä toisaalta ole olemassa sellaista taiteilijaa, poliitikkoa tai tutkijaa, joka miellyttäisi kaikkia. Aina on joku, joka ei tykkää siitä, mitä sinä teet. Se on fakta, ja sen kanssa on elettävä.

Kuulen usein, että meidän palautteen saajien pitää osata ottaa palautetta vastaan. Kyllä, näin on. Pienestä ei pidä hätkähtää eikä lannistua. Monet meistä jopa toivovat saavansa palautetta, sillä hyvin annettu, rakentava kritiikki toimii erinomaisena apuvälineenä tulevaisuutta ajatellen. Ellen minä saisi omista kirjoituksistani laisinkaan kritiikkiä, en tietäisi yhtään, olenko ojassa vai allikossa, ja mihin suuntaan minun pitäisi lähteä kehittymään. Kritiikki on siis hyvä asia! Ja minä jopa toivon, että saan palautetta ja kritiikkiä omasta työstäni.

Mutta entäs sitten palautteen antajan vastuu? Onko sellaista? Kyllä on! Ja tässä helvetin some-maailmassa, missä lauotaan juuri sitä, mitä sylki suuhun tuo, tämä palautteen annon jalo taito on päässyt täysin unohtumaan.

Kerronpa esimerkin elävästä elämästä. Eräs henkilö kommentoi eräässä Facebook-ryhmässä kirjoitustani näin: "Voi hyvä luoja sentään!" Hetken aikaa potkittuani tätä kommentoijaa sain selville, ettei hän ollut pitänyt kirjoituksestani. Selvähän tuo, eivät kaikki minun kirjoituksistani tykkää, eikä ole laisinkaan pakko.

Perusteeksi hän sanoi kaksi asiaa. Ensiksi kirjoitukseni oli hänen mielestään lapsellinen. No, makunsa kullakin, ja jos hän koki tekstini lapselliseksi, hänellä on siihen täysi oikeus. Toiseksi, hän sanoi tekstini olevan loukkaava. Tässä kohdassa naamalleni tuli tyhmä ilme. Loukkaava? Luin tekstin monta kertaa läpi ja raavin päätäni. Tekstini ei ollut - minun mielestäni - missään kohdassa minkäänlaisia ihmisryhmiä loukkaava. Pyysin häneltä ihan konkreettista esimerkkiä siitä, mikä tekstissäni on loukkaavaa.

Heti ensimmäisenä sain kuulla sen perinteisen: "Et taida kestää kritiikkiä." Asia on kyllä niin, että kommentoija ei osannut antaa sitä kritiikkiä! Pyysin edelleen selvennystä, mikä kohta tekstissä oli loukkaava. Sanoin, etten ymmärrä tätä loukkausväitettä, ja haluan saada ihan kunnon esimerkin siitä, mikä tällainen kohta oli. Kommentoija käänsi asian niin, että tämä on ihan paska ryhmä ja me muut ryhmäläiset olemme täysiä idiootteja, eikä hän tällaisessa ryhmässä aio olla enää hetkeäkään. Ja poistui ryhmästä "ovet paukkuen".

En siis edelleenkään tänä päivänä tiedä, mikä kohta siinä tekstissä loukkasi kommentoijaa.

Joten annanpa teille nyt rakentavan kritiikin oppitunnin. Miten antaa sellaista palautetta, mistä palautteen saaja oikeasti hyötyy? Millainen palaute on ihan haistapaskaa, eikä anna palautteen saajalle mitään muuta kuin päänsäryn?

1. Ihan kiva

Tämä palaute ei ole mistään kotoisin. Se ei kerro mitään. Palautteen saaja ei tiedä, onko hänen teoksensa hyvä vai huono ja missä olisi mahdollisesti parantamisen varaa. Tämä kritiikki on yhtä kuin haista paska, enkä minä itse ainakaan arvosta tällaista palautetta, en sitten yhtään. Jos on pokkaa antaa palautetta, niin pitää antaa sellainen palaute, mistä saa jotain irti.

2. Tä on ihan paska

Ei sinun tarvitse tykätä, ja ikävää, etten pystynyt miellyttämään juuri sinua. Asian voisi kuitenkin ilmaista vähän kauniimmin. Vaikkei tykkääkään, ei tarvitse silti haukkua lyttyyn. Käytöstavat kunniaan, myös palautteen annossa! Esim. palaute: "Tämä ei ole ihan minun tyyliäni", on jo huomattavasti neutraalimpi ja ajaa täysin saman asian. Eikä palautteen saajalle tule haistapaska-fiilistä palautteesta.

3. Joojoo, tosi hieno on

Älä mielistele ja kehu, ellet todella tarkoita sitä! Epäaitous on perseestä, ja se näkyy kyllä. Jos hampaat irvessä, väkinäisen hymyn kera antaa palautetta, niin siitä kyllä huomaa, ettei palautteen antaja ole tosissaan. Me kaikki arvostamme sitä, että työtämme kohtaan ollaan rehellisiä. Minä arvostan rehellisyyttä, en mielistelyä, ja haluan saada aidon palautteen.

4. No koska se nyt vaan on paska

Okei, et siis pitänyt työstäni. Se tuli jo selväksi. Mutta voisitko kuitenkin olla vähän tarkempi sen suhteen, mistä ei pitänyt? Edelleenkin, jos sinulla on pokkaa antaa palautetta, pitää antaa sellainen palaute, mistä saa jotain irti. Palautteen antaja tietää työnsä olevan paska, mutta ei tiedä, mikä siinä on paskaa. Jos kyse on vaikka taulusta, ovatko värit väärät, aihe väärä, tekniikka väärä ja mikä siinä on vikana. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta PERUSTELE KRITIIKKISI, PERKELE!

5. Kyllä minä nämä jutut tiedän, koska minä olen *******

Ole minun puolestani vaikka paavi! Se ei siltikään tee sinusta mitään ylijumalaa, pelkän jumalan palvelijan. Vaikka sinulla olisi kuinka helvetin monta hienoa titteliä, se ei tarkoita sitä, että sinun sanasi nyt painaisi enemmän kuin jonkun toisen. Pirkko Pohjanmaalta antaa tasan yhtä arvokkaan palautteen kuin sinä helvetin hienoine titteleinesi. Ja koska minulle eivät edelleenkään ne tittelit merkkaa mitään, niin PERUSTELE, PERKELE! Se, että sinulla on sata erilaista hienoa englanninkielistä titteliä ei tarkoita sitä, että sinun ei tarvitsisi antaa mitään perusteluja. Kyllä tarvitsee! Sinun vasta tarvitseekin, koska sinun sitä rakentavaa kritiikkiä pitäisi osata antaa, jos kerran niin helvetin hieno tyyppi olet.

6. En mä nyt tällaisesta mitään ymmärrä...

Voi herra armahda! Miten tyhmä voi ihminen olla, ellei osaa omaa mielipidettään sanoa? Kyllä jokainen nyt osaa kertoa, miellyttikö työ. Jos miellytti, millä tavalla se miellytti. Ellei, niin mikä meni pieleen? Ei se ole sen vaikempaa. Hyvä helvetti sentään!

Kaikkein paras palaute on siis rehellistä ja suoraa. Siinä annetaan ansaitut kehut, jos kehuja ansaitsee. Sen lisäksi siinä huomioidaan parannuskohteet kertomalla palautteen saajalle, missä kohti olisi voitu jotain tehdä paremmin. Hyvä palaute ei ole lannistavaa eikä suoraa haukkumista. Hyvä palaute on sellaista, mistä palautteen saaja saa oikeasti itselleen eväitä  työnsä tekemiseen ja mitä hän pystyy hyödyntämään.

Eli älä tule enää tämän jälkeen antamaan minulle paskaa palautetta, vaan tule antamaan rakentavaa palautetta! Onko selvä? TÄH? HÄH? NII! Perkele.

PS. Koska kuvasuoni ei taas tänään syki, kuvat tarjoaa Papunet. Kuvat ovat Elina Vannisen ja Sergio Palaon käsialaa.

Hevarittaren kämppäblogi: Suloista sekamelskaa ripulinruskean Aurajoen rannalla

Käsi pystyyn, kuka lukee sisustuslehtiä! Myönnän, selailen niitä ihan vain huvikseni, yleensä silloin, kun istun jossain odottamassa omaa vuoroani. Kuten vaikka työterveyslääkärissä. Eipä siellä yleensä hirveästi mielenkiintoista luettavaa ole, mutta kuvat ovat kauniita ja niitä on mukava katsella.

Kaksi asiaa näissä lehdissä kuitenkin ärsyttää. Ensimmäinen asia on se, että joka ikinen koti on täydellinen. Ei yhtä ainoaa tavaraa väärässä paikassa, ei yhtä ainoaa pölyhiukkasta, ei todellisen elämän jälkiä missään. Perheessä, missä on kymmenkunta kakaraa, on aina kaikki tavarat ojennuksessa. Juu, niin varmaan onkin! Ja lehmät lentävät.

Kuva: Askon esimerkkisisustus

Toinen asia on se, että joka ikinen koti on joku upea satulinna, missä asuu onnellinen johtajapariskunta. Kumpikin osapuoli on jonkin tason johtaja tai päällikkö titteliltään. On oma ranta ja oma laituri, vaikka asutaankin Helsingin keskustassa. Kenellä tavallisella pulliaisella on varaa omaan rantaan suuren kaupungin keskustassa? Ja niihin upeisiin design-huonekaluihin, mitä näiden johtaja-päälliköiden kodit ovat pullollaan? 

Missä ovat lähihoitajien lähiörivitalokodit? Missä ovat kirppislöydöillä varustetut vuokra-asunnot? Missä on TODELLINEN elämä? Ei ainakaan näissä lehdissä. Ehkä se todellinen elämä on sen verran rumaa ja sotkuista, ettei siitä saa kauniita ja edustavia kuvia lehtiin.

Ja koska minähän rakastan olla erilainen sanan kaikissa merkityksissä, niin tänään minä teen erilaisen kotiesittelyn. Esittelen teille minun kotini juuri siinä kaikessa sotkussaan ja tavanomaisuudessaan, missä se normaalistikin on. Tehkääpä oikein helvetin hyvin!

Kuva: Kannustalon esimerkkisisustus

Koti joen rannalla

Ripulinruskea Aurajoki ja sen ylitse lipuva Föri. Tästä, kun katsot ihan vähän kaakkoon päin, näet 50-luvulla rakennetun, tyylikkään kerrostalokompleksin. 

Yksi ikkunapari on oudon tahnan peitossa. Tahna on tarttunut puista, mitkä koristivat pihaa ennen kuin ne kaadettiin. Huoneiston asukkaat eivät kuitenkaan ole saaneet vielä ikkunoita pestyä kovasta yrityksestä huolimatta. Mennään katsomaan, millaista tuolla tahnaisten ikkunoiden sisällä lienee.

Vallilan Aurajoki-verhot tuovat turkulaista tunnelmaa
ja väriä makuuhuoneeseen.

Tässä upeassa kerrostalokolmiossa asuvat Mäkiset. Satu on johtava vieraiden kielten ja äidinkielen erityisopettaja, ja hänen aviomiehensä on yritysmaailman suurimpia päälliköitä, Mäkisen pajan perustaja ja toimitusjohtaja. Perheeseen kuuluu lisäksi Satun teini-iässä oleva tytär ja perheen koira, Kauno.

Viihtyisän asunnon sisustuksessa on käytetty aikaa, harkintaa ja ammattiapua. Kaikki värit ja kuosit sopivat yhteen muodostaen harmonisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. Kodin jokaisella tavaralla on oma paikkansa, vaikka tavarat harvoin omilla paikoillaan ovat.

Satun pehmoleluille ei keksitty muuta paikkaa kuin ikkunalauta.

Pientä ja suloista keittiössä

Pieneen, mutta suloiseen keittiöön on saatu lisätilaa valitsemalla pyöreä pöytä. Iskun Salt and Pepper-malliston tuolit ja pöytä saatiin hyvään hintaan, kun sisustussuunnittelija onnistui tinkaamaan jo alennetusta hinnasta vielä 20 % pois. Keittiön upea tapetti on RTV:n tilaustuote, ja kaakelit hankittiin Pukkilasta. 

Matto sopii hyvin yhteen tapeteiden kanssa.

Vallilan Kelohonka-matto on valittu sopimaan tapetin kuosiin.

Koska pyöreä pöytä toi paljon lisätilaa keittiöön, on nurkissa ylimääräistä tilaa. Tämä tyhjä tila on hyvä täyttää vaikkapa koiranruokasäkeillä ja muovikasseilla, missä on tyhjiä muovipulloja. Ruokasäkit ja muovikassit tuovat väriä ja raikkautta keittiön ilmeeseen.

Seksikkyyttä makuuhuoneeseen

Seksikäs makuuhuone on Sadun ylpeys. RTV:n upea tapetti on tapetoitu vaakatasoon tuoden tilan tuntua. Iskusta ostettu muhkea jenkkisänky, Tom of Finlandin lakanat ja suomenlapinkoiran karvat tuovat mielenkiintoiset ja tapahtumarikkaat painajaisunet joka yö. Tapeteihin täydellisesti sopiva sängyn pääty hankittiin Unikulmasta. Yöpöydät ovat samaa sarjaa sängyn päädyn kanssa, ja yöpöytien päälle onkin kätevä kerätä papereita ja likaisia sukkia.

Tom of Finlandin lakanoissa, koirankarvojen keskellä, saa hyvät yöunet.

Makuuhuoneen piristävät vaatekaapin peiliovet. Nämä erittäin epäkäytännölliset ovet eivät avaudu kokonaan tehden vaatteiden kaappiin laitosta mukavan haastavaa puuhaa. Lisäksi peilistä on hauska katsella itseään kesken naimatouhujen. 

Ikkunoihin löydettiin pitkällisen etsinnän jälkeen Vallilan Aurajokiverhot multivärissä. Satu joutui tilaamaan verhot Vaasasta saakka, mutta verhot olivat kovan etsimistyön ja pitkällisen odotuksen arvoiset. Ihana 50-luvun kivinen ikkunalauta on koristeltu suloisilla pehmoleluilla.

Peiliovien kautta on helppo arvioida, onko asento oikea.

Pieneen tilaan mahtuu paljon

Parvekkeelta avautuu henkeä salpaava näkymä kiviselle takapihalle ja roskiskatokseen. Pieni, mutta kotoisa parveke on Satulle kuin toinen olohuone. Täällä hän viettää paljon aikaa hengittäen raikasta kaupunki-ilmaa filtterin läpi, saaden samalla tervaa keuhkoihinsa.

Kaunis ja herkkä parvekekalusto on ostettu Biltemasta. Parvekkeen lattialla on myös koiran yksi hajuradoista. Se on jäänyt koristamaan parvekkeen lattiaa erään hajutreenin jälkeen. Parvekkeen nurkassa on tyttären vanha ja ruostunut potkulauta tuomassa väriä ja tunnelmaa.

Parvekkeen pirteyttä.

Pöydän päällä olevat tumppiroskikset vaihtuvat säännöllisesti, ja tuovat oman elegantin säväyksensä parvekkeen herkkään idylliin.

Mutta miltä näyttääkään olohuoneessa, teinin huoneessa, eteisessä ja kylpyhuoneessa? Tätä jännitysnäytelmää joudutte odottamaan hetken aikaa. Kohtaamme siis hyvin pian, kun sarjamme Hevarittaren kämppäblogi jatkuu!

Vähän liiankin tuttua huttua

Kouluttautuminen on kivaa, ja suhteellisen hyödyllistäkin aina aika ajoin. Mutta välillä minusta tuntuu siltä, että olisi kaikkien kannalta mukavampaa, jos minulle vain annettaisiin se todistus ilman kurssilla istumista. Minä säästäisin aikaani ja kurssilla olisi paikka jollekin sellaiselle henkilölle, jolle asiat ovat täysin uusia.

Tämän viikonlopun olen istunut murtuneen käteni kanssa SPR:n Turun toimistolla mielenterveyden ensiapu 2-kurssilla. Eipä se murtuma haitannut, kun en juurikaan tarvinnut kättäni sen kurssin aikana. Sen kun vain istuin ja kuuntelin. Ja pureskelin terveen käteni kynsiä.

Koulutusviikonlopun aiheet olivat ihanan positiivisia: skitsofrenia, psykoosit, kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, ahdistus, itsemurhat, päihteet, äkilliset traumat ja mielenterveyden häiriöt noin yleensäkin. Asia oli todella tärkeä, eli miten kohdata henkilö, jolla on jokin mielenterveyden häiriö ja antaa hänelle ensiapua. Oli vain yksi ongelma: minä osaan nämä hommat jo!

Tuliko minulle täysin uutta tietoa? Eipä oikeastaan. Ehkä jotain sellaisia lukuja, mitä en ollut aikaisemmin tiennyt, kuten vaikkapa se, kuinka monta prosenttia ihmisistä kokee elämänsä aikana paniikkikohtauksen. Mutta luvut eivät olleet tämän koulutuksen ydinasiaa, vaan se, miten kohdata ihmiset silloin, kun pääkopassa menevät johdot solmuun.

Osaanko kohdata masentuneen ihmisen? No DUUUUUH! 

Tiedänkö, miltä masentuneesta ihmisestä tuntuu? Voi Pyhä Pieru, aivan taatusti tiedän! Ja ihan helvetin hyvin tiedänkin.

Tiedänkö, mihin ohjata masentuneen ihmisen? Harvinaisen hyvin, paitsi että Turussa tämä julkinen sektori ei oikein vakuuta toiminnallaan, joten siitä tiedosta ei ole tuon taivaallista hyötyä. Turussa masentuneen ihmisen kohdalla ensimmäinen kysymys on: Onko sinulla varaa maksaa yksityiselle lääkärille? Vasta sen jälkeen mennään itse asiaan.

Sen sijaan, että minä olisin nuokkunut siellä koulutuksessa kaksi päivää tuhannen väsyneenä, huonosti nukkuneena, murtuneen käteni kanssa ja syönyt kynsiäni, olisin voinut antaa paikkani jollekin sellaiselle, joka ei oikeasti tiedä, miten kohdata masentunut henkilö. Olisin vain käynyt hakemassa todistuksen, missä lukee: "Joo, kyllä se Mäkiskä nä hommat osaa".

Ja nyt ei saa ymmärtää väärin! En missään tapauksessa kritisoi koulutusta enkä myöskään kouluttajaa. Koulutus oli hyvä ja kouluttajasta huomasi, että hän todella tiesi, mistä puhui. Koulutusmateriaali oli myös laadukasta. Tasan ainoa vika koulutuksessa oli se, ettei se tarjonnut juuri minulle mitään uutta. Ja se alkaa turhauttaa, kun joutuu väkisin istumaan päiväkaupalla koulutuksissa, missä ei saa mitään uutta tietoa, mutta jos haluaa saada sen pätevyyden, niin se istuminen on pakko suorittaa.

Nooh, nyt se koulutus on kuitenkin istuttu, ja olen astetta pätevämpi antamaan ensiapua mielenterveydessä. Seuraavaksi on vuorossa mielenterveyden ensiapu 2:n ohjaajakoulutus myöhemmin tänä vuonna. Jos haluan saada ohjaajan ja kouluttajan pätevyyden, se tarkoittaa sitä, että joudun istumaan kolme pakollista päivää koulutuksessa, taas kerran.

Sainpahan sentään ilmaiseksi kurssiin kuuluvan kirjan mielenterveyden häiriöistä! Kirjoja ei voi ikinä olla liikaa.