tiistai 13. syyskuuta 2016

Toinen asiakastyö – Voimavaratammi

Ja taas se kuuluisa diskleimeri, elikkäs… Tämä teksti julkaistaan, jälleen kerran, asiakkaan suostumuksella. Koska kyseessä on alaikäinen asiakas, myös hänen huoltajiltaan on pyydetty julkaisemista varten lupa. Sekä asiakas itse, että hänen molemmat huoltajansa, ovat saaneet lukea tekstin ennen julkaisemista ja ovat hyväksyneet sen. Asiakkaan nimi on muutettu, samoin sellaiset tiedot, mistä hänet voisi tunnistaa.

Julien, 9 vuotta, Aspergerin syndrooma

Koska entinen mieheni ja tyttäreni isä on ulkomaalainen (hän on kotoisin Hollannista), tunnen hänen kauttaan Turun ulkomaalaispiirit suhteellisen hyvin. Hän tapasi erilaisilla kielikursseilla mitä mukavampia ihmisiä, ja monista näistä entisen mieheni luomista suhteista on jäänyt elämään vielä pitkälle eromme jälkeen, tähän päivään asti. Yksi näistä ystävyyssuhteista on Julienin perhe.

Julienin vanhemmat ovat alkujaan kotoisin Keski-Euroopasta. He muuttivat nuorena pariskuntana Suomeen työn perässä. Julien, kuten hänen siskonsakin, on syntynyt Suomessa, käynyt suomalaisen päiväkodin, suomalaisen koulun ja puhuu täydellistä suomea siitä huolimatta, että heillä kotona ei puhuta suomea ollenkaan. Julien on, vaikeuksistaan huolimatta, älykäs nuori mies, ja hänen kansainvälinen taustansa näkyy hänen kiinnostuksen kohteissaan.

Julienin tammi


Teen ensimmäisen kunnon mokani, nyt jo: Selitän Julienille tehtävän pääpiirteissään, mutten tee sitä tarkemmin. Kerron vain, että askartelemme tammen, mihin kirjoitamme juttuja. Sen jälkeen jään selittämään tehtävää tarkemmin Julienin äidille, vaikka minun olisi pitänyt selittää se Julienille itselleen. Hän ehtii jo ottamaan kartongin, piirtämään siihen jonkinlaisen puunrungon ja juuret. Sen lisäksi hän kirjoittaa juuriin kaksi sanaa: Ruma ja typerä.
Julienin kirjoittamat sanat itsestään.

Käymme pitkän keskustelun Julienin kanssa aiheesta. Hänellä on selkeästi alkanut jonkinlainen teini-iän kriisi ja hän kokee erilaisuutta verrattuna muihin saman ikäisiin. Ihan ensiksi katsomme peiliin. Sieltä kurkistaa ruskeasilmäinen poika, jolla on söpöt, ja hieman eksoottisetkin kasvot. Näytän hänelle pikaisesti kuvaa Lemmy Kilmisteristä puhelimeni näytöltä. Kumpi on söpömpi: Hän vai Lemmy? Julien alkaa nauraa. Hän. Näin on, vaikka Lemmy onkin jumala noin muuten.

Koska Julien tulee selkeästi paremmalle mielelle tämän Lemmy-jutun jälkeen, emme ala enää sen syvällisemmin tässä kohtaa käydä läpi näitä ruma ja typerä-sanoja. Olemme velloneet niissä tarpeeksi, tälle kertaa ainakin. Paljon on vielä tehtävää, joten menemme eteenpäin.

9-vuotiaan voimavarat

Lopulta pääsemme Julienin kanssa kunnolla hommiin. Hän innostuu askartelusta ja alkaa ottaa hommaa tosissaan. Kun puu on valmis, hän kysyy, mitä kaikkea nyt sitten piti pohtia. Aloitamme juurista. Julien ei ymmärrä, kun yritän selittää hänelle, mikä on perusvoimavara. ”Onko se sama asia kuin mun supervoima?”, hän kysyy. Selitän, ettei se ole ihan sama asia, ja esitän asian toisin: Kysyn häneltä, mitkä asiat ovat sellaisia, mitä ilman hän ei voisi kuvitella elävänsä. Hieman menee ehkä dramatiikan puolelle, mutta näiden tiettyjen sanojen käyttäminen tehosi ja Julien ymmärsi, mitä ajoin takaa.

Nuoren miehen (ja miksei naisenkin) elämä on vielä sen verran suppea, ettei hän ajattele perusvoimavaroja yhtä laajasti kuin aikuinen. Terveyden ja koulutuksen sijaan hän alkaa luetella itselleen tärkeitä henkilöitä. Ihan ensimmäiseksi hän kirjoittaa tammen juureen kissansa nimen. Kissa on hänelle henki ja elämä! Sen jälkeen tulevat muut perheenjäsenet sekä ulkomailla asuvia sukulaisia. Nämä ovat Julienin perusvoimavarat.

Kun käymme läpi runkoa, ja asioita, missä Julien on hyvä, 9-vuotias Asperger-poika alkaa heti luetella niitä taitoja, mitä hänellä on. Hän on hyvä kielissä, koska osaa niin montaa kieltä sujuvasti. Hän on hyvä tanssimaan, koska harrastaa tanssia. Hän on hyvä musiikissa, koska soittaa selloa. Pyydän häntä miettimään, onko jotain muita asioita, missä hän on hyvä. Ei välttämättä taitoja, vaan jokin sellainen piirre hänessä itsessään, mitä muut kehuvat. Julien miettii pitkään, ja lopulta hän keksii: ”Mulla on kyllä aika hyvä huumorintaju”. Se on totta. Käsken häntä kirjoittamaan sen runkoon. Sen jälkeen hän keksii vielä senkin, että hän on hirveän hyvä eläinten kanssa. Ehkä jopa parempi kuin ihmisten. Kehun, että tuo oli valtavan hyvin hoksattu, ja Julien kirjoittaa sen ylpeänä tammen runkoon.
Julien on nähnyt enemmän maailmaa kuin
moni aikuinen. Kuvassa Reykjavikin kaupunki.

Siirrymme oksiin. Tekemiset, mistä hän nauttii. Vastaukset eivät mitenkään yllätä: Matkustaminen, leikkiminen kissan kanssa, vapaa-aika, trampoliini. Julien on todennäköisesti nähnyt enemmän maailmaa nuoren ikänsä aikana kuin moni kansainvälisessä firmassa töissä oleva aikuinen! Hän nauttii siitä, että näkee eri maita, kaupunkeja ja pääsee kokemaan erilaisia kulttuurielämyksiä. Trampoliini heidän takapihallaan tarjoaa hauskaa virikettä, samoin hän nauttii kissan kanssa leikkimisestä. Hyvin perinteisiä vastauksia 9-vuotiaalta.

Kun pääsemme lehtiin, Julien alkaa, täysin odotusteni mukaisesti, listata tavaroita, mitä hän unelmoi. Vara-akku, lisämuistia, Star Wars-legoja… Kysyn taas, löytyisikö mitään sellaista unelmaa, mikä ei olisi tavara, vaan jotain tekemistä tai liittyisi hänen tulevaisuuteensa. Julien miettii hetken, ja sitten hän keksii: Hän haluaa vaihto-opiskelijaksi joskus! Hän on jopa ottanut selvää vaihto-ohjelmista ja siitä, kuinka vanha hänen pitää olla päästäkseen vaihtoon. Mielestäni se on mahtavan hyvä unelma, ja se kirjoitetaan ylös. Seuraavaksi hän kertoo, että hänen unelmansa on saada työskennellä eläinten kanssa joko tutkijana tai eläinlääkärinä. Se kirjoitetaan myös ylös. Hän vielä lisää, että haluaisi saada enemmän tietoa linnuista, sillä hän on kiinnostunut ornitologiasta. Tässä vaiheessa minusta alkaa tuntua siltä, että nyt Julien vihdoin ja viimein hokasi, mitä tällä tehtävällä haettiin.


9-vuotiaan Asperger-pojan unelma on saada oppia enemmän linnuista. Kuva mustarastaasta on otettu
Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

Valmis!

Tammi on valmis. Keskustelemme siitä Julienin kanssa hetken aikaa. Hänellä on hyvä mieli, ja hän on tyystin unohtanut ne kaksi ensimmäistä sanaa, mitä hän tammen juureen kirjoitti. Itse en ole unohtanut niitä, enkä tule koskaan unohtamaankaan, mutten enää tänään ota niitä esille. Pyydän Julienia säästämään tammen, jotta hän muistaisi aina kaikki ne hyvät asiat, mitä hänessä on, ja mitä hän osaa. Julien hakee teipin ja teippaa tammen huoneensa oveen. Nyt kaikki näkevät sen, että hänessä on paljon hyvää ja hän osaa paljon asioita.

Lähden kotiin omituisen huojentuneella fiiliksellä. Vaikka tehtävä alkoi takellellen, pääsimme kuitenkin lopputulokseen, mitä en ehkä itsekään olisi odottanut! Olisin odottanut enemmän tappelua ja vastalauseita; sen sijaan sain innostusta ja lopulta aitoa pohdintaa. Tältäkö se sitten tuntuu, kun on onnistunut valmennuksessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti