Ja taas se
kuuluisa diskleimeri, elikkäs… Tämä teksti julkaistaan, jälleen kerran,
asiakkaan suostumuksella. Koska kyseessä on alaikäinen asiakas, myös hänen
huoltajiltaan on pyydetty julkaisemista varten lupa. Sekä asiakas itse, että
hänen molemmat huoltajansa, ovat saaneet lukea tekstin ennen julkaisemista ja
ovat hyväksyneet sen. Asiakkaan nimi on muutettu, samoin sellaiset tiedot,
mistä hänet voisi tunnistaa.
Julien,
9 vuotta, Aspergerin syndrooma
Koska entinen
mieheni ja tyttäreni isä on ulkomaalainen (hän on kotoisin Hollannista), tunnen
hänen kauttaan Turun ulkomaalaispiirit suhteellisen hyvin. Hän tapasi
erilaisilla kielikursseilla mitä mukavampia ihmisiä, ja monista näistä entisen
mieheni luomista suhteista on jäänyt elämään vielä pitkälle eromme jälkeen,
tähän päivään asti. Yksi näistä ystävyyssuhteista on Julienin perhe.
Julienin
vanhemmat ovat alkujaan kotoisin Keski-Euroopasta. He muuttivat nuorena
pariskuntana Suomeen työn perässä. Julien, kuten hänen siskonsakin, on syntynyt
Suomessa, käynyt suomalaisen päiväkodin, suomalaisen koulun ja puhuu
täydellistä suomea siitä huolimatta, että heillä kotona ei puhuta suomea
ollenkaan. Julien on, vaikeuksistaan huolimatta, älykäs nuori mies, ja hänen
kansainvälinen taustansa näkyy hänen kiinnostuksen kohteissaan.
Julienin
tammi
Teen
ensimmäisen kunnon mokani, nyt jo: Selitän Julienille tehtävän pääpiirteissään,
mutten tee sitä tarkemmin. Kerron vain, että askartelemme tammen, mihin
kirjoitamme juttuja. Sen jälkeen jään selittämään tehtävää tarkemmin Julienin
äidille, vaikka minun olisi pitänyt selittää se Julienille itselleen. Hän ehtii
jo ottamaan kartongin, piirtämään siihen jonkinlaisen puunrungon ja juuret. Sen
lisäksi hän kirjoittaa juuriin kaksi sanaa: Ruma ja typerä.
Julienin kirjoittamat sanat itsestään. |
Käymme pitkän
keskustelun Julienin kanssa aiheesta. Hänellä on selkeästi alkanut jonkinlainen
teini-iän kriisi ja hän kokee erilaisuutta verrattuna muihin saman ikäisiin. Ihan
ensiksi katsomme peiliin. Sieltä kurkistaa ruskeasilmäinen poika, jolla on
söpöt, ja hieman eksoottisetkin kasvot. Näytän hänelle pikaisesti kuvaa Lemmy
Kilmisteristä puhelimeni näytöltä. Kumpi on söpömpi: Hän vai Lemmy? Julien
alkaa nauraa. Hän. Näin on, vaikka Lemmy onkin jumala noin muuten.
Koska Julien
tulee selkeästi paremmalle mielelle tämän Lemmy-jutun jälkeen, emme ala enää
sen syvällisemmin tässä kohtaa käydä läpi näitä ruma ja typerä-sanoja. Olemme
velloneet niissä tarpeeksi, tälle kertaa ainakin. Paljon on vielä tehtävää,
joten menemme eteenpäin.
9-vuotiaan
voimavarat
Lopulta
pääsemme Julienin kanssa kunnolla hommiin. Hän innostuu askartelusta ja alkaa
ottaa hommaa tosissaan. Kun puu on valmis, hän kysyy, mitä kaikkea nyt sitten
piti pohtia. Aloitamme juurista. Julien ei ymmärrä, kun yritän selittää
hänelle, mikä on perusvoimavara. ”Onko se sama asia kuin mun supervoima?”, hän
kysyy. Selitän, ettei se ole ihan sama asia, ja esitän asian toisin: Kysyn
häneltä, mitkä asiat ovat sellaisia, mitä ilman hän ei voisi kuvitella
elävänsä. Hieman menee ehkä dramatiikan puolelle, mutta näiden tiettyjen
sanojen käyttäminen tehosi ja Julien ymmärsi, mitä ajoin takaa.
Nuoren miehen (ja
miksei naisenkin) elämä on vielä sen verran suppea, ettei hän ajattele
perusvoimavaroja yhtä laajasti kuin aikuinen. Terveyden ja koulutuksen sijaan
hän alkaa luetella itselleen tärkeitä henkilöitä. Ihan ensimmäiseksi hän
kirjoittaa tammen juureen kissansa nimen. Kissa on hänelle henki ja elämä! Sen
jälkeen tulevat muut perheenjäsenet sekä ulkomailla asuvia sukulaisia. Nämä
ovat Julienin perusvoimavarat.
Kun käymme
läpi runkoa, ja asioita, missä Julien on hyvä, 9-vuotias Asperger-poika alkaa
heti luetella niitä taitoja, mitä hänellä on. Hän on hyvä kielissä, koska osaa
niin montaa kieltä sujuvasti. Hän on hyvä tanssimaan, koska harrastaa tanssia.
Hän on hyvä musiikissa, koska soittaa selloa. Pyydän häntä miettimään, onko
jotain muita asioita, missä hän on hyvä. Ei välttämättä taitoja, vaan jokin
sellainen piirre hänessä itsessään, mitä muut kehuvat. Julien miettii pitkään,
ja lopulta hän keksii: ”Mulla on kyllä aika hyvä huumorintaju”. Se on totta.
Käsken häntä kirjoittamaan sen runkoon. Sen jälkeen hän keksii vielä senkin,
että hän on hirveän hyvä eläinten kanssa. Ehkä jopa parempi kuin ihmisten.
Kehun, että tuo oli valtavan hyvin hoksattu, ja Julien kirjoittaa sen ylpeänä
tammen runkoon.
Siirrymme
oksiin. Tekemiset, mistä hän nauttii. Vastaukset eivät mitenkään yllätä:
Matkustaminen, leikkiminen kissan kanssa, vapaa-aika, trampoliini. Julien on
todennäköisesti nähnyt enemmän maailmaa nuoren ikänsä aikana kuin moni
kansainvälisessä firmassa töissä oleva aikuinen! Hän nauttii siitä, että näkee
eri maita, kaupunkeja ja pääsee kokemaan erilaisia kulttuurielämyksiä.
Trampoliini heidän takapihallaan tarjoaa hauskaa virikettä, samoin hän nauttii
kissan kanssa leikkimisestä. Hyvin perinteisiä vastauksia 9-vuotiaalta.
Kun pääsemme
lehtiin, Julien alkaa, täysin odotusteni mukaisesti, listata tavaroita, mitä
hän unelmoi. Vara-akku, lisämuistia, Star Wars-legoja… Kysyn taas, löytyisikö
mitään sellaista unelmaa, mikä ei olisi tavara, vaan jotain tekemistä tai
liittyisi hänen tulevaisuuteensa. Julien miettii hetken, ja sitten hän keksii:
Hän haluaa vaihto-opiskelijaksi joskus! Hän on jopa ottanut selvää
vaihto-ohjelmista ja siitä, kuinka vanha hänen pitää olla päästäkseen vaihtoon.
Mielestäni se on mahtavan hyvä unelma, ja se kirjoitetaan ylös. Seuraavaksi hän
kertoo, että hänen unelmansa on saada työskennellä eläinten kanssa joko
tutkijana tai eläinlääkärinä. Se kirjoitetaan myös ylös. Hän vielä lisää, että
haluaisi saada enemmän tietoa linnuista, sillä hän on kiinnostunut
ornitologiasta. Tässä vaiheessa minusta alkaa tuntua siltä, että nyt Julien
vihdoin ja viimein hokasi, mitä tällä tehtävällä haettiin.
9-vuotiaan Asperger-pojan unelma on saada oppia enemmän linnuista. Kuva mustarastaasta on otettu Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. |
Valmis!
Tammi on
valmis. Keskustelemme siitä Julienin kanssa hetken aikaa. Hänellä on hyvä
mieli, ja hän on tyystin unohtanut ne kaksi ensimmäistä sanaa, mitä hän tammen
juureen kirjoitti. Itse en ole unohtanut niitä, enkä tule koskaan
unohtamaankaan, mutten enää tänään ota niitä esille. Pyydän Julienia säästämään
tammen, jotta hän muistaisi aina kaikki ne hyvät asiat, mitä hänessä on, ja
mitä hän osaa. Julien hakee teipin ja teippaa tammen huoneensa oveen. Nyt
kaikki näkevät sen, että hänessä on paljon hyvää ja hän osaa paljon asioita.
Lähden kotiin
omituisen huojentuneella fiiliksellä. Vaikka tehtävä alkoi takellellen,
pääsimme kuitenkin lopputulokseen, mitä en ehkä itsekään olisi odottanut!
Olisin odottanut enemmän tappelua ja vastalauseita; sen sijaan sain innostusta
ja lopulta aitoa pohdintaa. Tältäkö se sitten tuntuu, kun on onnistunut
valmennuksessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti