Tämän syksyn ensimmäinen kunnon kaatosade. Tuuli vinkuu, sade hakkaa ikkunoita ja värikkäät lehdet lentävät ilmassa. Tänään ei tarvitse välittää siitä, sillä meillä on nepsy-valmennuksen koulutuspäivä, sisätiloissa, eikä tarvitse kastua ulkona.
Päivän teemana on ratkaisukeskeisyys, erilaiset ratkaisukeskeiset toimintamallit ja työtavat sekä tunteiden hallinta ja säätely. Saan paljon uutta tietoa, uusia menetelmiä ja uusia työkaluja. Ymmärrän, miksi asiakkaalta ei ikinä kysytä kysymystä “Miksi?”. Saan kokonaan uutta tietoa tunnereaktioista, tunnetaidoista, itsehillinnästä ja itsearvostuksesta.
Tunneteema saa minut ajattelemaan myös omaa toimintaani. Olen aina kokenut olevani järkiperäinen ihminen (jos minua nyt järkeväksi voi kutsua): Seuraan ennemmin järkeäni kuin tunteitani. Tai näin olen kuvitellut. Tämän päivän jälkeen vasta huomasin, miten kehittymätön olen itse omissa tunnetaidoissani. Toisaalta, en syytä tästä itseäni, sillä miten olisin oppinut asiaa, mitä minulle ei ole koskaan opetettu.
Ihmisellä on 104 tunnetta. Tähän mennessä olen tunnistanut niistä muutaman, pääasiassa kiukun ja ilon, eli ne kaksi ääripäätä. Tunteiden sanoittaminen on minulle vieras asia, sillä minulle ei ole annettu mahdollisuutta siihen. Olen aina vain saanut moitteita, kun olen ilmaissut tunteitani, kuten lähestulkoon kaikki muutkin ADHD-aikuiset, joita ei ole lapsena diagnosoitu. Tästä on lähtenyt käyntiin mukava oravanpyörä, missä pyörin edelleen omien tunnemyrskyjeni kanssa. Jään helposti vellomaan pitkäksikin aikaa negatiivisiin tunteisiin, eivätkä ne päästä otteestaan, koska en osaa käsitellä näitä tunteita oikealla tavalla.
Hyvä uutinen on se, että ikinä ei ole liian myöhäistä korjata tilannetta! Voin aloittaa korjaamisen jo tänään, etenkin, kun minulla on siihen upouudet työkalut.
Tupakkatauolla kouluttaja kysyy minulta tärkeän kysymyksen: “Oletko ikinä harkinnut tällaista vaihtoehtoa elämällesi?” Kysymys osuu hyvään kohtaan, sillä vastaus on: Olen harkinnut. Koska kouluttaja, joka tapaa minut tänään ensimmäistä kertaa, kysyy minulta, olenko harkinnut tätä tiettyä asiaa, saan tunteen siitä, että ehkä olen ajatuksissani sittenkin menossa oikeaan suuntaan. Ehkä olen kulkemassa oikeaa polkua. Ehkä minusta sittenkin on siihen, mitä olen salaa harkinnut ja suunnitellut, piilossa kaikilta, koska pelkään, että muiden mielestä en ehkä sopisikaan kyseiseen tehtävään. Minulle jäi tästä pienestä kysymyksestä suhteellisen hyvä mieli, ja nyt pohdin tosissani sitä, että valitsisin tämän polun. Se on iso harppaus kohti tuntematonta, mutta se tuntuu hyvältä ja se tuntuu oikealta.
Pitkä päivä takana. Sade ei ole lakannut vieläkään. Lähden kotiin monta ideaa ja ajatusta rikkaampana. Olen väsynyt, mutta tyytyväinen päivän antiin. Vastassa on ikionnellinen koira, mitä lähden viemään ulos vesisateeseen. Sadevesi valuu hiuksiani pitkin, ja kastun läpimäräksi. Koira hyppii iloisena vesilätäköissä ja tonkii värikkäitä lehtikasoja. Annan sen nauttia syksystä, syksyn väreistä ja uusista tuoksuista. En välitä siitä, että kotiin tullessa minulla on läpimärkä koira, joka vaatii kunnollisen kuivauksen. Pääasia, että meillä on kummallakin hyvä mieli, ja olemme saaneet tästä koiranilmasta kaiken mahdollisen ilon irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti