Näkikö kukaan tilannetta?

Kuukauden 15. päivä. Palkkapäivä. Olen siitä onnellisessa tilanteessa, että minulla todellakin on palkkapäivä. Minulla on hyvä kokopäivätyö, ja kaiken lisäksi vielä viihdyn työssäni, mikä tekee minusta kaksi kertaa onnekkaamman. Kasvatus- ja koulutusalan palkat eivät todellakaan ole verrattavissa mihinkään työmarkkinajärjestöjen johtajien palkkoihin, mutta en voi kuitenkaan valittaa palkastani; saan sillä joka kuukausi tulevat laskut maksettua ja vielä särvintäkin leivän päälle.

Tänään päivä on kuitenkin toinen, vaikka se alkaa suhteellisen tavallisena palkkapäivänä. Asuntolaina, check. Opintolaina, check. Yhtiövastike, check. Sähkö, vesi, puhelin, netti: Check. Kaikki ovat lähteneet tililtä, kuten joka kuukausi. Tilillä on vielä ihan mukavasti rahaa. Ainakin hetken aikaa. Katson, mitä muita laskuja on tässä kuussa. Opintoja varten hommattu kirjallisuus ja niistä tulleet laskut: Apua! Kahden eri pätevyyden suorittamisesta tulleet laskut koulutuksen järjestäjältä: ISO apua! Turun kesäyliopiston lähettämä lasku. Tässä vaiheessa pääsee jo itku. Pitäisikö nämä kaikki pystyä vielä maksamaan? Ja entäs se muu elämä, mitä on opintojen lisäksi? Ei sekään ilmaista ole.

Kaapista on kaikki loppu, ja tytär-perkele polveutuu isänsä puolelta oopperasuvusta (tyttäreni isänisänisä oli erittäin tunnettu oopperalaulaja omassa kotimaassaan, silloin vuonna papu ja aasinkakka, kun ihmisen esi-isä vielä opetteli solmimaan kengännauhojaan). Olen halunnut antaa tyttärelleni mahdollisuuden tulla yhtä hyväksi muusikoksi, ja siksi hän suorittaa tutkintoa Turun konservatoriolla. Tällä hetkellä pohdin, miksi hemmetissä olen antanut tämän mahdollisuuden, kun halvempiakin harrastuksia on olemassa. Ja koska kaikki on tosiaan kaapeista loppu, osittain myös siksi, etten ole sairastamiseltani päässyt kauppaan, hyppään ostoslistan kanssa autoon ja lähden tekemään shoppailurundia.

Ensimmäisenä Soitin Laine. Tyttäreni on päässyt uudelle tasolle opinnoissaan, joten tarvitsee uudet ohjelmistonuotit. Myös soittimeen tarvitaan uusia lehtiä. Visa vain vingahtaa, kun näytän sitä kassatädille. Nuotit eivät ole mitään halpoja, eivät myöskään puhallinsoittimien lehdet. Sen jälkeen Mustiin ja Mirriin. Koiralle puruluita sekä pakasteesta erilaisia sisäelinkuutioita. Visa vingahtaa jälleen, muttei yhtä pahasti. Ja koira on onneksi vielä pentu, joten se ei syö mitään ihan hirveitä määriä. Sitten on vuorossa ruokakauppa. Citymarketin piha on täynnä autoja. Ilmeisesti siellä jaetaan ilmaisia ämpäreitä. Juustoa, leipää, maitoa, hedelmiä… Olen laiska, joten ostan itselleni tälle päivälle pakastepizzan ruuaksi. Tyttäreni on tehnyt kotitöitä, mistä olen luvannut palkaksi uudet kuulokkeet. Ne on pakko ostaa, koska olen luvannut. Muistan lapsuudestani, miten en kerran saanut erästä minulle luvattua asiaa, ja lakkasin sen jälkeen tekemästä kotitöitä. Lupaukset täytyy siis pitää. Kassalla Visa ei enää vingahda, vaan päästää tuskahuudon. Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan tilannetta? Kuukausi pitäisi vielä elää, rahat ovat nyt jo menneet ja osa opintoihin liittyvistä laskuistakin on vielä maksamatta.

Kun muistelen opiskeluaikaani, ja sitä, miten kitkutin sadalla markalla kolmen viikon ajan syöden pelkkää kuivaa makaronia, alkaa tuntua siltä, että valitan turhasta. Suoraan sanottuna, miten edes kehtaan valittaa! Tienaan moninkertaisesti tutkinto-opiskelijoihin nähden, minulla on varaa pitää autoa ja matkustella ulkomailla. Ja sitten vielä kehtaan avata suuni ja valittaa. Häpeäisin.

Paitsi, etten häpeä. Se on fakta, että tienaan huomattavasti enemmän kuin opintotuella elävät, mutta ne, jotka tällä hetkellä suorittavat tutkintoaan, eivät maksa opinnoistaan mitään. He saavat tutkintonsa ilmaiseksi. Minä maksan omista opinnoistani. Ja maksan aika helkkarin paljon! Se, että saan nämä kovasti haluamani pätevyydet, vie minulta kahden kuukauden nettopalkan verran rahaa. Samalla kuitenkin laskut erääntyvät joka kuukausi, nälkäkin tulee ja lapsi kasvaa vaatteistaan ulos.

Jos kerran opiskelu syö näin hirveästi rahaa, miksi ihmeessä sitten opiskelen? Vastaus on tämä: Jos haluat saada tilillesi rahaa, sinulla on siihen vain kolme laillista keinoa, 1) rikkaan sukulaisen jättämä perintö, 2) lottovoitto, 3) opiskelu. Koska minulla ei ole rikkaita sukulaisia enkä lottoa, jälkimmäinen on ainoa vaihtoehto. Eikä minun kohdallani raha edes ole se ainoa motivaattori, vaan myöskin aito halu auttaa ihmisiä, sekä halu kehittää omaa osaamistaan.

Olen kotona kauppareissun jälkeen. Kauno kaivaa kauppakasseja katsoen, onko hän saanut mitään. On saanut! Nyt on vähäksi aikaa kaikenlaista. Niin, vähäksi aikaa. Kuukauden päästä on vasta seuraava tili, mutta ei murehdita sitä nyt. Nyt nautitaan pakastepizzasta, tyttären puhaltimellaan tuottamista sulosoinnuista sekä koiraruuan pehmeästä ja lihaisasta tuoksusta.