Pakkolomalle – ko?

Postitäti soittaa ovikelloa. Pakko soittaa, koska meille tulevat paketit ovat sen verran isoja, etteivät ne mahdukaan luukusta sisään. Kauno painelee, kiellostani huolimatta, ovesta ulos, ja kerjää postitädiltä rapsutuksia. Hän myös saa ne.

Paketeista tulee ulos kasapäin kirjoja. Jälleen kerran! Onpahan jotain luettavaa taas vähäksi aikaa. Päivän mittaan sähköposti laulaa: Bling, bling, bling. Eivät ole mitään postituslistojen mainoksia, vaan käsittely- ja toimitusvahvistuksia. Minulle on tulossa lisää kirjoja! Postitäti pääsee soittamaan ovikelloani toisenkin kerran. Ellei jopa kolmannenkin.

Postitädin tuoman lukupaketin hedelmiä.

Tajuan myös kalenteria vilkaistessani, että tällä viikolla alkaa eläinavusteisen valmentajan koulutus! Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, ja olen koulutuksesta todella innoissani. Ei, en ole vieläkään täysin parantunut tästä keuhkokuumeesta, mutta koulutukseen menen, ja piste! En jätä sitä välistä, vaikka joutuisin kantamaan sinne pääni keilapallokassissa. Mikään tauti ei ole niin tappava, että jättäisin välistä koulutuksen, minkä aloitusta olen odottanut innokkaammin kuin pikkupenska jouluaattoa.

BLING! Taas kerran. Sähköpostiin tulee kutsu Kaunon pentukoulun vetäjältä. Heidän tiloissaan olisi Helena Telkänrannan erinomainen luento eläinpsykologiasta ensi viikon lauantaina, 24.9. Paitsi, että olen silloin osallistumassa toisenlaiseen koulutuspäivään, ja olen tähän toiseen päivään ilmoittautunut jo! Tämä luento eläinpsykologiasta olisi mitä mielenkiintoisin ja olisin todellakin halukas menemään luennolle, mutta en ole vielä keksinyt, miten kloonaisin itseni, jotta pääsisin moneen paikkaan yhtä aikaa. Harmittaa, kun kaikki kivat asiat sattuvat samalle päivälle, ja joudun valitsemaan niiden väliltä.

Googletan Helena Telkänrannan nimen ja löydän hänen teoksiaan. Yksi kiinnostava kirja löytyy Bookysta käytettynä ja halvalla. Ostan sen heti. Toinen itseäni kiinnostava teos on vasta tuloillaan, mutta sen saa tilata jo valmiiksi. Kun se ilmestyy, postitäti pääsee taas hommiin. Ja minä pääsen opiskelemaan eläinpsykologiaa.

Vilkaisen uudestaan kalenteria, ja tajuan, että olen ilmoittautunut HAASTE-toimintamallikoulutukseen samalle viikolle kuin mitä meillä on syysloma. Olemme silloin reissussa Kuopiossa, Rauhalahdessa. Saamme tulla sieltä siis kaasu pohjassa, jotta ehdin tuohon HAASTE-koulutukseen. Koulutus on erinomainen ja suosittelen sitä kaikille, jotka joutuvat työssään tai arkielämässään tekemisiin käytöshäiriöisten lasten ja nuorten kanssa. Ja koska saan tämän koulutuksen yhdistykseni kautta erittäin halvalla, en voi jättää sitä väliin. En vain voi! Mutta en voi tietenkään jättää lomareissuakaan väliin, koska täytyyhän sitä ihmisen joskus lomailla ja levätä.

Rakastan kirjoja! Ne tuovat tunnelmaa sisustukseen.

Vai – ko?

Milloinkohan minä olen viimeksi lomaillut ja levännyt? Olen ollut sairauslomalla, kyllä, mutta olenko todellakin levännyt? Fyysisesti olen levännyt, en ole tehnyt mitään ruumistani rasittavaa. Mutta olen suorittanut lomani aikana kaksi verkkopedagogiikan kurssia verkossa opiskellen, ylläpitänyt blogia, tehnyt oppimistehtäviä, askarrellut voimavaratammen, kirjoittanut esseitä, lukenut kirjoja, tilannut lisää kirjoja, etsinyt lisää koulutuksia, mihin voisin ilmoittautua. Sitten ihmettelen, kun kalenterini onkin yhtäkkiä täynnä menoa, minulla ei olekaan yhtään vapaa-aikaa eikä pienintäkään hengähdystaukoa, ja sitten palan loppuun.

Toisaalta, tarvitsen järkevää tekemistä, sillä tylsistyn helposti. Kaipaan haasteita ja haluan oppia uutta. Mutta onko tämä nykyinen tahtini yhtä tappava kuin keuhkokuumeeni? Sitä olisi ihan hyvä miettiä ennen kuin se herra Burnout kävelee ovesta sisään. Kaikkea ei tarvitsisi tehdä aina sen vaikeamman kautta. Kaikkea ei myöskään tarvitsisi käydä samalla kertaa: Kyllä niitä kursseja tulee myöhemminkin uudestaan, ja ehdin kyllä sitten myöhemminkin käydä ne. Ja jos menen jollekin kurssille, minun ei tarvitsisi lukea joka ikistä aiheesta kirjoitettua kirjaa, vaan voisin tyytyä lukemaan pelkästään kurssikirjat. Pääsisinkö helpommalla? Kenties. Tosin, postitädilläni olisi silloin vähemmän töitä, samoin sisustussuunnittelijallani, joka sai vuosi sitten toden teolla raapia päätään, kun mietti, miten ihmeessä hän saa mahdutettua olohuoneeseeni lisää kirjahyllyjä.

Olohuoneen pöydän päällä on uusin Koiramme-lehti. Postitäti ojensi sen minulle tänään kaikkien pakettien kanssa. Se on Kennelliiton lehti, täynnä rentouttavaa luettavaa. Ei mitään tiukkaa, tieteellistä tutkimustekstiä, vaan kuulumisia koiranäyttelyistä, asiaa pentujen koulutuksesta sekä kevyt artikkeli koirien jalostuksesta. Pitäisikö minun, edes täksi illaksi, unohtaa kaikki opiskelu, kaikki työ, olla ajattelematta opinnäytetyötä ja tulevia kursseja ja koulutuksia? Pitäisikö tehdä kuppi kuumaa ruusunmarjateetä, istua nojatuoliin ja lukea vaihteeksi Koiramme-lehteä kaikkien näiden kouluteosten vastapainoksi? Pitäisikö nyt, edes tämä ilta, antaa aivojen ja niiden kahden harmaan ja karvaisen aivosolun levätä?

Jos jossain olisi kurssi siitä, miten rauhoitun ja lepään, sinne minun varmasti kannattaisi mennä, eikä minnekään muualle.

Päätä särkee kaikesta yskimisestä, ja vähän väsyttääkin, sillä nukuin viime yönä todella huonosti. Lähetän poikaystäväni kauppaan ostamaan meille jäätelöä. Tyttären lähetän Kaunon kanssa iltalenkille. Hetki omaa aikaa, ihan vain lepoa. Ja Koiramme-lehteä. Taidan antaa jouluna meidän postitädille konvehtirasian pienenä bonuksena hyvästä työstä. Hän sentään toi sen lehden minulle ja edesauttaa työllään sitä, että minä rentoudun edes hetkeksi.

PS. Suosittelen erittäin lämpimästi Sisustustoimisto Rooman ja Susanna Kivilahden sisustuspalveluita. Kiitos Susannan, itselläni on täydellinen, itseni näköinen ja upea koti, missä jokainen huonekalu on tarkkaan valittu ja oikeassa paikassa.