torstai 22. syyskuuta 2016

Lasten kielellä, lapsille - Silti hyvää faktaa

Rufus on 9-vuotias poika. Hänellä on maailman paras bostoninterrieri, Boris. Hänellä on myös maailman paras mummola ja mielikuvituskaveri nimeltä Seppo. Ihmisystäviä Rufuksella ei ole kovinkaan montaa, sillä hän käyttäytyy välillä oudosti, eivätkä toiset lapset ymmärrä, mitä hän tekee. Hän saattaa päästää outoja ääniä sekä tehdä outoja liikkeitä. Tämä johtuu siitä, että Rufuksella on Touretten oireyhtymä.

Postitädille palkankorotus?

Postitäti muisti minua taas, ja toi lisää kirjoja meille! Täti-parka saa selkä vääränä kantaa kirjoja tähän osoitteeseen. Ja Booky vielä ilmoitti, että minulla olisi tulossa kolme uutta kirjaa tässä ihan lähipäivinä! Mahtaakohan se konvehtirasia riittää joulubonukseksi? Olisiko joku tuoksukynttilä siihen kaveriksi hyvä idea? Minun takia meidän postitädillä on kohta selkä siinä kunnossa, että hän joutuu aikaiselle eläkkeelle.

Lastenkirja, silti tietokirja

Koska halusin saada lisätietoa Tourettesta, päätin hankkia kokoelmiini myös hieman erikoisempaa kirjallisuutta. Vaikka Marianne Kulmalan kirjoittama Rufus, spesiaali lapsi olikin hintava teos, päätin antaa yhden rahasumman olla olematta esteenä sille, että saan lisätietoa haluamastani aiheesta. En olisi ikinä arvannut, että tämä lapsille suunnattu kirja olisi niin täydellinen ostos!

Ensinnäkin, kirja on täynnä faktaa. Se kertoo tarkasti siitä, mikä Tourette on, miten se ilmenee, miten tic-oireet tulevat ja mitä kaikkea muuta siihen sisältyy, kuten aistiyliherkkyydet ja ongelmat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kirja on kirjoitettu selkokielellä, joten se sopii pienellekin lapselle luettavaksi. Tarinat ovat lyhyitä, joten lapset jaksavat kuunnella ne loppuun asti. Lisäksi ne ovat osallistavia, sillä siellä esitetään kysymyksiä, miten lapsi itse toimisi vastaavassa tilanteessa ja miten hän ohjeistaisi Rufusta. Kirja on kovakantinen ja sivut vahvempaa paperia, joten ne kestävät kovaa lukemista ja sivujen kääntämistä.

Kirjassa on myös kakkososa, mikä on Rufuksen äidin kirjoittama. Siinä hän kertoo Rufuksen vauva-ajasta, lapsuudesta, diagnoosin saamisesta, kaikista hankaluuksista, mutta myös kaikista niistä hyvistä asioista, mitä hän kohtaa heidän erityisessä arjessaan. Teksti on kirjoitettu kansankielellä, ilman hienoja sivistyssanoja, ja se toimii vertaistukena vastaavanlaisessa tilanteessa olevalle vanhemmalle.

Valmennuskäyttöön?


Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että en jätä tätä kirjaa hyllyyn pölyttymään. Mahdollisten lapsiasiakkaiden tullessa, otan tämän käyttöön. Kirja toimii tietolähteenä koko perheelle: Vanhemmille, neuronormaaleille sisaruksille sekä erityislapselle itselleen. Tämän kirjan avulla myös sisarukset voivat ymmärtää erityistä sisartaan hieman paremmin.

Saku, toinen spesiaalitapaus

Vastaavanlainen kirja on olemassa Asperger-pojasta. Hän on nimeltään Saku. Tätä kirjaa minulla ei vielä ole hyllyssä, mutta jos se on samanlainen kuin Rufus, niin hankin senkin ja aion ottaa myös sen valmennuskäyttöön.

PS. Lisätietoa kummastakin kirjasta saat täältä: http://www.spesiaalilapsi.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti