Tyhmän äidin voimavaratammi

Äidit ovat aika usein tyhmiä. Tiedän tämän faktaksi, koska olen itsekin äiti, ja saan kuulla siitä joka päivä. En tiedä mitään, en tajua mistään mitään, olen ihan tyhmä, en ymmärrä, haluan lapselleni pelkkää pahaa, kidutan häntä, pakotan hänet ikäviin asioihin. Niin. Onhan se aika sadistista pakottaa teinityttö pesemään hampaansa aamuin illoin. Ja vielä julmemman ihmisen minusta tekee se, että kidutan häntä pakottamalla hänet pukeutumaan sään mukaan! Millainen äiti oikein olen, kun en päästä lastani syksyn viileisiin vesisateisiin pelkkä minimekko ja pieni toppi päällään, vaan vaadin häntä pukeutumaan pitkiin housuihin ja laittamaan takin päälleen? Olen täysi julmuri. Lastensuojeluilmoitusta odotellessa.

Toki äideistä on myös monenlaista hyötyä, ainakin silloin tällöin. Ehkä minustakin vielä joku päivä on jotain hyötyä omalle tyttärelleni. Oman äitini hyödyn huomasin, kun sain häneltä vinon pinon kartonkeja ja papereita, paperiliimaa sekä muita askartelujuttuja, mitä tarvitsen voimavaratammen tekemisessä. Se on eräs etätehtävistämme nepsy-valmentajan koulutuksessa. En ole vielä päässyt tehtävän alkuun, koska en ole sairasteluni takia päässyt kartonkikaupoille. Onneksi on äiti, niin ei tarvinnutkaan lähteä!

Valmistautuminen voimavaratammen tekoon

Ihan ensiksi pitää kaivaa kaikki askartelutarvikkeet esille. Kartongit, paperit ja liimat ovat jo paikoillaan, mutta sakset tarvitsen. Lisäksi tarvitsen lyijykynän, kumin, puuvärejä ja tusseja. Ne saan näppärästi varastettua tyttäreni huoneesta juuri sillä hetkellä, kun hän sattuu olemaan koiran kanssa ulkona eikä näe, mitä teen. Eikä voimavaratammesta VOI tulla hienoa ilman niitä piparkakkumuotteja, mitä tilasin juuri tätä tammea varten. Nekin pitää käydä kaivamassa esiin, ja askartelu (lue: kiroilu, hiusten repiminen ja hampaiden kiristys) voi alkaa.

Tammen tekoprosessi

Aloitan siitä, että mietin ensin vartin verran, minkä väriselle taustalle haluan tammen koota. Ihan kuin sillä taustakartongin värillä nyt olisi sen suurempaa seksuaalista merkitystä, paitsi että minulle on. Valitsen sinisen, kuvaamaan taivasta, mitä kohti se minun ylväs tammeni kaartuu.

Seuraavaksi on vuorossa tammen runko. Äidilläni ei ollut ruskeaa paperia, joten valitsen tammen rungoksi oranssin värin. Tietysti olisin voinut ihan käsipelillä piirtääkin tammen pohjan kartongille, mutta koska minulla on idea ja käsin piirtäminen olisi aivan liian helppoa, teen hommat vaikeamman kautta. Piirrän tammen, leikkaan sen irti ja liimaan sen siniselle kartongille. Rungosta tulee aivan kamala ja epäsuhtainen, mutta olen yksi maailman surkeimmista piirtäjistä, eikä minulla ole muutenkaan minkään valtakunnan kuvataiteellista luovuutta, niin saa luvan kelvata. En voi muuttua kuvataiteilijaksi, vaikka kovasti niin haluaisinkin. Kuvaamataidon opettajat kavahtakoot kamalaa puutani! Parempaan en kuitenkaan pysty, sillä en osaa.

Runko on valmis, seuraavaksi lehdet. Minulla on vihreää tarrapaperia, mihin piirrän tammenlehtiä käyttäen piparimuottia sapluunana. Homma sujuu helposti, ja koska paperissa on tosiaan tarrapinta, saan lehdet äkkiä paperille. Seuraavaksi ovat vuorossa tammenterhot, mitkä eivät välttämättä sinällään olisi osa tuota tammea, mutta niillä on tärkeä tehtävä tammessa, joten haluan ne siihen. Valitsen punaisen tarrapaperin terhoja varten, koska sitä ruskeaa ei edelleenkään ole.

Luovan tauon paikka

Tytär palaa lenkiltä koiran kanssa ja heti ensimmäisenä koira hyökkää puuni kimppuun kuraisten tassujensa kanssa. Hän haluaa auttaa! Kun kieltäydyn avusta, Kauno varastaa ensin pyyhekumin, sitten puuvärin, sitten toisen, ja minulta menevät hermot. Päätän siirtää askarteluprosessini olohuoneesta keittiön pöydän päälle, jottei koko puu olisi hetken päästä paremmissa suissa. Kauno pitää kepeistä ja siitä, että hänelle heitetään keppiä, mutta tuosta minun voimavaratammestani ei nyt irtoa yhtään keppiä Kaunolle. Saa luvan olla ilman, ja tyytyä puruluuhun.

Tauko ohi, työ jatkuu

Kun olen siirtänyt työpisteeni olohuoneesta keittiöön, juonut samalla kupin ruusunmarjateetä ja rapsuttanut puruluuta järsivää koiraa, on aika jatkaa. Työ on melkein valmis, siitä puuttuvat vain pienet yksityiskohdat. En halua, että puuhun tuleva teksti ja siihen kirjoitettavat sanat näkyvät suoraan, vaan haluan siihen pientä yllätyksellisyyttä. Siksi otan lisää oranssia paperia, leikkaan siitä oksien ja juurien muotoiset palat ja liimaan ylimääräiset palat rungon päälle ”luukuiksi”. Nyt ”luukkua” täytyy raottaa, jotta tietää, mitä siellä alla lukee.

En keksi, miten piilottaisin tammenterhoihin ja lehtiin tulevat tekstit, ja mietin asiaa hetken aikaa. Tongin äitini luota saatua kassia, ja löydän sieltä värikästä aaltopahvia. Sitä on vain pieni pala, ja mietin, miten saan sen riittämään. Aaltopahvi on kaunista ja siitä saisi värikkään puun, kuvaamaan syksyä ja sitä, miten puu muuttuu vuodenaikojen mukaan: Samalla lailla ihminen muuttuu, ja ainakin itselleni muutos on yksi tärkeä voimavara. En todellakaan jaksaisi samaa, vanhaa liukuhihnakökköä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Muutos on kaunista!

Saan ahaa-elämyksen, kun tajuan, että aaltopahvissahan on kaksi osaa: Sileäpintainen pahvi on ”liimattu” kiinni aaltomaiseen pahviin. Revin ne irti toisistaan ja kappas, sain kaksi pahvinpalaa! Nyt sen pitäisi riittää, ja saan sekä lehdille että tammenterhoille värikkään ”luukut”. Istun aika pitkään muotit, lyijykynä, sakset ja liimapuikko kädessäni, mutta se kannattaa. Puusta tulee oikeastaan aika hieno, vaikka itse sanonkin. Se on itseni näköinen: Värikäs, hieman salaperäinen, omanlaisensa puu, jollaista tuskin kävelee heti samanlaista vastaan.

Mistä ammennan voimaa?

Itse puu on valmis, mutta se tärkein vielä puuttuu, eli ne asiat, mistä juuri minä ammennan voimani. Juuriin kirjoitan ne asiat, mistä saan perusvoimani. Runkoon, toisin sanoen tammenterhoihin, kirjoitan ne asiat, joissa olen hyvä ja mitä osaan. Oksiin tulevat ne asiat, minkä tekemisestä nautin. Lehtiin kirjoitan unelmani. Tämä osio on se kaikkein vaikein, ja tätä täytyy miettiä pitkään ja hartaasti. Monen tunnin miettimisen jälkeen sain tällaisen lopputuloksen aikaiseksi.

Juuret

Perusvoimakseni kirjoitin seuraavat asiat: Läheiset ihmiset, koti, vapaus, työ, terveys ja yhdistystoiminta. Nämä kaikki ovat asioita, mitkä antavat minulle voimaa tavallisessa arjessa. Nämä auttavat minua jaksamaan. Tässä kolme viikkoa kestäneessä keuhkokuumeessa terveyden merkitys perusvoimana korostuu erityisen paljon. Terveys on peruslähtökohta monelle asialle.

Jos joku sanoo minulle, etten ole terve, sillä minulla on ADHD, suosittelen lukemaan Simo Vehmaksen erinomaisen teoksen Vammaisuus. Siinä erotellaan termit vammainen ja sairas. Sairaus on väliaikainen tila, mistä parannutaan lääkkeillä ja levolla. Tällä hetkellä olen sairas, sillä minulla on keuhkokuume, joka tosin on paranemaan päin. Kun olen parantunut siitä, olen sen jälkeen täysin terve. En ole enää sairas. Olenko sitten vammainen? Vehmaksen mukaan olen. Suomen kielen sanassa ”vammainen” on hyvin negatiivinen kaiku ja sitä pidetään pahana asiana. Enkä itse pidä ADHD:tä vammana, vaan pikemminkin piirteenä. Se on kuitenkin varma, että sairaus on eri asia kuin vamma, ja sairas minä en ole.

Sanalla vapaus on monta merkitystä: Sananvapaus, liikkumisvapaus, mielipiteen vapaus… Saan elää vapaasti, pelkäämättä mitään. Saan lähteä vapaasti kodistani, saan matkustella vapaasti, saan nähdä ja kokea asioita kenenkään estämättä. Ilman vapautta ei ole mitään!

Yhdistystoiminta on minulle itselleni henkinen voimavara. Olen ylpeä ja onnellinen saadessani olla osana niin aktiivista yhdistystä kuin Turun autismi- ja ADHD-yhdistysAisti ry. Kuulun hallitukseen, olen hallituksen tiedotusvastaava ja yhdistyksen ADHD-vertaistukivastaava. Saan olla mukana organisoimassa ja järjestämässä koulutusta, kursseja, vertaistukitoimintaa ja vapaa-ajan toimintaa erityisperheille. En missään tapauksessa koe yhdistystoimintaa ylimääräisenä taakkana, vaan se on minulle nimenomaan lähde, mistä ammennan voimaa. Ilman yhdistystä, minulta puuttuisi jotain.

Koti, läheiset ihmiset ja työ ovat asioita, mitä tuskin tarvitsee sen enempää selittää. Ne tuovat turvaa, mikä on ihmisen perustarve. Ne tuovat sosiaalisia kontakteja, mikä on myös ihmisen perustarve. Ja ennen kuin ihminen voi iloita mistään muusta asiasta, täytyy perustarpeiden (ruuan, lämmön, turvallisuuden yms.) olla kunnossa.

Runko ja terhot

Tätä jouduin miettimään pitkään. Vaikken yleensä pidäkään itseäni tyypillisenä suomalaisena, siinä mielessä olen kuitenkin tyypillinen suomalainen, että minun on vaikea kehua itseäni. Tuntuu oudolta ja hivenen epämukavaltakin kehua omaa osaamistaan, ja edes ajatella, että olen hyvä jossain. Tämä ajatusmalli ei ole mitenkään terve, tiedän sen itsekin, ja siitä olisi hyvä päästä eroon. Henkiseen hyvinvointiin kuuluu olennaisesti se, että tietää olevansa hyvä asioissa ja osaa myöntää sen.

Pitkän miettimisen jälkeen valitsin seitsemän sanaa, joista osa oli tavallisia taitoja: Kirjoitus, opetus, valokuvaus. Loput neljä olivat enemmänkin henkisiä taitoja: Organisointitaito, innovatiivisuus, luova joustavuus ja sosiaalinen tilannetaju.

Vaikka olenkin ADHD-aikuinen, olen hirveän hyvä ja tehokas organisoimaan asioita kuin asioita. Ja koska olen tässä niin hyvä, minulta tullaan nykyään pyytämään, voisinko organisoida tämän ja tämän asian, koska saan aikaiseksi ja osaan tehdä. Olen tästä taidosta erityisen ylpeä.

Innovatiivisuus melkeinpä kuuluu osaksi ADHD:tä, mutta taidan olla siinä poikkeuksellisen hyvä. Olen siinä vielä erityisen luova. Samoin minulla on luovan joustamisen taito, mikä tarkoittaa sitä, että osaan joustaa kiperissäkin tilanteissa erittäin luovasti niin, että asia ratkeaa tavalla, mistä jokainen hyötyy. Sosiaalinen tilannetaju minulta on jopa testattu ADHD-testien yhteydessä tehdyillä lahjakkuustesteillä, ja sain niistä poikkeuksellisen korkeat pisteet. Hauskinta asiassa oli, etten itse edes tajunnut olevani jossain hyvä. Ihmettelin vain, miksi neuropsykologi antoi minulle näin älyttömän helpon tehtävän ja vielä katsoo suu auki vierestä, kun teen sen ennätysvauhdissa. Itse en nähnyt tilanteessa mitään outoa enkä tajunnut, että olin tekemässä mukamas jotain lahjakkuustehtävää.

Oksat

Oksiin tulivat harrastukset ja asiat, joiden tekemisestä nautin. Sieltä löytyvät perusjutut, kuten matkustaminen, kirjoittaminen, konsertit, festarit, valokuvaus, pitkät lenkit Kaunon kanssa ja metsäretket. Rentouttavaa toimintaa, mitä voi tehdä yhdessä rakkaiden kanssa. Lisäksi kirjoitin oksiin vielä vertaistukitoiminnan ja Aisti ry:n. Nämä ovat tärkeitä asioita, joiden tekemisestä nautin. Viimeisessä kaksihaaraisessa oksassa lukee: Itsensä ja osaamisensa kehittäminen ja opiskelu. En voisi kuvitellakaan, että ajattelisin olevani missään mielessä ammatillisesti valmis. Haluan oppia lisää, haluan kehittyä. Koko ajan tulee uutta, haluan saada siitä tietoa. En halua jämähtää vanhaan tietoon, vaan haluan kehittyä. Todennäköisesti tulen vielä eläkkeelläkin ollessani opiskelemaan jotain. Ellen muualla, niin kansalaisopistossa. Kalkkeudun ja sammaloidun, ellen opiskele. Uuden oppiminen tuo minulle voimaa.

Lehdet

Lehtiä on paljon, koska mielestäni unelmiakin pitää olla paljon. Ellei ihmisellä ole unelmia, hänen elämänsä pysähtyy. Unelmia pitää olla, koska täytyy olla jotain tavoiteltavaa. Muuten elämä ei pysy mielekkäänä ja se jää junnaamaan paikoilleen. Eikä unelmien tarvitse olla mitään suuria ja mahtavia. Aivan tavalliset, arkipäiväiset asiat voivat olla unelmia. Se, että unelmoi edes kerran elämässään saavansa maailman parasta kaalilaatikkoa, on aivan yhtä arvokas unelma kuin se, että toivoo pääsevänsä kuulennolle. Pääasia on kuitenkin se, että unelmia on! Ja jos ne unelmat ovat vielä sellaisia asioita, joiden on mahdollisuus joskus toteutua, niin aina parempi.

Unelmat voivat toki olla myös materialistisia, mutta itse henkilökohtaisesti en usko niiden tuovan elämäniloa kovinkaan pitkäksi aikaa. Toki uusi televisio ilahduttaa, mutta siitä saatu ilo katoaa heti sen jälkeen, kun naapurille tulee isompi ja hienompi televisio. Oma uskomukseni on se, että unelmat, mitkä liittyvät itsensä kehittämiseen, henkiseen tasapainoon ja elämänkokemusten kartuttamiseen, ovat niitä unelmia, mitkä tyydyttävät pidemmäksi aikaa. Tosin tämä on vain oma mielipiteeni.

Ja jos nyt aivan täysin rehellisiä ollaan, olen iloinen siitä, että olen päässyt eroon ”materiaunelmista”. Kyllä maailmaan tavaraa mahtuu! Mitään niistä emme saa hautaan mukanamme. Mutta kun elämme vauhdikkaan elämän, koemme uusia asioita, uskallamme, kehitämme itseämme, voimme elää paljon antoisamman elämän, ja ehkä vielä jättää jotain tavaraa tärkeämpää jälkeemme muillekin sukupolville.

Lehtiä on minun tammessani 15 kappaletta, ja niistä löytyvät seuraavat unelmat: Kirjan kirjoittaminen, selän kivuttomaksi saaminen, paremmaksi valokuvaajaksi tuleminen, lisäkoulutuksen saaminen, ura tutkijana, töihin ulkomaille, omassa vuorokausirytmissä eläminen (minulla on VUJ), saada nähdä maailmaa, saada kokea pitkä parisuhde, elää omavaraisesti ilman velkoja ja lainoja (viitaten lähinnä tämänhetkiseen asuntolainaan ja opintolainaan, mistä on vielä pienen pieni osa maksamatta), saada pitää ystävät lähelläni, pysyä toimintakykyisenä (tarkoittaen sekä fyysistä että henkistä terveyttä), saada koulutettua Kaunosta ”akateeminen” koira, uskaltaa heittäytyä ja viimeisenä hassu unelma, oppia koristelemaan kakkuja.

Valmis!

Nyt on tyhmän äidin voimavaratammi valmis. Sen tekemiseen meni kokonainen vuorokausi, näin tammen eteen hirveän paljon vaivaa, mutta olen myös lopputulokseen tyytyväinen. Säästän tammen ja laitan sen varmaan talteen (ADHD-slangissa ”varma talle” tarkoittaa paikkaa, mistä et enää ikinä löydä sitä). Tunnen myös tällä hetkellä olevani asteen verran voimaantuneempi kuin mitä olin siinä vaiheessa, kun lähdin tammea rakentamaan. Jouduin tutkimaan itseäni paikoista, mistä en yleensä itseäni tutki ja jouduin miettimään asioita, mitä en yleensä mieti. Tämä pohdinta teki hyvää! Ja vaikka tammen fyysiseen kokoamiseen menikin tuhottomasti aikaa, koska tein sen vaikeamman kautta, olen iloinen, että jaksoin nähdä sen vaivan. Tammi on visuaalisesti paljon paremman näköinen tuollaisena! Vaikka edelleenkin uskon, että kuvaamataidon opettajat ovat taatusti kanssani eri mieltä tammen hienoudesta.